Otteluraportti 17.9 3.div KaaPo – Salon Wilpas

Otteluraportti 17.9 3.div KaaPo – Salon Wilpas

KaaPo lähetti Wilppaan neloseen pesäpallolukemin (29.10.2016)

PaiHa tarjosi omilla sekoiluillaan viimeistä oljenkortta Ampiaisille, jotka jättivät kuitenkin tilaisuuden käyttämättä Kaarinan keskuskentällä lauantaina 17.9. Isännät riepottelivat valmiiksi alistunutta vierastaan peräti 12-0, toimien samalla salolaisten kohtalon tylynä mestaajana.

Ottelun kulku

Kaarinan Poikien nousujuna oli jo ohittanut paikallisen aseman, vaikka teoreettisesti sillä olikin vielä saumansa. Keltamustan toiveet sarjapaikasta saivat yllättävän käänteen, kun jo kerran tuomitut salolaiset saivat uuden mahdollisuuden PaiHan peluuttaessa pelikiellossa ollutta pelaajaa. Erinomaisessa tikissä ollut Kaarinan keskuskentän nurmi loisti lauantaipäivän ottelun alkaessa.

1.jakso

Vieraat luovat ottelun ensimmäisen maalipaikan Markus Ahon pelatessa kulman lyhyenä Henri Makkoselle, joka palauttaa kuulan Manulle 16m kulmille. Napakkaan, sisäänpäinkiertävään keskitykseen yltää KaaPo-kassarin nyrkit ennen Mikko Tapanisen kupolia, mutta irtopallo putoaa noin 20 metriin Jesse Jokiniemelle, jonka hyvät lantioveivit vapauttavat oikean jalan laukaukseen, heppoiseksi jäävä kuti ei tuota 17 metristä ongelmia Teemu Muuriselle isäniten maalinsuulla.

Kaksi minuuttia myöhemmin kaarinalaiset siirtyvät johtoon. Matala kulmuri etutolpalle, jossa vihreäpaita merkkauksensa kanssa unessa ja Leevi Puputti pääsee jatko-ohjaamaan pelivälineen helpohkosti etukulmasta sisään, 1-0.

Aikainen takaisku on myrkkyä vieraiden pelisuunnitelmalle ja syöksykierre on tosiasia. Läpi kauden osumaa tasaisesti ottaneen salolaisporukan selkäranka romahtaa, kehonkieli kertoo pettymyksestä ja loppujen lopuksi peruspelaaminen ei kestä enää päivänvaloa. 6.minuutilla Wilpas-pelaajan keskialueen vapaapotku jälkeinen keskitys jää linjaan ja siihen reagoidaan hitaasti. Kotijoukkue polkee nopeasti 3v2-vastahyökkäykseen. Jami Hannuniemi ohittaa salolaispakin laidallaan, mutta Niklas Ahlqvist selvittää tilanteen hyvällä liukutaklauksella yhdessä Teemu Sepän ulostulon kanssa.

Minuutti myöhemmin kolisee kuitenkin toistamiseen, kun salolaiskeskikentän katkomissi ja osittain ohitetuksi tulo, avaa tilaa ja aikaa kaarinalaiselle pelata keskiviivan tuntumasta pystyyn. Wilpas-topparit eivät pysty kilpailemaan Joonas Lahden juoksunopeuden kanssa ja, kun salolaiskassari jää viivalle, on KaaPo-kärjellä kevyt homma tuikata pallo pussiin, 2-0.

Sepän urotöitä tarvitaan lähestulkoon heti perään. Ensin kakkospallossa arvotaan liiaksi, kunnes vastustaja on jo ennättänyt ensin. Topparin epäonnistunut katko ja Kalle Luotonen pääsee pelaamaan Hannuniemelle, joka fantastisella tatsilla kärkaa läpiajoon. Wilpas-vahti nollaa ensin Hannuniemen ja jatkumoksi vielä reboundin salamannopealla tuplapukkiseivillä.

