PIF pukkasi Wilppaan nurin (9.6.2018)

Paraislaiset aiheuttivat Keltamustalle kauden ensimmäisen pistemenetyksen ja tappion, kun se voitti viime hetken osumalla salolaiset Pajbackan nurmella perjantaina 11.5. Ottelun ainoan maalin puski 85.minuutilla Omar Farhan.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Piffen iski otteluun täydellä höyryllä ja sen startti oli kaikin puolin väkevä. Hyvä pallollinen pelaaminen yhdistettynä vahvaan kaksinkamppailemiseen johti kotijoukkueen voimakkaaseen dominointiin ottelun avauspuolikkaalla ja salolaiset paimennettiin isännän otteella omalle kenttäpuoliskolle. Punapaidat hyökkäsivät monipuolisesti ja sen erinomaiset luovat pelaajat pääsivät oikeuksiin. Kontrollia ja pelivarmuutta löytyi keskustasta ja laidoilta nopeutta ja taidokasta 1v1-pelaamista. Aktiivisuus ja aggressiivisuus olivat kotijoukkueen kuvaavampia adjektiiveja, kun sen suurimpana motivaationa oli kaataa sarjajohtaja.

PIFin ja koko ottelun paras pelaaja oli Behar Cimili, joka heitti esiin peliesityksen, jossa oli kaikki kahden suunnan keskikenttäpelaamisen hyveet. Dynaamisuus, tekniikka, syöttötaito, visio, kaksinkamppaileminen, peli-ilo. Behu pyöritti show’ta kotijoukkueen pääosan näyttelijä ja ansaitsi performanssistaan Oscar-patsaan. Just brilliant! Isäntien muut onnistujat löytyivät niin ikään konehuoneesta. Keskikentän kolmion Cimilin kanssa muodostaneet Tivon Megase ja Gesim Voca olivat myös oivalla pelipäällä. Isokokoiseksi hyvin ja laajalla säteellä urakoinut Megase muodosti Piffenin keskikentän pohjalle Cimilin kanssa todella hyvän duon. Voca puolestaan hääri kymppipaikalla ja antoi jalkojensa loihtia herkkua kotiyleisölle. Järkyttävät pommit lähtivät lujaa ja kaukaa ja olivat lähellä. Ahtaissa paikoissa taitava pelimies puolestaan viihtyi vallan mainiosti ja nakutteli kivoja passeja pelikavereilleen pelattavaksi.

Ampiaiset olivat todella pahoissa ongelmissa ottelun ensimmäisellä jaksolla, mutta sai otetta toisella puoliskolla. Oma pallollinen peli oli lähinnä purkupallojen pelaamista ja irtopallojen maksimointia. Punapaitojen vahvan otteen alla Keltamusta pakotettiin puolustuskannalle, jonka vieraat hoitivat valtavalla sisulla ja sydämellä. Kaveria autettiin vieressä kuin rintamasotilasta talvisodassa ja periksi ei annettu, vaikka vastustaja löi kohtuuttoman kovat löylyt ylälauteilla istuttavaksi ja kestettäväksi. Wilppaan parhaat paikat maalintekoon tulivat erikoistilanteista ja muutamasta pistohyökkäyksestä ja aikaisesta keskityksestä.

Raitapaitojen parhaana palkittiin yksimielisesti Eemeli Mälkönen, jonka mielipuoliset otteet Wilppaan maalilla pitivät pinteessä olleet vieraat pelissä mukana. Huippupeli huippupaikkaan, jota ilman taululle olisi voinut merkkautua varsinkin rumat lukemat. Mälkis hoiti ruutunsa virheettömästi ja antoi joukkueelleen mahdollisuuden kamppailla ottelun voitosta. Kaikin puolin fantastista maalivahtipelaamista! Jani Lehtinen oli puolestaan salolaisten kenttäpelaajista se muiden yläpuolelle kohonnut kuningas. Pääpalloissa ja pystypaineissa älyttömällä fysiikallaan moukaroineen Janin otteissa oli periksiantamattomuutta ja todellista taistelutahtoa, joka tarttui muuhun joukkueeseen. Kiikalan karhu sytytti omilla otteillaan oman joukkueen vastaamaan päivän haasteeseen. Ahnas meno ensin voimahyökkääjänä ja sitten tylynä oikean laidan fullbackinä. Severi Jaatinen toi vaihtopenkiltä kentälle uutta virtaa ja jalkaa ja nuorukainen ehti säväyttää 23.minuutin sivuosallaan osaamisestaan. Ennakkoluulottomalla asenteella vastustajaan kiinni ja riistojen perään hyviä hyökkäyksien käynnistelyitä.

Ottelun jälkimainingit

”1.jakso oltiin jyrän alla, valuttiin liian alas ja hyökkääjät joutui seuraamaan vastustajan laitapakkeja syvälle, kun keskeltä ei päästy irtoamaan. Vastustaja dominoi kaikkia pelin osa-alueita ja meidän pallollinen peli oli lähinnä purkua purun perään. Katkoista ja erikoistilanteista saatiin vähän breikkiä, mutta muuten oltiin karusellissa, jonka kyyti kestettiin hyvällä maalivahti- ja puolustuspelillä. Toinen jakso oli ihan ok tasonnosto ja päästiin omaan pallolliseen peliinkin vähän kiinni, muutama rauhoittava passi enemmän sivuttain ja sitten paremmista asetelmista murtautumisiin. Kaikenkaikkiaan risti olisi kaiketi ollut maksimitulos. Maalin tappioon ei voi tietenkään olla tyytyväinen, mutta ehkä tänään se oli siedettävissä ja oikeutettu”, näki Salon Wilppaan päävalmentaja Pajbackalla.

PIF – Salon Wilpas 1-0 (0-0), (1-0)

85min 1-0 PIF

Ottelutilastot (PIF – Salon Wilpas)

rikkeet 15 – 16
laukaukset (kohti/yht) 7/15 – 4/7
paitsiot 3 – 3
ylärimat/tolpat 0/1 – 0/0
kulmat 6 – 5
pallonhallinta 55% – 45%

Wilppaan tähdet

*** Eemeli Mälkönen

** Jani Lehtinen

* Severi Jaatinen