Otteluraportti 3.6.2017 Länsi-Suomen miesten 4div: Hot Lips – Salon Wilpas 1-1

Otteluraportti 3.6.2017 Länsi-Suomen miesten 4div: Hot Lips – Salon Wilpas 1-1

Keltamusta joutui tyytymään pistejakoon Pansiossa (22.6.2017)

Salon Wilpas aloitti kauden toisen kolmanneksen matkaamalla Turkuun Hot Lipsin vieraaksi. Täydellisesti ensimmäistä jaksoa dominoinut Ampiaisparvi ei lukuisista huippupaikoistaan saanut pelivälineen kuin kerran Veli-Heikki Maunilan taakse, kun Markus Aho latasi rankkarin vuorenvarmasti sisään. Huulet tulivat tasoihin 38.minuutilla Jaakko Utriaisen upealla volleyllä. Lopputulokseksi jäi salolaispettymys 1-1.

Ottelun kulku


Ottelun parhaat

Hot Lips oli vahvasti köysissä hurmiotilassa pelanneen salolaisvieraansa, muttei suostunut ottamaan lukua kuin kertaalleen, fantastisen pelin pelanneen maalivahtinsa, Veli-Heikki Maunilan, johdolla. Se sinnitteli vaikeiden hetkien yli veräjänvartijansa ja onnen myötä ja sai otetta oikeille hetkille. Kokenut turkulaisjoukkue osoitti kykenevänsä pelaamaan järkevästi paineenkin alla. Toisella jaksolla se sai uutta virtaa tekemiseensä ja pääsi sitä myötä myös paremmin peliin mukaan. 1-1 oli maksimaalinen osoitus venymiskyvystä.

Vellu Maunila oli kapteeninnauhansa arvoinen figuuri ja iso hahmo muutenkin koko ottelun käsikirjoituksen laatimisessa. Kiistaton man of the match -performanssi sisälsi mm. kahden läpiajon nollauksen, Wähäsillan vaparin haku yläkädellä vasemmasta ylämunkista ja kymmenkunta varmaa koppia. Moisen esityksen jälkeen voi helposti todeta Huuli-kipparin olevansa sarjan paras pelipaikallaan. Jaakko Utriainen oli kelpo pelipäällä ja teki vähäisestä tarjonnasta huolimatta täyden ulosoton tilaisuuksistaan. Tasoitusmaali oli kerrassaan upea ja sellaisenaan puhdasta EuroGoal-matskua. Edelleen erinomainen hyökkääjä neloseen, jonka palveluksista mustapaidat eivät ole selvästikään riittävän usein päässeet nauttimaan. Jerry Kvarnström toi hyvää energiaa ja sähäkkyyttä toiselle puoliajalle ja keskikentälle, missä Lipsit olivat pahasti vietävänä.

Salolaissikermän eka 45-minuuttinen oli nautinnollista total seksy footballia, jossa mies ja pallo liikkuivat give&go-periaatteella ja sellaisella draivilla, että kiirettä piti kotijoukkueella. Paikkoja siunaantui kerta toisensa jälkeen ja huipputonteille päästiin toistuvasti. Hämmästyttävää oli vain taukotilanne 1-1!!! Jälkimmäinen puolisko olikin sitten jotain ihan muuta ja täydellinen kontrolli vaihtui epätäydelliseen kaaokseen. Peliväline ei enää liikkunut mieheltä toiselle samalla temmolla ja helpot suoritukset vaihtuivat usein turhan vaikeiksi. Yksinkertaisesta pelistä tuli monimutkaisen hankalaa.

Juha Wähäsilta yltyi keskikentän partnerinsa, Markus Ahon, kanssa hurmioon, joka konkretisoitui dominanssina. Vanhat nestorit tekivät mitä haluivat ja määrittivät koko pelin tahdin, rytmin ja painopisteen. Laajalla säteellä, liikkeellä ja syöttöarsenaalilla koko kenttä valjastettiin vieraiden käyttöön. Hyvään kesävireeseen äitynyt Vesa Vainio loisti niin ikään vasemmanpuoleisena topparina. Herran syöttötyöskentely pääsi omiin oikeuksiinsa Ampiaisten kontrolloidessa peliä ja katkoissa Vesku oli vankkumaton. Kaikin puolin eheä pelikokonaisuus.

Ottelun jälkimainingit

”Ensimmäinen jakso oli ehdottomasti kauden parasta, mitä olemme esittäneet. Kerrassaan fantastista peliä meiltä ja oikeasti peli olisi voinut olla taputeltu jo ekan 10 minuutin jälkeen, mutta ei, niin ei. On todella vaikea hyväksyä tai uskoa lopputulosta todeksi, vaikka toinen 45-minuuttinen oli meiltä sekavaa pelaamista. Hävityt 2 pistettä ja tasapeli tuntui tappiolta”, nieleskeli Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho ottelun tauottua.

Hot Lips – Salon Wilpas (1-1), (0-0) 1-1

8′ Aho rp. (Saario)
38′ Hot Lips 1-1

Ottelutilastot (Hot Lips – Salon Wilpas)
rikkeet 15 – 7
laukaukset (kohti/yht) 3/7 – 9/18
paitsiot 3 – 2
kulmat 2 – 8
kelt.kortit + pun.kortit 3+0 – 0+0
pilkut 0/0 – 1/1
pallonhallinta 37% – 63%

Wilpas team sheet

Mälkönen, Ojanen, Kuokkanen, Vainio, Kesänen (28min Lehtonen (79min Helminen)), Wähäsilta, Aho, Lehtinen, Virtanen (87min Seppä), Saario (75min Batalha), Väinälä

Wilppaan tähdet

*** Juha Wähäsilta

** Markus Aho

* Vesa Vainio