Harvoiksi jääneistä salolaishyökkäyksistä yksi hyvä sauma nähdään vartin pelin paikkeilla, kun Aho heittää nopeasti Alban Sadikaj’lle, joka puolestaan kääntyy pienessä tilassa nopeasti ja kusettaa vastustajan. Hyvät liikkeet päättyvät kuitenkin pallonmenetykseen, mutta Tapsa noukkii kakkospallon nopeasti ja kääntää pelinpainopisteen hyvällä puolenvaihdolla oikealle laidalle, Mikko Batalhalle. Samaan aikaan Teemu Kesänen on lähtenyt taustatykitykseen, johon saakin Batalta pallon. Terävä kuti boksin reunalta etukulaa kohti, jää Muurisen hanskoihin.

Läpi ottelun isäntien erikoistilanteiden kanssa ongelmissa olleet salolaiset kokevat lisää pettymyksiä, kun KaaPon kulma kiertää vitosen rajoille 17.minuutilla. Wilpas-toppari jää pääpallossa selvästi kakkoseksi ja A-juniori-ikäinen Joona Järvistö puskee pelivälineen voimalla sisään, 3-0. Järkyttävää merkkauspeliä tai oikeastaan sen puutetta.

Neljäs KaaPo-maali tulee reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Luotonen tulee vasemman laidan kautta päättäväisesti vääntäen ohi kahden Ampiaispelaajan. Ulkosyrjällä ovela keskitys matalana 16m-alueen sisälle, jossa Järvistö hankkii joukkueelleen rangaistuspotkun haastamalla Wilpas-topparin, joka joutuu kaatamaan kaarinalaisnuoren. Janne Tuominen sivaltaa pilkun tarkasti vasempaan alapesään, Teemun aavistellessa oikealle.

Oman pelillisen identiteettinsä kuin murrosikäinen teini painiskeleva Wilpas, on alati vaikeuksissa ja syöttösarjat jäävät kovin lyhyiksi. Vastaan otetaan liian paljon ja liian usein. Kun omassa tekemisessä ei tunnu onnistuvan mitään, niin tietysti vastustajalla onnistuu kaikki. 34-minuutilla Lahti lataa vapaapotkun noin 18 metristä komeasti takayläpesään, 5-0.

Kaksi minuuttia myöhemmin keltapaidat hierovat todellisen koulumaalin, nopealla vastaiskulla. Jokiniemi vaihtaa puolta hyvällä crossilla, mutta Wilpas-pakki hukkaa pallon laidallaan ja 2v1-tilanne aukeaa hetkessä. Wilpas-toppari pelaa itsensä aavistuksen ulos ryntäämällä peittoon ja passi laidalta tavoittaa helposti Luotosen, joka pääsee siirtämään kuulan lähietäisyydeltä tyhjiin, 6-0.

Ennen tauolle siirtymistä isännät ehtivät iskemään kertaalleen. Ensin 42-minuutilla oikea laita jauhetaan näyttävällä lyhytsyöttöpelillä auki ja Järvistö pääsee vapaasti keskittämään 16m-alueen reunalta, mutta Lahti ei pääse pallon päälle ja pusku kohoaa taivaisiin.

Jakson viimeisellä minuutilla kuitenkin kilahtaa, kun Wilpas-pakin katko päätyy suoraan omalla puolustusalueella kaarinalaisen jalkaan. Hyvä haasto ja aivan liian kevyesti salolaispelaajasta ohi ja eteneminen boksiin, jossa päivän teema konkretisoituu, kun Järvistön veto kimpoaa Wilpas-topparin reidestä etukulmaan, 7-0.

Hiljaista pitelee kuin hautajaisissa kopissa. Vieraat on lyöty tainnoksiin ja sen kaikki tekeminen kentällä on valovuoden vastustajaa perässä. Tavoitteeksi asetetaan pienet askeleet; vapautunutta pelaamista, uskoa omiin kykyihin ja pelirohkeutta. Yksinkertaisten asioiden kautta omaa peliä parantamaan, sillä suunta on vain ylöspäin.

2.jakso

Jälkimäinen puolisko ei tuo dramaattista parannusta vierailijoiden otteisiin ja 48.minuutilla tarvitaan Alban Sadikaj’n hereilläoloa, kun Puputti jatkaa etualueelle matalana pelatun kornerin kohti maalia. Hyvä putsaus maaliviivalla päivystävältä Albolta.

