Otteluraportti 24.2.2018 Harjoitusottelu: Salon Wilpas – W2 3-0

Otteluraportti 24.2.2018 Harjoitusottelu: Salon Wilpas – W2 3-0

Wilppaan ykkönen kakkosta parempi (7.3.2018)

Salon Wilppaan jalkapallojaoston perinteinen kauden avaus päättyi edustusjoukkueen 3-0 -voittoon. 24.2 lauantaina pelatussa ottelussa edari hallitsi kenttätapahtumia alusta loppuun saakka ja W2:sella oli vaikeuksia keskiviivan ylittämisessä. Seuran lippulaivan maalintekijöinä toimivat Niko Helminen, Joonas Ojanen sekä Niko Virtanen.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Salon Wilppaan edustus näytti olevan valmistautumisessaan tulevaa kautta varten huomattavasti vastustajaansa edellä. Peliväline liikkui hyvällä temmolla, pelaajisto fyysisesti paremmassa kunnossa, mikä korreloitui puhtaassa juoksukunnossa sekä terävyydessä ja johti loppujen lopuksi w2:sen ylijuoksemiseen. Hyökkäyspelin harjoitukseksi muodostunut harjoituspeli jätti edustuksen suurimmaksi parantamisen kohteeksi tyypilliseen tapaan maalinteon, sillä lukuisista laatupaikoistakaan ei saatu palloa verkon perukoille, syynä tilanteiden huono päättäminen, uhrautuva W2-puolustus sekä erinomaisesti maalillaan esiintyneet Teemu Seppä ja Verneri Salomaa.

Keltamustan kunkku oli koko kenttää dominoinut Jesse Jokiniemi. Taikuri pyöritti mallikkaasti edustuksen peliä, iskemällä heat mapiin melkoisen paljon punaista. Irtonainen liike, kova henkilökohtainen taito ja muihin nähden toisella ulottuvuudella liikkuva pelikäsitys muodostivat ottelun parhaan pelaajan palkintoon oikeuttavan kokonaisuuden. Pelihaluja uhkunut Joonas Ojanen tuli 30 minuutin cameoonsa energisesti ja ehti saada paljon aikaan. Topparin tontilla totutun pelimiehen sijoittuminen keskikentän linjassa haki hetken itseään, kunnes hevosprässi irtosi laukalta ärhäkkään raviin. Tyly 2-0-maali kulmasta ja peli pakettiin. Antti Lehtonen vuorostaan tykitteli laidallaan full backin rooliin tyytymättömänä modernina wing backinä. Lujalla otteella katkoihin iskenyt sakemanni oli positiivinen pelirohkeudessaan ja avaavia passeja nähtiin kerta toisensa jälkeen. Erittäin hyvä aloitus tulevaa kautta silmällä pitäen.

W2 on ollut vaikea vastustaja parin edellisen harjoituskauden starteissa ja pistänyt molemmilla kerroilla puntit edustuksen kanssa tasan. Nyt rikkinäinen pre-season näkyi luonnollisena keskeneräisyytenä, mutta Rauli Suomisen joukkojen selkärankaa ja lannistumatonta karakterisuutta ei voinut tälläkään kertaa moittia. Se puolusti isolla sydämella ja teki sen mitä pystyi. Ja hyvin se rimpuili, kunnes vääjäämättömän uupumisen oli iskettävä itsensä kehiin ja liivipaitojen pohkeisiin.

Ottelun jälkimainingit

”Vahva dominanssi ja pallollisen pelin osuus ei tullut yllätyksenä. Mielestäni onnistuimme hyvin monipuolisessa hyökkäämisessä ja olin tyytyväinen sekä laitapeliin, että 10-paikalta pelattuihin atakkeihin. Prässimme oli myös todella kiivas ja emme päästäneet kakkosta juurikaan omalta alueelta pois. 3-0 on ihan ok, mutta paikkoihin nähden ei. Mutta ei tästä nyt pidä vetää sen suurempia johtopäätöksiä, vaan tärkeintä oli saada ottelukokemus sekä sen myötä kauden ensimmäiset peliminuutit”, toppuutteli Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho Tupurin majan etupihalla.

Salon Wilpas – W2 3-0 (0-0), (3-0)

70min Helminen (Lehtinen)

80min Ojanen (Lehtinen)

90+1min Virtanen (Lehtinen)

Ottelutilastot (Salon Wilpas – W2)
rikkeet 6 – 12
laukaukset (kohti/yht) 16/31 – 1/1
paitsiot 1 – 3
ylärimat/tolpat 1/1 – 0/0
kulmat 15 – 0
pallonhallinta 67% – 33%

Wilpas team sheet

Mälkönen, Lehtonen, Sinervo, Kuokkanen, Leinikka (40min Bushi (46min Leinikka)), Kesänen, Jokiniemi, Aho (56min Ojanen), Virtanen, Emeka (63min Lehtinen), Helminen (45min Lehtinen (63min Helminen))

Wilppaan tähdet

*** Jesse Jokiniemi

** Joonas Ojanen

* Antti Lehtonen