Otteluraportti 25.3.2017 Harjoitusottelu Salon Wilpas – RiPS

Otteluraportti 25.3.2017 Harjoitusottelu Salon Wilpas – RiPS

RiPS Wilpasta kahden maalin verran parempi (19.4.2017)

Uudenmaan miesten kolmoseen valmistautuva Riihimäen PalloSeura ajoi Keltamustan ensimmäiseen harjoituskauden tappioon, ollen lopulta isäntiä 0-2-numeroin parempi. Vieraat iskivät tasaisessa ottelussa heti alussa ja ensimmäisen jakson lopussa kahdella kauniilla maalilla.

Ottelun kulku


Ottelun parhaat

Ampiaiset eivät tuntuneet pääsevän täyteen lentoon missään vaiheessa riihimäkeläisiä vastaan, suurimpana syynä, varsinkin ensimmäisen puoliajan heikko pallollinen pelaaminen. Tutun pallokontrollin ja varman syöttöstandardien sijaan salolaisten otteissa oli hämmästyttävä määrä hätäisyyttä, holtittomuutta ja hosumista. Näin joukkueen hyökkäykset jäivät kovin lyhyiksi, eikä minkäänlaista rytmiä peliin saatu. Vaan paineltiin niin sanotusti jojona koko matsi. No, toisella jaksolla kotijoukkue ryhdistäytyi aavistuksen verran ja pääsi jo tyydyttävään pallolliseen pelaamisen tasoon käsiksi.

Keltamustan päivän parhaiksi nousivat luottomiehet, kapteeni Tomi Kuokkanen ja Valtteri Sinervo. Molemmat defensiivisesti taatun stabiilisia peruskallioita, jotka antoivat pohjan joukkueelle, oikeastaan kaikkeen tekemiseen. Molempien syöttötyöskentely ja -varmuus oli korkealla tasolla ja siitä olisivat saaneet muutkin Ampiaiset ottaa mallia. Joel Isotahdon onnistui myös toisen jakson maalivahtipelissään, vaikkei varsinaisiin huippusuorituksiin tarvinnutkaan ryhtyä. Hyvä, varma, virheetön peruspeli riitti tähtikolmikkoon tällä kertaa.

Suurin ero kahden joukkueen välillä oli pallollisessa pelissä. Vikkelät, taitavat ja liikkuvat valkopaidat ylsivät isäntiään huomattavasti monipuolisempaan hyökkäämisen ja oli paljon Wilpasta vaarallisempi, vaikka itse pallonhallinta salolaisilla olikin. Nopeita suunnanmuutoksia ja teräviä vastaiskuja, joissa oli tarkoitusta ja vauhtia, pelirohkeutta ja määrätietoisuutta. Kovuudessa riihimäkeläiset jäivät aavistuksen jalkoihin ja jatkuva kitinä toi harjoituspelille ikäviä piirteitä sekä lukuisia katkoja. Muistutuksena on sanottava, että jalkapallo on kuitenkin kontaktilaji.

RiPSin ja koko ottelun paras oli Jussi Aalto. Vasenjalkainen pelintekijä pyöritti kovalla draivilla vieraiden pelin ja teki koko ottelussa vain ja ainoastaan plusmerkkisiä suorituksia. Kerrassaan vakuuttavaa pallollista varmuutta ja kypsyyttä oikeina ratkaisuina. Friday Jacobson teki parhaansa target-hyökkääjänä ja koitti pitää palloa ja jakaa sitä pelikavereille pelattavaksi. Joona Jokela oli myös vahvasti vieraiden pelin keskiössä ja paineli antaumuksella menemään.

Ottelun jälkimainingit

”Päivän pallolliseen peliimme pitää olla äärimmäisen pettynyt. Hätäistä hosumista ja kaikilla tuntui olevan kiire antaa ratkaisusyöttö mahdollisimman nopeasti, kun tilaa ja aikaa oli rakentaa ja viedä hyökkäyksiä syvälle. Nyt käytännössä atakkimme pysähtyivät ennenaikaisesti, emmekä juurikaan päässeet murtautumispaikoille. Pieni ryhtiliike toiselle jaksolle, mutta se ei pelasta kokonaisuuttamme hyvän puolelle. Päivän paras anti taisi olla pelaajien saamat peliminuutit”, nyrpeili Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho matsin päätteeksi.

Salon Wilpas – RiPS 0 – 2 (0-2), (0-0)

5′ 0-1

45′ 0-2

Ottelutilastot (Salon Wilpas – RiPS)
laukaukset (kohti/yht) 2/4 – 7/10

rikkeet 19 – 7
paitsiot 10 – 3
kulmat 5 – 1
kelt.kortit + pun.kortit 3+0 – 1+0
pallonhallinta 58% – 42%

Wilpas team sheet

Seppä (45min Isotahdon), Lehtonen, Sinervo, Kuokkanen, Virtanen (61min Seppä), Tapaninen, Aho (38min Järvinen (45min Aho)), Helminen (15min Au.Bushi), Ojansuu (45min Ali), Ar.Rasul (64min Järvinen), Saario (59min Uflla)

Wilppaan tähdet

*** Tomi Kuokkanen

** Valtteri Sinervo

* Joel Isotahdon