Kaksi minuuttia myöhemmin Wilpas-pakin katkosta pallo Lahdelle, joka kiihdyttää hetkessä juoksukisaan salolaistopparin kanssa. Vahva eteneminen ruutuun, mutta kuti jää Teemu Sepän jalkoihin.

52.minuutilla Wilpas luo pelin toistaiseksi parhaan paikkansa, kun Albo ensin painii kaksinkamppailuvoiton virkaveljestään ja tämän päälle pujahtaa vielä kaverista ohikin, kruunaten hetkensä hyvään pystypalloon, jonka perään Bruno Mbonu oikealla laidalla kirmaa. Nopeasti palloon käsiksi ja vaihde kutoselle, päädyn kautta kaarinalaispakista ohi ja väkivahvasti laatikkoon. Veto pienehköstä kulmasta napsahtaa kuitenkin päin Muurista, joka ei saa liimattua terävää laukausta. Jesse pelaa kakkospallon Batalle 16m-viivalle, josta lähtee välittömästi sivukierteinen maannuoliainen, jonka kuitenkin KaaPo-kassari poimii hanskoihinsa.

Umpisurkean päivän salolaisten kannalta latistaa 57.minuutilla tuomittu rankkari, kun kaarinalaiskeskitys napsahtaa vihreänutun käteen. Tuominen asettuu toistamiseen pallon taakse ja sijoittaa tarkasti spotilta pallon oikeaan alakulmaan, Sepän ollessa hyvin pilkussa mukana, 8-0.

Minuutti tästä ja taas tullaan, pallonmenetys keskiympyrässä ja paha vastaisku, joka päättyy vasempaan alakulmaan kohdistuvaan laukaukseen 14 metristä, jonka kuitenkin Seppä selvittää. Irtopalan Ville Batalha lapioi kulmaksi.

61.minuutilla KaaPo saa vastaavanlaisen vapaapotkupaikan, kun avausjaksolla, josta se tekaisi tyylikkään maalin. Lahti kokeilee tälläkin kertaa, mutta nyt kuti jää uupumaan voimaa ja pomppii Sepän syliin. Samalla minuutilla kuitenkin kolisee, hyvin pelille tyypillisellä tavalla. Syötönkatko missataan keskialueella ja ylösnoussut laitapakki on pahasti tilanteessa myöhässä. Wilpas-laituri paikkaa hyvin kirimällä keltapaidan kiinni, mutta tulee ohitetuksi päätyrajan tuntumassa. Maukas passi takaviistoon noin 12 metriin, josta Järvistö pääsee vapaasti ampumaan paluukulmaan, 9-0.

63.minuutilla  tulee kymmenen nyyttiä täyteen, kun salolaispakin harha päästää kaarinalaiset yllättämään Wilppaan turhan ylhäällä risteilevän keskikenttälinjan. Ampiaistoppari pääsee katkoon vain puolittain ja niinpä Järvistä pääsee helposti boksiin ja sijoittamaan pelivälineen lähietäisyydeltä vasempaan alamummoon, 10-0.

66.minuutilla isäntäjoukkueen jäsen on päättänyt viedä Mikko Batalhan paidan, mutta rankkaa repimistä ei jostain syystä vihelletä ja eteen syntyy nopeasti 3v2 -ylivoimahyökkäys. Ensimmäinen aalto selvitetään, mutta jatkotilanteessa Wilpas-pakki ohitetaan helposti ja veto lähtee 16 metrin tuntumasta. Seppä hoitaa laakin rutiinilla.

69.minuutilla kotijoukkueen paikka tulee vieraiden jojottelun myötä, kun salolaispakin katkoa seuraa välitön pallonmenetys. Kahdelta keltamustakeskikenttäpelaajalta ohikatkot ja niin on taas kaarinalainen askissa pahanteossa. Viime hetkillä Aho liukuu peittoon ja Seppä hoitaa loput blokkaamalla pienestä kulmasta lähtevän yrityksen kulmaksi.

Tilannetta seuraavasta kulmasta isännät latovat lisää taululle. Tällä kertaa kulma pelataan takatolpalle, vitosen ja pilkun välimaastoon, jossa Wilpas-pakki häviää tyylipuhtaasti pääpallokamppailun ja Vili Ruuskanen nuppaa kuulan maan kautta sisään, 11-0.

