Otteluennakko 13.5.2017 4.div EuPa – Salon Wilpas

Otteluennakko 13.5.2017 4.div EuPa – Salon Wilpas

Ampiaiset kauden ensimmäiseen vierasotteluun Euraan (12.5.2017)

Salon Wilpas kohtaa Länsi-Suomen miesten 4.divisioonan 5.kierroksen ottelussa Euran Pallon. Salolaisten ensimmäinen vierasmatsi käydään Euran tekonurmella lauantaina 13.5.2017. Ottelu käynnistyy klo 15.

Nousijakandidaatista putoajaehdokkaaksi?

Euran Pallo (virallinen lyhenne EuPa) on euralainen vuonna 1954 perustettu jalkapalloseura, joka on tullut tunnetuksi entisissä Tampereen ja Satakunnan lohkoissa hyvä kakkosen ja kolmosen jenginä. Perinteikäs seura putosi kuitenkin Salon Wilppaan tavoin viime kauden päätteeksi ja, kun Länsi-Suomen piiri syntyi, päätyivät euralaiset salolaisten kanssa samaan nelosen lohkoon.

EuPa julistettiin ennen sarjakauden alkua yhdeksi nousijasuosikiksi ja joukkueen tavoite olikin ja on edelleen pikainen paluu piirin korkeimmalle tasolle. Uuden piirin ja sarjatason kotijoukkue on kuitenkin löytänyt vaikeaksi ja avausvoitto on edelleen lunastamatta. Sen neljästä sarjaottelusta on toistaiseksi saldona 2 tasapeliä ja 2 tappio, joista viimeisin tuli SC Wolvesille tylyin 0-6-lukemin.

”He ovat pelanneet keskikentän kolmiolla ja pohjapelaajalle, mutta vähän eri hienosäädöin. Pallonhallintaan ja pelaavaan, aktiiviseen prässiin pyrkivä joukkue, joka etukäteen herättää meissä suurta mielenkiintoa ja otamme haasteen ehdottomasti vastaan, jos asia näin on. Vähän nihkeästi on lähtenyt heillä sarja ja varmasti turhaa puristusta on tullut tekemiseen, mutta potentiaalia heillä on olla tämän sarjan parhaimmistoa ja sen me tiedostamme”, korostaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Salon Wilpas team news

Keltamusta ratsastaa kahden voiton putkessa ja sen hyökkäämisessä alkaa olla heräämisen merkkejä, tästä tuore osoitus viime ottelusta LTU:ta vastaan, kun Ampiaiset latoivat pallon viidesti littoislaisten pömpeliin. Miinusta matsista jäi halpojen päästettyjen maalien muodossa ja Manun mukaan helppojen virheiden on loputtava: ”Me teemme turhan usein asiat meille vaikeaksi, kun emme viimeistele erinomaisia paikkojamme tarpeeksi tehokkaasti maaleiksi ja samalla lahjoitamme vastustajille turhan kevytkenkäisesti osumia. Yhtälönä käsittämättömän huono”.

Salolaisten pelistä ovat kuitenkin löytyneet läpi kauden vahva pallonhallinta, prässi ja nyt viimeisissä voittopeleissä myös järkevyyttä ja päättäväisyyttä pallollisessa pelissä. Koko kentän monipuolista käyttöä vastustajan juoksuttamiseksi sekä nopeaa painopisteen vaihtelua.

Wilppaan rosteri elää taas ja avaukseen tulee kolme muutosta pakoista, kun Jesse Jokiniemi viettää viikonlopun armeijan leivissä, Jani Lehtinen sukujuhlii ja Valtteri Sinervo odottaa tuomiota murtuneen jalkapöytänsä suhteen. Iloisia palaajia pelaavaan kokoonpanoon ovat luottomiehet Vesa Vainio, kapteeni Tomi Kuokkanen ja Mikko Tapaninen. Myös Marko Jalonen, Ville Batalha ja Niko Helminen ovat pienen tauon jälkeen mukana. Uutena kasvona debyyttiä odottelee puolestaan kolossaalinen Aleksi Päivärinta.

”Viime hetken loukkaantumiset sekoittivat vähän valmistautumistamme, mutta onneksi korvaajia löytyy laajasta ringistämme ja lähdemme luottavaisina Euraan. Tavoitteemme on parantaa viime pelisuoritustamme, hakea tasapaino tekemiseemme ja tulla Saloon 3 pisteen kanssa”, tiivistää Wilpas-käskyttäjä.

Kiinnitä katseesi häneen:

Niko Virtanen – Tulikuuma laitahyökkääjä mätti viime pelissä tappavasti hattutempun. Oikea-aikaista liikehdintää ja kylmäpäisyyttä Ampiaisten hyökkäykseen tuova Gälis haistaa maalipaikat vainukoiran tavoin ja iskee kuin kobra. Tunnollisena harjoittelijana vahvan treeniviikon vetänyt maaliseppo on valmis jatkamaan maalitalkoitaan. ”Ajoituksen mestari ja puhdasverinen viimeistelijä, jonka polla kestää tiukatkin paikat ja aivot vievät sauman tullessa viestiä kinttuihin salamannopeasti. Käsittämättömän herkkä kosketus palloon. Ja nyt, kun hanat on avattu, niin ei ole mitään syytä pysähtyä”, julistaa Aho.

Wilppaan oletettu avaus 13.5