Wilpas kellisti LTU:n avauspuolikkaan osumilla (10.10.2017)

Salolaisten uudelleen henkiin herätetty nousukamppailu sai jatkumoa viikontakaiselle 4-0-kotivoitolle Heitosta, kun Littoisten Työväen Urheilijat kaatuivat 8.9 perjantaina Länsi-Suomen miesten nelosen sarjaottelussa numeroin 2-0. Ampiaisten osumista vastasivat Markus Aho ja Jesse Jokiniemi.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Keltamusta ei pystynyt yhtä vakuuttavaan suoritukseen kuin viikko sitten ja sen otteissa oli outoa löysyyttä ja velttoutta. Reagoinnissa vasteaika hyökkäämisestä puolustamiseen ja pallollisesta pallottomaksi kesti turhan kauan. Ratkaisusyötöt olivat poikkeuksitta vaikeita ratkaisuja, kun vaihtoehtoja ja aikaa olisi ollut helpompiinkin ratkaisuihin. Vahva pallonhallinta oli käytännössä tilastoharha, kun sillä ei ollut pyrkimystä todelliseen vastustajan vahingoittamiseen. Virkamiespalloilu säästöliekillä riitti kuitenkin Litulle ja, kun oma pää pysyi toistamiseen puhtaana, korjattiin sillä täysi pistepotti talteen.

Raitapaitojen ykkösmieheksi nousi Jesse Jokiniemi, jonka yleisilme oli millä tahansa mittarilla mitattuna vahvasti positiivinen. Non-stoppina erinomaisia aloitteita pallottomana taskuihin ja väleihin, joista nerokkaita neppejä, siirtoja ja passeja Ampiaisten pallollisen pelin eteenpäin viemiseksi. Taikuri sai ns. kotijoukkueen pelin klikkaamaan. Eheän esityksen valopilkkuna tietenkin fantastinen 2-0-maali, upean sommitelman päätteeksi. Jesen performanssi olisi voinut olla vieläkin täyteläisempi, jos toisen jakson huipputontit olisivat päättyneet konkretiaksi valotaululle. Valtteri Sinervoa tarvittiin yllättävänkin paljon nollapelin suojelemiseksi, mutta huipputoppari vastasi epäröimättä kutsuun. Pomminvarmaa peruspeliä muutamalla mehukkaalla avauspassilla sekä järkähtämättömällä defensiivisellä esityksellä. Vaikea oli littoislaisten mellastaa Salon yössä, kun sheriffi Sinervo päivysti alakerran vankkumattomana lukkona. Vesa Vainio oli oma wonderful itsensä vasempana laitapakkina. Aavistuksen hitaasta startista huolimatta konkari vetristyi melskaamaan oman laitansa lisäksi myös keskikentällä ja hyökkäysten päättäjänä. Vahva vaikutus isäntien pelissä.

LTU:n erinomainen päävalmentaja Aki Tetri oli laatinut selkeän masterplanin joukkueelleen, jota sen pelinappulat toteuttivat kurinalaisesti. Keskusta tukkoon, puolusta pallot laidalle ja anna keskittää. Sitten hoida ykköspallot ja tappele kakkoset joko pelattavaksi tai kauas omasta maalista. Vastahyökeillä ja erikoistilanteilla tarvittavat osumat ja rosvopaisti kyytiin ja kotiin illallispöytään. Hyvä ja selkeä setti, joka oli lähellä toimia. Salolaisten pelistä tehtin hidasta ja Keltamustan jäsenet pidettiin huipputonteilta suhteellisen hyvin poissa, lukuunottamatta ottelun viimeistä puoltuntista.

Vieraiden paras oli keskikentällä häärinyt Tuukka Keskikallio. Hyvänä peliä rikkovana keskikentän duunarina tunnettu Tuukka osoitti myös pallonkäsittelytaitoaan, tekniikkaa ja peliälyään. Vaikeistakin paikoista palloa omille, ahtaista raoista hyviä passeja eteenpäin ja tärkeitä hetkiä Wilppaan painostuksen alla rauhoittaa omiensa otteita pitämällä palloa kypsästi. Aklaesso Tontasse onnistui myös keskuspuolustajana ja moninkertainen LTU:n vuoden pelaajan fysiikka iästä huolimatta kesti kuitenkin kovat spurtit ja väännöt vastustajien kanssa. Selkeää ja riskitöntä topparikamaa. Olli Mäenpää juoni tutusti laidalla ja aiheutti muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen kotijoukkueen kannattajille ja taustajoukoille. Kaiken nähnyt sotaratsu oli vaarallinen pallon saadessaan.

Ottelun jälkimainingit

”Virkamiespalloilua tarjoamatta mitään ekstraa. Yleisesti ottaen aikamoista safety footballia ja toisaalta taas ratkaisupaikoissa aivan liian vaikeita yritelmiä, kun helpompia vaihtoehtoja oli paljonkin tarjolla. Toki vastustajakin onnistui tehtävässään hidastaa, peittää syöttösuuntia ja tukkia eteenpäin pelaamistamme ja siitä heille tunnustus. Ekan jakson muutama herkkä hetki riitti tarvittaviin osumiin ja toisen jakson vikalla 30 minuutilla olisimme voineet nuijia rumatkin lukemat taululle, mutta tällä kertaa emme maalinteossa tämän enempää onnistuneet. Vähän vetelä ja väkinäinen peli meiltä, emmekä oikein syttyneet haluamallamme tavalla tähän. Tavoitteemme kuitenkin oli 3 pistettä ja ei tässä voittajasta epäselvyyttä ollut, kun saimme avausosumat tehtyä”, muotoili Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho suihkusta tultuaan.

Salon Wilpas – Heitto 2-0 (2-0), (0-0)

15′ Aho (Kesänen)

22′ Jokiniemi (Tapaninen)

Ottelutilastot (Salon Wilpas – LTU)
rikkeet 9 – 7
laukaukset (kohti/yht) 7/14 – 2/8
paitsiot 4 – 3
ylärimat/tolpat 0/1 – 1/0
kulmat 1 – 5
kelt.kortit + pun.kortit 0+0 – 0+0
pallonhallinta 66% – 34%

Wilpas team sheet

Mälkönen, Kuokkanen, Sinervo, Ojanen, Vainio, Tapaninen (67min Kesänen), Wähäsilta, Aho, Jokiniemi (90min Koskinen), Lehtinen (83min Hussain), Kesänen (67min Virtanen)

Wilppaan tähdet

*** Jesse Jokiniemi

** Valtteri Sinervo

* Vesa Vainio