Otteluennakko 23.9.2017 4.div SaTo – Salon Wilpas

Otteluennakko 23.9.2017 4.div SaTo – Salon Wilpas

Kauden viimeisessä paikallispelissä suuret panokset (22.9.2017)

Salo derby osa 3 otellaan Salon urheilupuiston tekonurmella lauantaina 23.9 klo 16. Salon Wilppaan ja SaTon välisessä matsissa ratkaistaan paljon molempien joukkueiden osalta, tosin sarjan eri päissä. Ampiaiset taistelevat sarjanoususta ja Toverit sarjapaikasta.

Ottelun lähtökohdat

Punapaidat ovat tiukan paikan edessä, kun sen loppukauden ohjelma on pahin mahdollinen ja sarjapaikka on kaikkea muuta kuin selviö. Surkeasti sujunut kausi on lähellä päättyä katastrofiin, mutta kohtalon avaimet ovat Tovereiden omissa käsissä ja parhaimmillaan se pystyy haastamaan kenet tahansa sarjassa. SaTon heikkoa formia kuvastaa kuitenkin rökäletappio PiPSille viikko sitten numeroin 1-6. Toverit ovat painineet koko kauden tehottomuuden kanssa ja vastuunkantajista vain Aapo Nummi ja Tanel Niitväli ovat pitäneet tasonsa muiden flopatessa.

Salolaisten keskinäiset voitot ovat jakautuneet tasan 1-1. Kauden ensimmäisessä kahinassa SaTo yllätti Ampiaiset 2-0-luvuin, mutta viime kerralla Keltamusta haki vakuuttavan revanssin lopputuloksen ollessa 3-0. Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho muistuttaakin paikallispelien luonteesta: ”Derbyissä sarjataulukolla ei ole merkitystä, varsinkaan nyt, kun panokset ovat näin kovat. Tasaisia pelejä ovat molemmat olleet, ja tästä ei tule helppoa peliä tälläkään kertaa. Heidän sijoituksensa on suoraan verrannollinen heidän sitoutumiseensa, eikä näin kovassa nelosessa enää pelkkä talentti riitä. Pitää pystyä treenaamaan laadukkaasti ja olla fyysisesti sarjan vaatimalla tasolla. Yksittäisessä pelissä voi kuitenkin käydä mitä tahansa”.

Kuntopuntari (koti/vieras + viimeiset neljä peliä)

SaTo (kotona) LWWLWWDWL + WDLL

Salon Wilpas (vieraissa) WLDLWWLLW + LWWW

Parhaat maalintekijät

SaTo – 7 maalia – Tanel Niitväli

Salon Wilpas – 9 maalia – Niko Virtanen

Salon Wilpas team news

Keltamusta on ajoittanut kuntonsa täydellisesti ajatellen kauden tärkeimpiä pelejä. Viiden ottelun nousutaistelusarjassa se on edennyt pisteeseen, jossa sillä on enää kaksi cup-finaalia jäljellä; lauantain paikallispeli ja kauden päättävä kotikamppailu PiPSiä vastaan. Kolmen voiton putkessa rullaavat raitapaidat ovat pitäneet samalla oman maalinsa koskemattomana 270 minuuttia putkeen! ”Oikean ryhmityksen löytyminen ja pelaajien vaihtumattomuus ovat antaneet meille stabiliteettia, joka on kieltämättä näkynyt vahvana puolustuspelaamisena. Selkeää ja hyvin organisoitua. Koko joukkueen puolustaminen on ollut yksi suurin syymme hurjaan vireeseemme”, tunnustaa Aho.

Ampiaiset juoksuttavat Salon derbyyn odotetusti parhaimman mahdollisen kokoonpanonsa Juha Wähäsillan palatessa rosteriin. Vain Malagaan lentänyt Eemeli Mälkönen puuttuu sen valikoimasta, mutta muuten lappu on täynnä ja pelipäivän kokoonpanon ulkopuolelle joudutaan jättämään useampi pelimies. ”Teimme valmennustiimin kanssa lähinnä pieniä taktisia hienosäätöjä kontraamaan vastustajan vahvuuksia ja vastavuoroisesti vahvistamaan vahvuuksiamme heidän heikkouksiaan kohtaan. Meidän missiomme on selvä ja olemme valmiit kuolemaan sen puolesta. Meitä kiinnostavat vain ottelusta saatavat 3 sarjapistettä”, päättää Manu.

Kiinnitä katseesi heihin:

Teemu Kesänen – Wilppaan kuumin pelaaja, joka sai pitkään metsästämät maalit Eurasta. Ketsuppipulloefektin vaikutukset näkyvät toivottavasti jatkumona Salon derbyssä, kun irtonaisesti tikittävä Teme iskee Tovereiden alakertaan kiinni. Nähdäänkö another Anthony Martial performance?!

Juha Wähäsilta – Iän marinoima ja kyllästyttämä punaviini, jota ei litkitä humalan, vaan maun vuoksi. Tyylikäs, eleganttinen, model professional. Ja edelleen kaupungin paras tasapainottava keskikenttäpelaaja Pirlomaisella pelinteon kyvykkyydellä ja Keanemäisellä kovuudella.

Valtteri Sinervo – Liian hyvä tähän sarjaan, kuten Salon torilla on tapana kuulla. Loukkaantumisesta johtunutta takapakkia lukuunottamatta mehevää debyyttikautta Ampiaisissa luutiva topparijärkäle on kaikessa tekemisessään kova. Kuin graniitti, joka ei murru milloinkaan!