Otteluennakko: 27.7 Salon Wilpas v FC Inter 2

Otteluennakko: 27.7 Salon Wilpas v FC Inter 2

Keltamusta saa vieraita Turusta (26.7.2018)

Salon Wilpas palaa reilun kuukauden tauon jälkeen kotikentälleen, Salon Urheilupuiston ylänurmelle, kun FC Inter 2 saapuu Saloon. Perjantaina 27.7 käytävä Länsi-Suomen miesten kolmosen ottelu käynnistyy klo 19.

Ottelun lähtökohdat

Kevätkierroksella Ampiaiset joutuivat painamaan hartiavoimin hommia taivuttaakseen sinimustat 15.4 Turun yläkentällä 0-2-kotitappioon. Nousijajoukkueiden kaudet ovat toistaiseksi kulkeneet eri reittejä Wilppaan majaillessa viidentenä 26 pisteellä, kun taas vierailla on koossa 13 pistettä ja sarjasijoitus on kahdestoista.

Tavoitteellinen edustusjoukkueen reservi on saanut jokaiseen peliin apuja edustusjoukkueen mukana olevista A-SM-joukkueen pelaajista ja turkulaisten formi ja viimeaikaiset otteet ovat osoittaneet pientä nousujohteisuutta. Viimeisistä viidestä ottelusta se on voittanut kaksi, joista tuorein 1-0-voitto tuli Piffenistä viime kierroksella. Raitapaitojen murheenkryyninä on toiminut koko kauden tehottomuus ja vähämaalisuus. Vain FC Åland-vieraspeliä lukuunottamatta se on kuitenkin hävinnyt ottelunsa korkeintaan maalin tai kahden erolla.

”He laittoivat meidät todella ahtaalle Turussa. Varsinkin ensimmäinen jakso oltiin pahasti köysissä, mutta toiselle puoliskolle saatiin parempaa peliä aikaiseksi Interin hyytyessä ja loppujen lopuksi iskettyä voittoon riittäneet maalit. Useamman heidän pelin nähneenä ei voi kuin ihmetellä, miksei pistesarakkeessa ole enempää pinnoja, hämmästelee Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

Salon Wilpas – Jesse Jokiniemi – 7 maalia

FC Inter 2 – Sakari Hyvätti & Lassi Viholainen – 3 maalia

Salon Wilpas team news

Ampiaiset aloittivat syyskierroksen 1-1-tasapelillä Toejoella TOVEn vieraana. Vauhdikas peli tarjoili yleisölle viihdettä ja jännitettävää. Molemmilla oli paikkansa, mutta ehkä kuitenkin vierailla muutama mehukkaampi tontti. Pelillisesti salolaiset pääsivät jo suhteelliseen eheään ja hyvään pakettiin käsiksi. ”Alku oli vähän hakemista molemmin puolin, mutta aika nopeasti kääntyi meille, kun maltettiin kierrättää alakerrassa ja keskikentältä saatiin useita nopeita puolenvaihtoja. Meidän prässi toimi ajoittain todella hyvin”, tiivisti vastuuvalmentajana Toejoella toiminut Tero Järvinen.

Vahva treeniviikko alla Keltamusta lähtee Interin kimppuun lähestulkoon täydellä arsenaalillaan ja valmennusjohdolla oli toistaiseksi kauden kiperin paikka pelaavan kokoonpanon suhteen. ”Tekeminen treeneissä on ollut todella väkevää ja kaikesta päätellen meidän suvantovaiheemme on selvästi menneen talven lumia. Me olemme harjoitelleet pelaamiseemme uusia ulottuvuuksia ja niitä aseita tullaan käyttämään perjantaina”, paljastaa Manu.

Tulevan FC Inter 2-kamppailun missaa edelleen nilkkaansa paranteleva Jani Lehtinen, lomareissulla paineleva Antti Lehtonen, polvivaivaiset Juha Wähäsilta, Mikko Tapaninen ja Eemeli Auranen, sekä työkiireinen Eemeli Mälkönen. Myös Niko Helminen huilaa vielä varotoimenpiteenä perjantain ottelun. Pelaavaan kokoonpanoon palaavat Markus Aho, Vesa Vainio, Tomi Kuokkanen, Alexander Strekalovskiy, Jesse Jokiniemi, Mohammed Ali, Markus Kuivala ja Tomas Vuoriranta.

Avaukseen salolaiset tekevät viisi muutosta: Sauli Karjalainen debytoi tämän kauden osalta Wilppaan luukulla, kapteeni Tomi Kuokkanen palaa omalle paikalleen Markus Ahon ja Jesse Jokiniemen kanssa, kun taas Mohammed Ali starttaa ensimmäisen kerran tämän kauden osalta. ”Me olemme todella tyytyväisiä joukkueen tilaan ja tilanteeseen. On vaihtoehtoja yllin kyllin, joista uskomme löytävän oikeat ukot kehiin, harjoitusilme on ollut kiitettävä kesätauon aikana ja sen jälkeen olemme saaneet paljon harjoiteltua isolla vahvuudella pelillisiä asioita. Pelirohkeus oikealle levelille ja sitä kautta onnistumisiin käsiksi. Meidän on taas alettava uskomaan itseemme”, painottaa Aho loppuun.

Kiinnitä katseesi heihin:

Onni Vesterinen – Megatalentti on pelipaikkansa sarjan paras. Offensiivinen laitapuolustaja hoitaa ruutunsa alaspäin tyylikkäästi, mutta hyökkää vieläkin elegantimmin. Nuorten maajoukkuepelaajan häiriintyneen herkät jalat tykittää ärhäkkäästi kaistaa ylös ja alas ehtymättömällä energialla.

Markus Aho – Sotaveteraanin jalat on mintissä oikeiden menopelien löytyessä alle ja lennokkaalla askeleella koko viikon viilettänyt Manu on nauttinut pitkästä aikaa pelaamisesta. Nyt vain sama ilme myös peleihin!

Mohammed Ali – Moha on ollut menneen viikon kuumimpia nimiä ja supertaitavan hyökkääjän jaloista voi seurata minkälaista valttikorttia tahansa. Herkkä ensimmäinen kosketus, sähäkät ensiaskeleet ja vahva 1v1-pelaaminen tekee Mousta potentiaalisen ratkaisijan perjantain peliin!

Sarjan paras Onni
Nähdäänkö sarjan parhaan pelaajan leveä virne perjantaina?
Manun kentälläolo tietää aina kipeää vastustajalle