Otteluennakko: 27.6 SoVo v Salon Wilpas

Otteluennakko: 27.6 SoVo v Salon Wilpas

Keltamusta päättää kevätkierroksensa Somerolla (26.6.2018)

Ampiaiset pyrkivät sarjatauolle voiton siivittämänä ja orastavalle tappioputkelle halutaan stoppi Somerolla, jonne se matkaa keskiviikkona 27.6 paikallisen Voiman vieraaksi. Suur-Salon derby starttaa klo 19:00.

Ottelun lähtökohdat

Someron Voima voitti viime vuonna oman Länsi-Suomen nelosen lohkonsa voittamalla 18 ottelustaan peräti 16. Salolaisille tuttu vastustaja on karttanut Wilppaan pelaamalla viime vuodet nelosta. Nyt joukkueet kohtaavat tuttuun tapaan kolmosen tasolla. Mielenkiintoinen kotijoukkue on pelannut suhteellisen odotusten mukaisen kevään ja se sijaitsee tukevasti keskikastin yläpuolella viisi pistettä Wilppaan perässä.

Isännät ovat joukkueena pitkälti kokoelmaerä ja pelaajia on haalittu vähän sieltä sun täältä, lähinnä pääkaupunkiseudulta. Rosterissa vilisee kovia kotimaisia nimiä, kuten mm. Mikko Halonen, Pablo Gomez-Marttila ja Nicholas Brain, jotka ovat edelleen ihan kakkosenkin tason huippuja. Reilun 20 pelaajan kollektiivissa on myös useita ulkomaalaistaustaisia pelaajia, kuten Somerolla on totuttu viime vuosina näkemään.

Voiman kaksijakoinen alkukausi on sisältänyt yhden sarjan parhaan kotivireen ja kuudesta kotiottelusta se on voittanut viisi. Vahvan kotirekordin vastapainoksi on saatu jäinen vierassaldo, kuudesta vieraspelistä se on onnistunut voittamaan vain yhden. Epätasaisuus selittynee osittain vaihtelevalla kokoonpanolla ja sillä ketä on käytettävissä pelipäivinä.

”SoVo on joukkue, jossa on valtavasti hyökkäysvoimaa ja he ovat tehneet eniten maaleja sarjassa. He hyökkäävät vähän riskilläkin ja haluavat tehdä pelistä kunnon hurlumhej’tä. Tämän on näkynyt kenttäkoostumuksen epätasapainossa ja omiin on mennyt eniten sarjassa. Kombona sarjan paras hyökkäys ynnättynä sarjan heikoimpaan puolustukseen ovat näkyneet joko pelien päättymisenä Voiman voittoon tai tappioon”, analysoi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

SoVo – 6 maalia – Mikko Halonen

Salon Wilpas – 7 maalia – Jesse Jokiniemi

Salon Wilpas team news

Ampiaisten pesää on sohittu nyt kahden perättäisen tappion verran ja siitä kiukustuneet pörriäiset ovat nyt vaarallisimmillaan. Vahvasti harjoitelleet salolaiset ovat Ahon mukaan valmiita kääntämään kurssin, eikä paniikkinappuloille ole tarvetta:

”Me olemme käsitelleet tappiot parhain mahdollisin tavoin, kääntäneet kivet ja kannot. Analysoineet tekemistämme, käyneet otteluvideoita läpi ja harjoiteltu meidän pelaamisen puutteita ja vahvuuksia, jotta voimme palata niin nopeasti kuin mahdollista takaisin oikeille raiteille. Ei meistä kahdessa pelissä ole huonoja tullut, mutta olemme tehneet virheitä ja saaneet niistä oikeutetun rangaistuksen. Työnteolla virheet pois, omat vahvuudet kentälle ja sitä myötä hyvään kokonaisvaltaiseen pelaamiseen käsiksi”.

Someron tripin missaavat polvivaivaiset Niko Helminen, Mikko Tapaninen, Eemeli Auranen sekä Onni Vesterinen. Työkiireet pitävät vuorostaan Juha Wähäsillan ja Eemeli Mälkösen poissa ottelusta. Jani Lehtinen parantelee vielä nilkkaansa. Mukavia palaajia treenivahvuuteen ovat olleet mm. Olli Jakosen, Tomi Kuokkasen ja Matti Saarion comebackit. Lisää boostia joukkueeseen ovat tuoneet myös Juho Väinälän ja Sauli Karjalaisen liittymiset joukkueen vahvuuteen.

Voiman kaatoon raitapaidat lähtevät kolmella pelaajavaihdolla, joskin pelipaikkoja ja rooleja räätälöidään vähän enemmänkin Wilppaan tuunatessa pelipäivän palettiaan. Harjoitusviikon kuumin nimi Valtteri Peltola tykittää oikealta laidalta, ja viime vuoden maalikunkku Niko Virtanen muodostaa uuden superhyökkäysparin Suomen taitavimman futsal-pelaajan, Juho Väinälän kanssa. Niko Stenholm palaa tutulle topparin paikalleen, kun taas megalupaus Tomas Vuoriranta iskee itsensä keskikentän linjaan.

”Ei oikeastaan mitään mullistavaa, vaikka vaikeaa olikin muodostaa keskiviikon kokoonpano, kun vaihtoehtoja oli taas pilvin pimein. Positiivinen ongelma siis. Pientä hienosäätöä ja pelaajaprofiilien tarkkaa valintaa palvelemaan parhaiten joukkuetta Someroa vastaan. Potentiaaliltaan jälleen kerran kauden paras avaus”, alleviivaa Manu.

Kiinnitä katseesi heihin:

Alexander Strekalovskiy – Kannattajat toivovat hartaasti, että Pietarin pikajunan jalkavaivat olisivat edesmennyttä historiaa ja Ampiaisten vasemman laidan express pääsisi tykittämään alkukauden kaltaisella hurmiolla. Sarjan paras laitapuolustaja.

Juho Väinälä – Wäiski is bäk! Jalat käyvät kuin Husqvarnan ompelukone ja pussiin on tarttunut jälleen kerran uutta veiviä ja kikkaa menestyksekkään futsal-sesongin jäljiltä. Tärähtääkö heti debyytissä?!

Niko Virtanen – Maalintekijä Jumalan armosta ei ole vaipunut unholaan, vaikka maalisarake näyttää vielä nollaa. Erinomaisesti töitä joukkueelleen tekevä valmentajan unelmapelaaja ei valita, vaan tekee kovalla sitoutumisella hommansa viimeisen päälle hyvin. Nyt on aika viime vuoden maalikuninkaan aloittaa maalitehtailu myös tämän sesongin osalta.

Pietarin pikajuna Alexander Strekalovskiy on pysäyttämätön!
Gäliksen aika on nyt!
Wäiski is bäk! Kiire tulee vastustajalle!