Tärkeät kolme pistettä Raikulan märältä nurmelta

Ryhti-Wilpas2 3-6 (1-2)

Peliin, sarjaa puhtaalla pelillä johtanutta Ryhtiä vastaan, lähdimme 4-5-1 taktiikalla, ajatuksenamme täyttää keskusta ja täten sumputtaa Ryhdin peli. Ennen peliä ja ensimmäisen puoliajan ajan taivaalta tuli kaatamalla vettä mikä esti aggressiivisen paineen luomisen pallollisella sillä märällä alustalla pelaa itsensä helposti ulos tilanteesta. Kentästä johtuen pelin taso oli alussa heikko. Muutamat pelaajat myös pelasivat itselleen vieraalla pelipaikalla ja selvästi jännittivät pelaamista mikä johti helppoihim syöttövirheisiin. Ensimmäisen maalin saimme heti pelin alkuun. Parjasen Joni ampui vapaapotkun 25 metristä, maalivahti torjui eteensä josta Saarion Timo kävi ”tökkäämässä” pallon verkkoon. Lähes välittömästi Ryhti sai vapaapotkun 20 metristä ja upealla laukauksella tasoitti pelin. Tästä eteenpäin peli aaltoili puolelta toiselle,pallon lähinnä ollessa ilmassa. Muutamia hyviä vastaiskuja saimme ja toinen maalimme oli ansaittu. Maali tuli kulmapotkusta jonka antoi Poikelan Jori. Puskuun pääsi Lindroosin Jussi joka jatkoi kovan kulman hyvin päällään maaliin 45 minuutin kohdalla.

Puoliajalla Melava vaihtoi Teemu Männistön Merikukan Roopeen, muuten jatkoimme samalla miehistöllä. Sade loppui ja vilppaan pelin taso nousi välittömästi. Peli oli täysin hallussamme, kun Ryhti pääsi virheestämme läpi. Ilkka Virtanen oli pakoitettu virheeseen omalla rangaistusalueella, seurauksena rangaistuspotku ja keltainenkortti. Tasoitus maali herätti joukkueemme ja Ryhdin pelaajilla alkoi jaloissa painaa. Seuraavan 7 minuutin aikana rankaisimme Ryhtiä kolmella maalilla ja peli oli ratkennut. 2-5 tilanteen jälkeen peli meni pelailuksi, molemmat joukkueet tekivät vielä yhden maalin ja lopputulokseksi jäi täten 3-6.

Peli ei missään vaiheessa ollut silmiä hivelen kaunista, mutta lopputulos oli hyvä. Hyvän joukkueen merkki on että pystyy voittamaan huonommallakin pelillä. Suurimmat ongelmat olivat pelin avaamisessa, helpoissa syötöissä sekä keskikentän puolustamisessa. Harjoiteltavaa siis riittää ja intoa sekä taistelua kaivataan myös sinne.

Ryhti-Wilpas2 3-6 (1-2)
0-1 2min Timo Saario (Joni Parjanen
1-1 6min Ryhti
1-2 45min Jussi Lindroos (Jori Poikela)
2-2 65min Ryhti
2-3 67min Martti Kuvaja (Jere Parjanen)
2-4 70min Roope Merikukka (Jussi Lindroos)
2-5 72min Saario (Isto Peltomäki)
3-5 83min Ryhti
3-6 85min Kuvaja (Joni Parjanen)

Tähdet:
*** Joni Parjanen
** Lars-Erik Boenisch
* Jussi Lindroos

Kokoonpano:
Jani Iivonen, Isto Peltomäki, Lars-Erik Boenisch, Jussi Lindroos, Jere Parjanen (Matias Merikukka 77min), Jori Poikela, Teemu Männistö( Roope Merikukka 45min), Ilkka Virtanen (Tuomas Rokka 69min), Martti Kuvaja, Joni Parjanen, Timo Saario, Juha-Matti Haavisto (ei peliaikaa) Jarmo Melava (valmentaja)