Otteluennakko 30.9.2017 4.div Salon Wilpas – PiPS

Otteluennakko 30.9.2017 4.div Salon Wilpas – PiPS

Salon Wilppaan kausi huipentuu kotipeliin (30.9.2017)

Keltamustan sesonki saa arvoisensa päätöksen, kun salolaisten viimeisessä ottelussa ratkeaa nousun kohtalo. Lauantaina 30.9 klo 16:30 Salon urheilupuiston tekonurmelle saapuu jo sarjapaikkansa varmistanut PiPS, jolla ei suoranaista panosta ottelussa ole.

Ottelun lähtökohdat

Piikkiöläiset ovat pitäneet sarjan häntäpäätä lähes koko kauden, mutta erinomainen loppukauden vire oli ajoitukseltaan muihin sarjapaikkansa puolesta kisaaviin nähden parempi ja se on noussut tasaisen lohkon neljänneksi, jo varmistaen sarjapaikkansa myös ensi kaudeksi piirin toiseksi korkeimmalle tasolle. Kolmen ottelun tappiottomassa putkessa raidaava PiPS saapuu siis Saloon paineetta.

Ampiaiset laittoivat kauden ensimmäisessä kohtaamisessa todellisen karusellin käyntiin ja huviajelutti mustapaitoja Salon urheilupuiston tekonurmella peräti 7-0-lukemin. Noin 1,5 kuukautta sitten Piikkiössä, vuorostaan sisuuntuneet pipsiläiset hakivat revanssin periksiantamattomalla esityksellä, kairaten 2-0-voitolla sarjapaikan kannalta tärkeät 3 pistettä. ”Sanoin jo ensimmäisen matsimme jälkeen, että PiPSillä oli laadukkaita pelaajia ja ajatusta pelaamisessa, meillä vain sattui onnistumaan siinä pelissä kaikki kohdalleen. Esimerkiksi Sami Villanen on sarjan parhaita laitureita ja Karri Uusitorppa yksi kovimmista toppareista. Heillä oli Piikkiössä todella kova henki ja draivi päällä ja olin todella vakuuttunut heidän tekemisestään. Kaikesta paistoi sarjapaikan merkitys heille”, muistelee Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Kuntopuntari (koti/vieras + viimeiset neljä peliä)

Salon Wilpas (kotona) DLWWWWWWWW + WWWW

PiPS (vieraissa) LDLLWWLWLW + LWWD

Parhaat maalintekijät

Salon Wilpas – 9 maalia – Niko Virtanen

PiPS – 8 maalia – Jarno Karihtala

Salon Wilpas team news

Salon Wilppaan loppukausi on ollut vakuuttava ja sarjan kovakuntoisin joukkue liitelee neljän voiton ja nollapelin putkessa eli se on toisin sanoen pitänyt maalinsa koskemattomana 360 minuuttia. Viimeksi maalinteossa Keltamustapuolustusta vastaan on onnistunut sarjavoittaja SC Wolves reilu kuukausi sitten. ”Pitävä puolustus on toiminut ponnistusalustana voitoillemme ja kun tutut miehet pääsevät pelaamaan toistensa kanssa pelistä toiseen ilman muutoksia, niin se ei voi olla näkymättä. Koko joukkueen tekeminen puolustussuuntaan on ollut kaikin puolin vahvaa”, myöntää Aho.

Ampiaiset lennättävät kauden päätöspeliin totutusti täyden lapullisen nousua hullunkiilto silmissä jahtaavia miehiä. Sarjanousumahdollisuuden virittämä salolaisjoukkue kärsii kauden viimeisen pelin alla kuitenkin useista poissaoloista, kun vakiokalustosta uupuvat mm. häissä juhliva Mikko Tapaninen, pelikieltoa lusiva Markus Aho, takareisivammaa poteva Vesa Vainio, jalkansa pihapeleissä telonut Valtteri Sinervo ja pottuvarvasoperaation läpikäynyt Joonas Ojanen. Vastavuoroisesti rosteriin palaavat Salon derbyn missanneet salolaislupaukset Tuomas Koskinen ja Kosti Leinikka. Sekä pitkästä aikaa kupongiltta löytyvät myös maaliahneet Ardalan Rasul sekä Matti Saario. ”Neljä cup-finaalia olemme selvittäneet päästäksemme tähän tilaisuuteen käsiksi. Graalin malja on nyt kiusallisen lähellä, mutta kuitenkin tuskaisen kaukana. Joukkue on niin valmis kuin se voi olla ja pidämme huolen siitä, ettei homma jää meistä kiinni”, lupaa Manu.

Kiinnitä katseesi heihin:

Teemu Kesänen – Maaliputkessa kehräävä supermies on ollut Wilppaan väkevän loppukauden kansikuvapoika. Keho ja mieli toimivat kuin Mercedeksen formula-autot ja menoa on kiva katsella vierestä. Nyt monitoimimies pääsee haluamaansa keskikenttärooliin ja mielenkiinnolla odotellaan pelisuoritusta Keltamustan pelintekijänä.

Niko Virtanen – 9 maalin mies ennen päätöspeliä, on osoittanut heräämisen merkkejä pienen hiljaiselon jälkeen. Iskeekö Gälis kympit täyteen lienee se polttavin kysymys Salon syysmarkkinoilla.

Tomi Kuokkanen – Ampiaisten coolein ja arvostetuin mies koppi vitosessa. Kapteeni-ikoni on palvellut seuraansa vuositolkulla ylpeydellä ja kunniakkuudella. Noita arvoja tarvitaan lauantaina jälleen kerran.