Otteluennakko 13.4.2017 4.div Salon Wilpas – Hot Lips

Otteluennakko 13.4.2017 4.div Salon Wilpas – Hot Lips

Salon Wilpas avaa kautensa Hot Lipsin isäntänä (12.4.2017)

Ampiaiset käynnistävät Länsi-Suomen miesten nelosen kotiottelulla nelosen kestomenestyjiin kuuluvan Hot Lipsin saapuessa Salon urheilupuiston tekonurmelle. Sarjaottelu starttaa klo 19:00.

Pikkutuhma kaveriporukka

Hot Lips kuuluu kaveriporukkakategoriaan siinä missä esimerkiksi Espoon Tikka, Jyrkkälän Tykit tai Salon Toverit. Mukavaa puuhastelua rakkaan lajin äärellä hyvällä hengellä ja rennolla otteella. Turun piirin nelosen vakiokasvoihin lukeutuvat Huulet ovat kuuluneet jo monet viime vuodet sarjan kärkijoukkueisiin ja parhaimmillaan ollut lähellä nousuakin. Kun sen riveistä löytyy sarjan monivuotisen maalikuninkaan, Jaakko Utriaisen, lisäksi sellaisia nimiä kuin Puputti, Mäntylä, Harittu, Lomski ja Maunila, voi turkulaisille povata menestyksekästä kautta 2017. Vieraat ovat aloittaneet viralliset sarjapelitkin, kun se hävisi piiricupissa kolmosen eliittiin kuuluvalle TPK:lle 8.4 tasoitusrankkarin avustamana 1-2.

”Heillä on vahvan joukkuehengen lisäksi paljon kokemusta ja rutiinia kovemmilta sarjatasoilta ja muistuttavat muutenkin paljon viimeisintä harjoituspelivastustajaamme, JyTyä. Klassisella 4-4-2:lla heillä on tapana tehdä pelistä hurlumhej’tä ja taitava hyökkäysosasto osaa puhkoa tiukempiakin puolustuslukkoja. Yleensä he eivät ole olleet fyysisesti valmiita sarjan alkukierroksilla. But make no mistake, sunnuntaikävelyä ei ole kenellekään tiedossa ja he ovat äärimmäisen vakavasti otettava vastustaja meille sarja-avaukseen”, painottaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Salon Wilpas team news

Keltamustan preseasonin saldoksi seitsemästä ottelusta jäi 3 voittoa, 2 tasapeliä ja 2 tappiota, jotka tulivat kolmosen joukkueita vastaan. Pelillisesti taso ei ole merkittävästi heilahtanut, vaikka rosteri on vaihtunut pelistä toiseen ja sen Aho näkee positiivisena seikkana: ”Me olemme saaneet näin monille minuutteja vyölle ja valmistelleet heitä tulevan kauden koitoksiin. Tämän vuoden nelosen tulee voittamaan paras joukkue, ei paras 11. Kokeiluja ja testauksia saatiin aikaiseksi kiitettävästi ja oikeastaan meidän pakettimme on harvinaisen valmis”.

Ampiaiset juoksuttavat täyden pelikupongin sarja-avaukseen Hot Lipsiä vastaan. Poissaoloja on totutusti niinkuin aina, mutta 18 pelaajan nippu pitää sisällään potentiaalia ja laatua yllin kyllin. Merkittävimpänä gambilaispeto, Modou Ngumin ensiesiintyminen tulevan kauden osalta Keltamustapaidassa. Valmistelut ovatkin sujuneet Manun mukaan käsikirjoitusten mukaan: ”Meillä oli avaus tiedossa oikeastaan jo tiistain valmistavan harjoituksen päätteeksi ja hyvin vähän kysymysmerkkejä ja hienosäädettäviä asioita, mikä on aina hyvä juttu valmistautumisen suhteen. Me uskomme olevamme valmiita alkavaan kauteen ja oikeastaan tässä on vähän sellaista päästä irti ulos häkistä -tunnelmaa ja odottavaa fiilistä. Maltti ja kärsivällisyys tulee olemaan torstain ja oikeastaan koko kauden pääteemoja. Let’s get it on!”.

Kiinnitä katseesi häneen:

Tomi Kuokkanen – Wilppaan henkinen ja pelillinen johtaja ja koppi viitosen kapteeniherhiläinen, jonka arvoa ei voi mitata. Fyysisesti edelleen hämmästyttävässä kunnossa oleva ikinuori vaaleaverikkö on valmis johtamaan joukkojaan, kun pilli viheltää torstaina. ”Selkäranka ja se perusta, jonka ympärille tätä joukkuetta on lähdetty alusta asti rakentamaan. Malliesimerkki siitä, miten asioita hoidetaan tyylikkäästi ja ammattimaisesti niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Täydellinen ihminen ja fantastinen pelaaja”, suitsuttaa Aho kippariaan.

Wilppaan oletettu avauskokoonpano 13.4 Hot Lipsiä vastaan