Otteluennakko 5.8 Turun piirin 3.div Salon Wilpas – PIF

Otteluennakko 5.8 Turun piirin 3.div Salon Wilpas – PIF

Keltamusta hakee hyvitystä paraislaisilta (4.8.2016)

Kahden ottelun tappioputkessa seilaava Ampiaislaiva hakee revanssia kevätkierroksella koettuun rökäletappioon, kun PIF saapuu Salon uudelle tekonurmelle tulevana perjantaina 5.8. Turun piirin miesten kolmosen sarjaottelu käynnistyy klo 18:30.

Piffenin tykistö

Varsin nihkeän kevään pelanneet paraislaiset ovat startanneet syksynsä toistaiseksi tappioitta. Alkukauden peräti kuuden ottelun mittainen tappioputki näytti ja tuntui synkältä, mutta nuorehko joukkue on alkanut löytämään viime peleissä otteisiinsa tasaisuutta. Varsinkin maukkaat kotivoitot JyTystä (16.7 5-0) ja ÅIFKista (29.7 4-0) ovat availleet turhan kireitä tunnelmia ja parhaimmillaan punapaidat esittävätkin yhtä sarjan viihdyttävintä hyökkäyspelaamista. Viime kohtaamisessa Wilpas jäi pahasti Paraisilla isäntien jalkoihin ja poikkeuksellisen paljon suuria virheitä tehnyt salolaisalakerta sai jälki-istuntoa oikein urakalla, Jonas Lehtisen toimiessa silloin ankarana rehtorina.

Salolaisillekin tutulla topparilla,Yannick Ossokilla, vahvistuneet paraislaiset ovat päästäneet syksyn kolmessa pelaamassaan ottelussaan vain yhden maalin. Piffeniltä löytyy yksi sarjan parhaista maalivahdeista Arnold Uschanoffissa ja kärjessä viilettää neljä nyyttiä Åbon verkkoon viimeksi tykittänyt sarjan ykköskärki, Veli Hartola. Vieraiden avaus onkin parhaimmillaan ehdottomasti sarjan kärkikalustoa.

”Jos ja kun he saavat parhaan kokoonpanonsa jalkeille, on meillä edessä todella kova haaste. Muistissa on viimekertainen mittelö ja se jätti sekä ikävän muistiarven että paskan maun suuhun, jota ollaan pureskeltu tähän päivämäärään saakka. Meillä on paljon turhautumista, näyttöhaluja rinnoissamme ja pyrimme purkamaan sen kaiken tulevana perjantaina punapaitoihin. Me haluamme kostomme!”, julistaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Kuka vapauttaisi Keltamustan kahleista?

Kaksi turhauttavaa maalin tappiota JyTylle ja viimeksi TuWelle kärsinyt Wilpas on hakenut peliään läpi kauden. Uutta on opeteltu ahkerasti ja ankarasti, omaksuttu on paljon ja paljon on toki vielä opittavaakin. Nyt kuitenkin viime peleissä katseet ovat kohdistuneet yksilöihin ja henkilökohtaisiin ottelusuorituksiin, joissa onnistumisia ei ole saatu riittävän monelta.

”Nämä ovat henkimaailman juttuja, kun tulee riittävän useasti pataan, alkaa vanne kiristää, pallo polttaa ja aivot jumittamaan. Meillä on yhä uskomattoman hyvä joukkue, jossa riittää taitoa, vääntöä ja tahtoa. Vähän kuten Chelsea, joka voitti 2015 valioliigan, mutta oli lähteä viime kaudella jopa sarjasta! Sankareita tarvitaan näin ahtaina aikoina. Taklauksia, namupasseja, kusetuksia, kovia pommeja, me tarvitsemme onnistuneita suorituksia, jotka sytyttävät pelimme todelliseen roihuun. Mutta kuka saisi meidät flippaamaan ja päästäisi pedon irti?”, kysyy Aho.

Elintärkeään 6 pinnan kotimatsiin salolaiset juoksuttavat lähestulkoon ykkösnyrkkinsä, kun pelaavaan kokoonpanoon palaavia tärkeitä linkkejä saadaan useita. Mikko Batalha, Ville Batalha, Alban Sadikaj, Bazen Mamo ja Juho Väinälä ovat kaikki kotijoukkueen käytettävissä tulevana perjantaina. TuWe-ottelun rosteriin vaihtoja tulee neljä, Ahon ja Kuvajan herätellessä omiaan. Niklas Ahlqvist ottaa oman paikkansa kapteeni Tomi Kuokkasen rinnalta, Vesa Vainio aloittaa keskikentän pohjapelintekijänä, Mikko Batalha nappaa kymppipaikan ja Aholi Rasul sentterin roolin.

”Jos edellinen kamppailu mentiin aavistuksen kapealla, niin nyt penkki on todella väkevä ja vaikeita valintoja oli useita. Niken avauspaikka oli selviö, sillä miehellä on allaan todella vahva ja ehjä harjoitusviikko. Veskun pallollista osaamista, mestarillista kykyä rauhoittaa peliä sekä ennen kaikkea kokemusta tarvitsemme ehdottomasti näin tiukassa ottelussa. Bata puolestaan on päässyt nyt harjoittelemaan kunnolla ja jälki onkin treenikentällä ollut henkeäsalpaavaa! Aholilla on myös sama tilanne ja meininki päällä kuin Batallakin, liekit on vahvasti päällä”, innostuu Manu.

Kuntopuntari ja parhaat maalintekijät

Salon Wilpas (kotona) DWLLLL

6 – Bruno Mbonu

PIF (vieraissa) DWDLLD

12 – Veli Hartola

Kiinnitä katseesi häneen:

Mikko Batalha – Mies ja messias, jota Salon Wilpas on kipeästi kaivannut. Nivusvaivan kanssa lähes koko kevätkierroksen missannut perito, on kurinalaisella ja tinkimättömällä lähestymistavallaan kuntouttanut itsensä huipputikkiin ja kaikki on katettu espetáculo’lle. Meno harjoituksissa onkin ollut tutun kiivasta ja intensiivistä.

”Mikon lähteminen tähän projektiin oli ensisijainen tehtäväni ja olin todella iloinen hänen mukaantulosta. Batan vakaumusta tämän lajin tai tämän seuran puolesta ei tarvitse kenenkään kyseenalaistaa. Ehdoton runkopelaaja ja ehkä se palanen, jonka ympärille isompaa kuvaa rakennetaan.”Estilo de vida”, kuten Portugalissa on tapana sanoa. Odotan todella väkevää panosta perjantailta”, luottaa Ampiaisten pääkäskyttäjä.

LINEUP111470337052996[1]
Wilppaan oletettu avaus Piffeniä vastaan 5.8.