Otteluraportti 24.3.2018 Harjoitusottelu: Salon Wilpas – FC Boda 3-0

Otteluraportti 24.3.2018 Harjoitusottelu: Salon Wilpas – FC Boda 3-0

FC Boda vastaantulija Keltamustalle (1.4.2018)

Salon Wilpas kontrolloi pelitapahtumia harjoitusottelussa FC Bodaa vastaan 24.3-18 lauantaina ja tykitti loppujen lopuksi taululle 3-0-voittolukemat. Ampiaisten maalareina toimivat Teemu Kesänen, Niko Helminen ja pilkulta osunut Valtteri Sinervo.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Salolaisten dominointi ensimmäisellä jaksolla oli silmiinpistävää ja vastustajalla oli suuria vaikeuksia päästä keskiviivan yli. Vahvan pallonhallinnan alla vieraat joutuivat puolustamaan syvällä ja lähinnä purkamaan palloja väljemmille vesille. Toisella jaksolla isännät ottivat jonkin verran kaasua jalalta ja peli oli tasaisempaa. Aggressiivisesti vastustajaansa prässännyt Wilpas myös hyökkäsi monipuolisesti ja pallon sekä kentän käyttö oli ehdottomasti harjoituskauden toistaiseksi parasta. Hyvistä paikoista olisi toki voinut tehdä vielä muutaman maalin lisääkin.

Kentän kingiksi ja koko ttelun parhaaksi pelasi Valtteri Sinervo. Järkälemäinen toppari oli kaikessa tekemisessään vakuuttava ja defensiivisesti ohittamaton objekti kemiönsaarelaisille. Vahvan kokonaisuuden yhteen summasi kylmänviileästi viimeistelty rankkari. Kärjessä viilettänyt Teemu Kesänen oli herkällä jalalla liikkeellä ja pelin avausosuma miehen erinomaisuuden lopputulos. Fantastinen reagointi, tilanteen tunnistus, älykäs ketunlenkki ennen pystyjuoksua ja sitten kehräävällä askeleella karkuun. Teme oli muutenkin aktiivisella tuulella ja hakeutui toistuvasti maukkaisiin maalipaikkoihin. Ensimmäiset peliminuutit sitten polvitähystyksen ottanut Mikko Tapaninen näytti siltä, ettei olisi poissa ollutkaan. Takuuvarma paketti dynaamisuutta, työkilometrejä sekä vahvaa pallollista antia.

FC Bodan oli tyytyminen varsin pieneen sivuosaan ensimmäisen 45-minuuttisen aikana, mutta statistia isompi osa lankesi jälkimmäiselle puoliskolle. Vieraat pyrkivät pelaamaan alhaalta jaloin ja järkevästi rakennellen, mutteivät yksinkertaisesti pystyneet siihen Ampiaisten pörrätessä iholle. Sen jälkeen aseet olivatkin vähän riisutut ja Anton Brotkinin piti löytää uusia lähestymistapoja peliin.

Kemiönsaarelaisista jonkin sortin synninpäästöt saivat ainakin maalivahti Erald Gjondedaj sekä kapteeni Christian Björkman. Erald oli ahkerasti työllistettynä mies paikallaan ja nollasi varman peruspelin lisäksi muutamat mehukkaat salolaistontit. Björkman puolestaan oli ainoa punamustasta, joka kykeni eheään syöttötyöskentelyyn paineen alla. Kärjessä Ahmed Al-Shekhli ja Jimmy Röblom olivat yritteliäitä, vaikka toivottoman tehtävän eteen joutuivatkin.

Ottelun jälkimainingit

”Hyvää jatketta JyTy-pelille ja toistaiseksi myös ehjin kokonaisuutemme. Hyvä keskittyminen omaan tekemiseen ja toteutettiin niitä juttuja, joita ollaan harjoiteltu ja haluamme meidän pelissä näkyvän. Kontrolloimme heidän tekemisiään sekä pallottomana että pallollisena. Nyt tasapaino hitaiden ja nopeiden hyökkäystenkin välillä tuntui olevan balanssissa ja se näkyi monipuolisena hyökkäämisenä. Kaikenkaikkiaan järkevää pelaamista”, analysoi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho tyytyväisenä.

Salon Wilpas – FC Boda 3-0 (1-0), (2-0)

16min Kesänen (Jokiniemi)
61min Helminen (Lehtonen)
83min Sinervo rp (Siddiqui)

Ottelutilastot (Salon Wilpas – FC Boda)
rikkeet 10 – 9
laukaukset (kohti/yht) 15/21 – 3/6
paitsiot 5 – 1
kulmat 5 – 4
kelt.kortit + pun.kortit 1+0 – 0+0
pilkut 1/1 – 0/0
pallonhallinta 58% – 42%

Wilpas team sheet

Eemeli Mälkönen, Aho (80min Ojansuu), Ojanen, Sinervo, Lehtonen, Wähäsilta, Vainio (45min Leinikka), Tapaninen (60min Helminen), Jokiniemi (71min Siddiqui), Kesänen, Virtanen (60min Saario)

Wilppaan tähdet

*** Valtteri Sinervo

** Teemu Kesänen

* Mikko Tapaninen