Wilpas pisteputkessa!!

Turun piirin kolmosen tasaiseen keskikastiin juuttunut Wilpas joutui pettymyksekseen tyytymään 0-0 tasapeliin kevätkierroksen päättäneessä vieraspelissä Turun Impivaarassa TPK 2 vieraana. Kohtalaisen hyväkuntoisella Impivaaran nurmella pelattu ottelu oli wilppaalle kolmas tappioton ottelu putkeen, myös omamaali on pysynyt koskemattomana yli 180 minuuttia.

Wilpas tavoitteli pelistä siltä vielä puuttuvaa arvokasta vierasvoittoa, mutta kotijoukkue TPK2 osoittautui juuri niin vaikeasti voitettavaksi kun ennakkoon oli arvioitukin. Wilpas ei onnistunut ohittamaan isäntien erinomaisia otteita esittänyttä maalivahtia Lauri Veijalaista, joka oikea aikaisuudellaan sekä taidokkaalla torjuntapelillä ryösti kotijoukkueelle pisteen.

Juha Wähäsillan vapaapotku 16 metristä poikkipuuhun ei ollut ottelun wilppaan ainoita hyviä maalintekoyrityksiä vaan pirteästi varsinkin avausjaksolla esiintynyt wilpas pääsi yrittämään maalintekoa useaan otteeseen hyvien hyökkäysten päätteeksi. Erityisesti Joni Loimulahden muutama erinomainen murtautuminen TPK2:n puolustuksen läpi jäi sinettiä vaille maalivahti Veijalaisen oikea-aikaisten vastaantulojen ansiosta. TPK:n hetket osuivat aivan ottelun alkuun wilpaspuolustuksen vielä hieman torkkuessa.

Wilpas sai ottelussa reilun tusinan kulmapotkuja, jotka tänään olivat vaatimattomia. Vasta ottelun loppuhetkillä wilpas onnistui muutamassa kulmapotkussaan ja mm. Ville Batalha pääsi yrittämään puskumaalia maalin edestä, mutta pallo suuntautui hiuksenhienosti yli maalin. Ajoittain wilppaan onnistui päästä hyville keskityspaikoille, mutta niiden laatu oli uskomattoman heikko. Vierailijat eivät onnistuneet pelaamaan palloa laidasta kertakaan laadukkaasti ja vaarallisesti rangaistusalueen sisään sille, parhaalle mahdolliselle maalintekoalueelle 5-11 metriä maalista. Yksi syy wilppaan hyökkäyksien vaisuuteen oli myös TPK:n taktiikka. Tuomaristolta piilossa tehty "likainentyö" repiminen, selkään ajot, ym., jotka valitettavasti jäivät liian usein tuomaristolta näkemättä vaikeuttivat ja estivät monta wilpastilannetta syntymästä…!

Ottelun loppuhetkillä Wilppaalla oli vielä useampikin paikka ratkaista peli, mutta tänään niin kuin niin usein kuluneen kauden aikana se viimeinen ratkaiseva suoritus, joka johtaisi maaliin epäonnistui tai sitä ei tullut lainkaan… Yksi wilppaan parhaimmista paikoista osui Rezin Muhamadille ottelun 70. minuutilla, joka pääsi laukomaan läheltä kohti TPK maalia, mutta tälläkin kertaa uhrautuvasti pelannut TPK puolustus ehti jälleen vedon eteen, tosin torjunta tapahtui puolustajan "refleksikädellä". Wilppaan harmiksi ottelun tuomari ei tätä rikettä nähnyt!

Ottelussa molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja onnistuivat siinä kiitettävästi kuten lopputuloskin osoittaa. TPK 2 onnistui liberopelillään estämään Wilppaan murtautumisen puolustuksen selustaan ja koska vierailijat liian usein yrittivät murtautua maalintekoon pelin keskustasta teki se kotijoukkueen puolustamisesta helppoa. Ottelun viimeinen vartti olikin sitten kaukana kontrolloidusta esityksestä etäisyydet kasvoivat molempien joukkueiden riveissä ja pelistä tuli juoksukilpailu. Valitettavasti wilppaan pelissä ei ollut tänään leveyttä ja painopisteen muuttaminenkin oli vähän sinne päin roiskaisuja, vaikka kenttä olisi kyllä mahdollistanut pelaamisen myös maatapitkin, joten tänään jäivät pelilliset hienoudet näkemättä. Tosin pitkäruoho hidasti jonkin verran peliä ja vaikeutti  joukkueiden syöttöpeliä.

Wilppaalla on nyt reilun kolmen viikon pituinen kesätauko. Syyskierroksen ensimmäinen ottelu pelataan TI 17.7 klo 18.30 yläkentällä Turussa kun Wilpas kohtaa TPK:n. Syyskierroksen ensimmäinen kotiottelu pelataan PE 20.7 klo 18.30, jolloin Saloon saapuu Aki Tetrin luotsaama LTU Kaarinasta.

TO 28.06.2007 Impivaaran nurmi, Turku
TPK 2 – Wilpas 0-0      ET: Antti Kinnunen, AET1 A-P Nurminen AET2 Krister Sagulin
 
 
 
Wilpas aloitus (vaihdot):
Tomi Kuokkanen (60 min Jesse Määttä)
Aku Kesänen
Juha-Pekka Jokinen
Ville Batalha
Juha Wähäsilta, C
Topi Luukkala
Joni Loimulahti (89 min Jonathan Tadesse)
Timo Saario (66 min Markus Aho)
Rezin Muhamad
Jussi Saario
MV Mika Lahtinen

Vaihdossa:
Rauli Suominen, Jussi Lindroos ja MV Petri Salomaa.

TPK 2 aloitus (vaihdot):
MV Lauri Veijalainen
Mika Ylänen (46 min Jere Salmi)
Joel Nuora (46 min Jyri Sundin)
Rami Holmroos
Sampo Tuominen (60 min Altake Muntader)
Timo Asikainen (68 min Juha Salonen)
Teijo Haverinen
Sakari Warro, C
Pasi Salmi
Perttu Lehtonen
Arttu Lehtonen

Vaihdossa:
Besnjk Hajdini ja Juho Nieminen