Otteluennakko: 13.6 FC Boda v Salon Wilpas

Otteluennakko: 13.6 FC Boda v Salon Wilpas

Tutut kiistakumppanit vastakkain Björkbodassa (12.6.2018)

Kolmosen viime vuosikymmeneltä toisilleen tutuksi tulleet veriviholliset, FC Boda ja Salon Wilpas kohtaavat toisensa, kun 13.6 keskiviikkona mitellään Länsi-Suomen miesten kolmosen sarjaottelun merkeissä Björkbodan nurmella. Ottelu alkaa klo 19:00.

Ottelun lähtökohdat

Kemiönsaarelaisten ja salolaisten tiet eivät ole kohdanneet viime vuosina, seurojen vuorotellessa eri sarjatasoilla. Jälleennäkeminen ja -kohtaaminen on kuitenkin tosiasia 13.6 keskiviikkona, kun FC Boda saa vieraakseen Salon Wilppaan. FC Boda säilytti sarjapaikkansa viime vuonna lopulta 8 pinnan erolla ja samalla tavoitteella tähänkin kauteen lähteneet raitapaidat ovat toistaiseksi kiinni päämäärässään.

Kovana kotijoukkueena tunnettu Boda on tälläkin kaudella voittanut neljästä kotipelistään kolme ja esimerkiksi viimeksi Björkbodan kotitaian edessä nöyrtyi Peimari United. Vahvaan koko joukkueen puolustuspeliin luottavat saarelaiset nollasivat viime kierroksella Piffenin. Tehojen kanssa aiempina vuosina painineet raitapaidat ovat löytäneet talismaanin itselleen Ahmed Al-Sheiklistä, joka on tykittänyt 10 ottelussa 7 maalia.

”Pienen pitäjän omana kyläjoukkueena heillä on vahva yhteisön tuki ja Bodan pelit kiinnostavat paikallisia. Samanaikaisesti heidän ongelmansa on pelaajajatkumo, joka elää käytännössä omasta juniorituotannosta ja Kimitoon muuttavista natiiveista. Vastustajana meille tuttu ja tiedämme tasan tarkkaan mitä on luvassa. Haastava alusta yhdistettynä tiukasti muodossa puolustavaan kollektiivin on summana meille yhtälö, joka meidän pitää pystyä avaamaan ja ratkaisemaan”, tiedostaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

FC Boda – 7 maalia – Ahmed Al-Sheikli

Salon Wilpas – 7 maalia – Jesse Jokiniemi

Salon Wilpas team news

Pahan loukkaantumissuman keskellä pörräävien Ampiaisten viime otteet eivät ole olleet parasta haluttua, vaikka tasonnosto saatiinkiin viime ottelussa Maskua vastaan. Vauhdikkaan pelin olisi voinut hyvin viedä kumpi tahansa ja ehkä loppujen lopuksi tasapeli oli kristillinen oikeus. Onneksi pahimmat hätyyttelijät menettivät niin ikään pisteitä ja kärki ei radikaalisti kaventunut.

”Yllättävät tulokset alleviivaat vain sen tosiasian, että tässä sarjassa ei ole ainuttakaan helppoa peliä ja jokainen ottelu vaatii hyvän suorituksen, jotta palkinto saadaan. Sen me olemme jo monesti todenneet. Sarjatauko tullee kannaltamme juuri oikealla hetkellä ja toivotaan, että bensamme riittää puolen välin varikkokäynnille ja päästään hyvistä asetelmista sitten syyskierrokselle”, toivoo Aho.

FC Boda-vierailun missaavat polvivaivaiset Eemeli Auranen, Onni Vesterinen & Mikko Tapaninen, työkiireinen Juha Wähäsilta, reisiään kuntouttavat Alexander Strekalovskiy & Matti Saario, nilkkaansa parantelevat Jani Lehtinen & Tomas Vuoriranta, varpaansa telonut Tomi Kuokkanen, Puolassa reissaava Jesse Koskinen sekä vielä kaiken kukkaraksi Keski-Suomen venähtäneelle tripille jäänyt Valtteri Sinervo. Keltamustan onneksi paluupuolella on tulossa hirmuvireistä miestä ja reserviä löytyy. Wilpas-debyyttiä vesi kielellä odottavat kakkosjoukkueessa hurjaa jälkeä tehnyt Mohammed Ali, SalPan edustuksen kanssa treenaava Akseli Auranen, hyökkääjälupaus Juuso Alhola ja vahvan treenikuukauden vetänyt Jeremias Erikäinen.

Masku-peliin nähden tehdään viisi pakonomaista ja toisaalta harkittua vaihtoa. Antti Lehtonen avaa ensimmäisen kerran omalla tontillaan, Vesa Vainio palaa avaukseen, kuten myös Markus Aho. Severi Jaatinen ja Henri Makkonen lunastavat myös starttipaikkansa FC Boda-peliin. ”Meillä ei ole ollut tapana itkeä poissaolijoiden perään, vaan uskomme niihin, ketkä ovat käytössämme. Laaja rinki on ollut toistaiseksi vahvuutemme ja on sitä jatkossakin. Saamme iskukykyisen joukkueen jalkeille täydellä penkillä, joka sisältää tulikuumaa miestä. Ei meillä ole mitään hätää”, rauhoittelee Manu.

Kiinnitä katseesi heihin:

Henri Makkonen – Avausmaalinsa Maskun verkkoon, kuin Bollingerin korkin poksauttanut Schweini on tehnyt tuloaan valtion palveluksesta käsin hiukan takamatkalta, mutta jyvä, herkkyys ja pelihuumori ovat olleet viime viikkoina tutulla tasolla. Aivot leikkaa, jalat suhisee ja molempien kinttujen kammopommit ovat repineet brutaalilla tavalla nyörejä auki Salon Urheilupuistossa. Älä päästä vetämään!

Markus Kuivala – Viime vuoden seuransa kohtaava Kuivis on väläytellyt käsittämättömän kovaa potentiaaliaan harjoituksissa jo pidemmän aikaa, mutta peleissä ei ole vielä maksimaalista nautintoa saatu. ”Joko jo?!”,  kysyvät Ampiaisfanit.

Vesa Vainio – Herra ja hidalgo, jota ei ole totisesti unohdettu tai unholaan kirjoitettu. Elävä legenda on fyysisesti erinomaisessa kunnossa ja kuningaslajista saatava nautinto pitää Weskun nuorekkaana. Edelleen pallollisesti ylivertainen, jonka syöttötaito ja näkemys hakee vertaistaan.

Kaikki katseet ovat entisen kotiyleisönsä eteen palaavassa Markus Kuivalassa
Taikurin magiikkaa tarvitaan keskiviikkona taas