Salolaisten sekavat otteet jatkuvat ja Wilpas-topparin katko menee suoraan vastustajalle, joka passaa nopeasti vieraan. Nopea laukaus 17 metristä liruu luruna vasemmalta maalin ohitse.

Vartti ennen täyttä aikaa ja isännät pyörittävät nätisti omaa pallollista peliään Wilppaan kenttäpuoliskolla. Riittävän lähelle ei päästä tai yksinkertaisesti uskalleta mennä ja KaaPo-pelaaja pääsee nostamaan noin 35 metristä puolustuslinjan selustaan kivan tsippipallon. Taidokas, suora jatko ilmasta viuhuu metrin verran vasemmalta ohi.

Minuuttia myöhemmin hävitään niin ykkös- kuin kakkospallo, mutta kotijoukkue hätäilee hyvän tilanteen alun, turhan suoraviivaisella ratkaisulla. Veto löysänä yli 20 metristä oikealta leveäksi.

79.minuutilla Keltamusta pelaa järkevästi ja tilanne käynnistyy Tapanisen hyvästä pelinkäännöstä Temelle, joka ottaa nopeasti tyhjät pois ennenkuin pelaa Albolle tarkasti linjojen väliin. Albo jatkaa ykkösellä Bazen Mamolle, joka tikkaa puolittain laidalta karkuun. Aavistuksen hätäinen yritys 13 metristä laukauksen muodossa, karkaa pahasti takatolpan väärälle puolelle.

85.minuutilla Wilpas-laiturin poikittaissyöttöharha käynnistää nopean suunnanmuutospelin, missä vierailla on kiire. Nopeasti harhasyötön perään ukkoa keskeltä läpi, mutta Wilpas-vahti syöksyy maaliltaan, tosin epäonnistuen katkossaan. Pallo ajautuu kuitenkin kentän päätyyn, josta keltapaita keskittää tyhjän maalin eteen. Tapsa saapuu juuri oikealla hetkellä ja estää varman maalin synnyn elintärkeällä pääpallovoitollaan. Tilannetta seuraavan kulman kaarinalaiset pelavat totutusti lyhyenä ensin ja sitten palloa toimitetaan takatolpalle, josta pelivälineen kulkumatkaa jatketaan maalin eteen. Salolaiskassarin nyrkit lyövät ilmaan, mutta onneksi tilanteen nopeudesta hämääntyvä isäntäjoukkueen jäsen ei pysty ohjaamaan palloa päällään kuin maalinkatolle.

87.minuutilla Wilpas-toppari hoitaa pääpallovoiton, mutta jatko menee vastustajalle keskikentälle, josta nopeasti palloa linjan taakse. Keltamustan pakki ei onnistu katkossaan ja niinpä Sepän on tykitettävä maaliltaan puolittain vastaan. Se riittää, sillä kaarinalainen ei saa käännettyä  18 metristä kutiaan sivuverkkoja lähemmäksi.

KaaPo niittaa kuitenkin likaisen tusinan täyteen 89.minuutilla, kun vieraat pelaavat ensin vapaapotkun lyhyenä keskenään ja sitten alaspäin veskarille. Salolaisten veräjänvartijalle sattuu emämoka ja kierrätyssyöttö napsahtaa suoraan vihulaisen lapaan. Pallon tyhjiin ja taululle ennätystylyt 12-0!

Ottelun parhaat

KaaPo oli hyvä, KaaPo oli vakuuttava, KaaPo oli oma itsensä. Se pelasi itsevarmuudella omaa liikkuvaa, nopeaa suunnanmuutospeliään kaarinalaisella identiteetillä. Nopea, taitava ja pallovarma joukkue, jossa riitti yllätyksellisyyttä, monipuolisuutta ja raakaa suoraviivaisuutta yllin kyllin. Kun vielä viimeistelyprosenttikin oli kohdillaan ja kaikki mahdolliset jalkapallojumalat, lyötiin taululle kunnareiden täyttämä pesislukema.

