W35 pelasi voittojen tielle Raisiossa

Wilppaan ikämiesten 35-v joukkue palasi voittojen tielle Raisiossa, jossa Ryhti kaatui 0-3 (0-2).

Wilppaan ikämiesten 35-v joukkue jatkoi sarjaa vierasvoitolla. Raisiossa paikallisesta Ryhdistä ei ollut mitään vastusta vahvasti esiintyneelle Wilppaalle. Ottelun voittaja oli selviö jo lähes avauspotkun jälkeen niin selvä tasoero joukkueiden välillä oli. Ensimmäistä wilpasmaalia saatiin tosin odotella yli kahdenkymmen minuutin ajan, tosin tämäkään ei tullut yllätyksenä, sillä niin tehotonta on wilppaan poikien edesottamukset ovat olleet edellisissäkin otteluissa. Kolme maalia illan ottelusta oli tosin noin kymmenen liian vähän paikkoihin nähden, mutta vanhan viisauden mukaan – yhden maalinkin voitto jalkapallo-ottelussa tuo kolme sarjapistettä, kun kyseessä on ottelu, josta jaetaan sarjapisteitä sarjan sääntöjen mukaisesti… (á la Bubi Wallenius tai ainakin sinne päin).

Wilppaalla oli matkassa pieni, mutta sitäkin "innokkaampi" ryhmä (12). Ja kerrankin valmennusjohto oli tehnyt "rohkeita" valintoja illan ottelun mm. avauskokoonpanoon! Mahtoikohan sillä olla omat vaikutuksensa illan pelin lopputulokseen? – mene ja tiedä…

Wilpas:
               MV nurmi

               lahtinen
alve                                salmi
               mehtälä

veseli                ilola                koskinen

           keto-oja / hakanpää

        kemppainen      virtanen                        

Wilppaan seuraava ottelu pelataan ensiviikon tiistaina, jolloin Salossa Wilpasta vastaan asettuu Palloilijat Salosta. Ottelu pelataan Salon KHT:lla tiistaina 19.6 klo 20.30 alkaen.

MA 11.6 klo 20.15 Ihalan nurmi Raisio.
Ryhti – Wilpas 0-3 (0-2)
0-1 ´24 Mika "mono" Koskinen (Markkus Kemppainen)
0-2 ´29 Kemppainen (A-P Hakanpää)
0-3 ´41 Koskinen (Tapio Salmi)