Otteluennakko 3.6.2017 4.div Hot Lips – Salon Wilpas

Otteluennakko 3.6.2017 4.div Hot Lips – Salon Wilpas

Ampiaiset Kisapuistoon Hot Lipsin vieraaksi (2.6.2017)

Keltamustan toinen kolmannes Länsi-Suomen miesten nelosessa potkaistaan käyntiin Turun Pansiossa, kun salolaiset matkaavat Hot Lipsin vieraiksi. 3.6 lauantaina pelattava ottelu starttaa klo 14.

Ottelun lähtökohdat

Salon Wilpas ja Hot Lips kohtasivat toisensa sarja-avauksessa 13.4 Salon urheilupuiston tekonurmella ja silloin päädyttiin kiihkeän solidaariseen 1-1-tulokseen. Vahvasta hallinnasta huolimatta salolaiset joutuivat tyytymään yhteen sarjapisteeseen kurottuaan turkulaisten yllätysjohdon lopulta kiinni. Selvät hävityt kaksi pistettä Ampiaisille ja voitettu pinna Huulille.

Wilpas on sarjakolmantena ennen 8.kierrosta yhden ottelun SC Wolvesia ja Heittoa vähemmän pelanneena ja Hot Lips on heti salolaisten alapuolella neljäntenä. Huulet ovat tuskastelleet maalinteko-ongelmien kanssa, joskin sillä on puolustuksekseen sarjan toiseksi tiukin alakerta, maalieron ollessa ennen Wilpas ottelua 7:ssä ottelussa 8-10. Alla tappio 1-3-kotitappio Heitolle. Keltamustan vastaava rekordi on 18-10 ja Kisapuistoon vieraat matkaavat makoisa 7-0-voitto PiPSistä takataskussa.

Hot Lips (kotona) DWLL

Salon Wilpas (vieraissa) WL

Parhaat maalintekijät

Hot Lips – 2 maalia – Teemu Enqvist & Jaakko Utriainen

Salon Wilpas – 7 maalia – Niko Virtanen

”Viime kohtaaminen jätti meille kyllä tappion maun suuhun ja koimme tuloksen vahvasti pettymyksenä. Molempien joukkueiden pelaaminen on kehittynyt sarja-avauksesta ja uskon Kisapuistossa nähtävän erilaisen ottelun. Yhtä selkeää pallonhallintaa tuskin saamme ja Huulet eivät varmasti lähde yhtä puolustusvoittoisesti pelaamaan kotikentällään. Mehukas kamppailu siis tulossa”, povaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho ennakkoon.

Salon Wilpas team news

Ampiaiset esittivät tasapainoisen ja dominoivan performanssin sarjajumbo-PiPSin isäntinä helatorstaina. Maali-iloittelu päättyi peräti 7-0 salolaisten hyväksi! ”Tärkeää oli koko pelin ajan meidän hyvä fokus ja keskittyminen pallon liikutteluun. Maltilla ja kärsivällisesti vastustajan juoksuttamista täydet 90 minuuttia ja sitten brutaalia grillaamista. Kaikin puolin rationaalinen ja systemaattinen esitys meiltä, johon saattoi olla äärettömän tyytyväinen”, myhäili Manu.

Kisapuistoon salolaiset lähtevät jälleen kerran lähes täydellä kupongilla, vaikka loukkaantumiset ja uskonnolliset syyt verottavat rosteria rankalla kädellä. Merkittävimpiä poissaoloja mm. Sinervo (jalkapöytä), Ngum (ramadan) ja Tapaninen (polvi). PiPS-pelin huilanneet Vesa Vainio ja Juha Wähäsilta palaavat kuitenkin Ampiaisten pelaavaan kokoonpanoon.

”Vähän hajanainen treeniviikko alla ja monilla on ollut pieniä vammoja kannattavinaan ja heille ollaan suotu lepoa huoltaa itsensä ja nyt pitäisi olla koossa ainakin osittain hyvin levännyt nippu. Muutokset avaukseen ovat lähinnä pakollisia ja peruspaketti on meillä kunnossa. Täyttä pistepottia lähdemme luonnollisesti metsästämään”, päättää Aho.

Kiinnitä katseesi häneen:

Juho Väinälä – Futsalin Suomen mestari antaa erinomaiset hyökkäyspään attribuuttinsa Ampiaisten käyttöön seuraavat pari kuukautta, jonka aikana Keltamustan onkin tarkoitus ulosmitata kaikki Wäiskistä. Tappava 1v1-pelaaja, jonka kikkapussi ja rytmivaihdokset hakevat vertaistaan. Iän ja voitonnälän rikastuttama supersankari on valmis terrrorisoimaan Huultenkin alakertaa. ”Häkellyttävän taitava pelimies, jossa on sitä kuuluisaa x factoria. Pystyy pallolla hämmästyttäviin juttuihin, joista suurin osa näkee vain päiväunta. Erinomainen joukkuepelaaja”, ylistää Wilppaan ykkösluotsi Suomen parasta futsal-pelaajaa.

Wilppaan oletettu avaus 3.6