Pojat olivat kollektiivina onnistujia täynnä. Sen riveistä on mahdoton löytää heikkoa lenkkiä suvereenista esityksestään. Laadukasta tekemistä esittivät niin alakerran, keskikentän kuin hyökkäyskaluston jäsenet. Leevi Puputti johti omiensa peliä puolustuslinjasta käsin, Patri Filatoff pyöritti keskikentän syöttörallia ja kärjessä Järvistö, Lahti, Hannuniemi -troikka rellesti täysin rinnoin.

Pitkän ja vaikean kauden merkit näkyivät liian nopeasti Keltamustan jäsenten kasvoilta. Ei auttanut sotahuudot, ei taisteluhenki, eikä Oriflamen kosteusvoide. Rypyt tulivat esiin pakkelin tippuessa takaisku takaiskulta. Karu totuus piestiin esiin, selkäranka jäädessä Kaarinan keskuskentälle maatumaan. Seurahistorian yksi rumimmista selkäsaunoista lähetti salolaiset sarjasta alas.

Wilppaan riveistä edes jotenkin omalle tasolle ylsi vain Markus Aho. Pelirohkeus kesti painetilan ja taistelu eloonjäämisen puolesta näkyi ja kuului kiivaina kannustushuutoina ja vaatimuksina parempaan. Virheitä tuli, mutta niiden vaikutus ei jäänyt pelaajaan, vaan yli päästiin. Massiivinen ero muihin nähden. Ampiaisten nuoret surisijat Henri Makkonen ja Jussi Ojansuu pelasivat jokseenkin tyydyttävän ottelun. Muuten hiljaista piteli niin kuin hautajaisissa pitääkin. Pelirohkeuden mureneminen tomuksi, täydellinen uskon horjuminen omiin ja/tai joukkueen kykyihin ja/tai sovittuun pelikirjaan ja kaiken kukkuraksi rouva Fortunan pyllistely…no, lopputulos tiivisti olennaisen tapahtuneesta, valitettavasti.

Ottelun jälkimainingit

”Joskus on parempi, ettei sano mitään. Yksi jalkapalloelämäni suurimmista pettymyksistä, joka saa kyseenalaistamaan ihan kaikkea. Joukkue petti, romahti oikeastaan lajin jokaisella osa-alueella, ihan mikrotasosta lähtien. Ennakkoasetelmat eivät tietenkään häävit olleet, mutta uskoin meihin ja mahdollisuuksiimme. Kolme maalia kulmista, kaksi rankkaria ja yksi vapaapotkusta, jotain erityisen mätää erikoistilannepelaamisessamme oli. Ymmärtää pitää, ettei koko kauden tekemisiä ja ongelmia saada yhdessä yössä korjattua, mutta silti. Kokonaispotentiaalistamme olemme jääneet jatkuvasti vajaaksi ja siinäpä tämän kauden suurin syy on tuloksillemme. Sitä voimme jossitella. Nyt on vaikea nähdä positiivisia asioita, mutta ehkä vapautuneisuus päästää meidät irti, kun kohtaamme PaiHan kauden viimeisessä ottelussa, kotiyleisömme edessä”, sai Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho koottua sanoiksi selkäsaunan saaneena.

KaaPo – Salon Wilpas 12-0 (7-0), (5-0)

4′ Puputti

7′ Lahti

17′ Järvistö

32′ Tuominen (rp)

34′ Lahti

36′ Luotonen

45′ Järvistö

57′ Tuominen (rp)

61′ Järvistö

63′ Järvistö

70′ Ruuskanen

89′ Ylistalo

Ottelutilastot (KaaPo – Salon Wilpas)

laukaukset kohti/yhteensä 19/25 – 4/5
kulmat 11 – 2
rikkeet 8 – 7

rangaistuspotkut 2/2 – 0/0

varoitukset 0 – 2
paitsiot 4 – 3
pallonhallinta 51% – 49%

Wilpas team sheet

Seppä, Aho, V.Batalha, Ahlqvist (64min Tapaninen), Kesänen, Tapaninen (64min M.Batalha), Jokiniemi, Makkonen, Sadikaj, M.Batalha (64min Mamo), Mbonu (63min Ojansuu)

Wilppaan tähdet

*** Markus Aho

** Henri Makkonen

* Jussi Ojansuu