Wilppaalle tappio Turusta

Wilppaan kauden toinen vieraspeli Turussa ei onnistunut odotusten mukaisesti. Jyrkkälän Tykit pitivät täydet kolme pistettä isännän oikeudella itsellään. Ottelun päättyessä loppunumerot "tulostaululla" olivat 2-0 (0-0) JyTylle. Isäntien kokenut Timo Taipale teki ottelun molemmat maalit.

Wilpas lähti otteluun, tiiviistä pelitahdista huolimatta hyvin latautuneena. Valitettavasti viikolla erinomaisesti Suomen Cupissa esiintyneeseen kokoonpanoon jouduttiin tekemään muutamia muutoksia mm. Timo Saarion takareisivammasta johtuen.

Itse pelissä Wilpas toteutti kauden aiemmista otteluissa tutuksi tullutta pelijärjestelmää lähes virheettömästi pelin ensimmäiset 45 minuuttia. Pelin avaaminen vastustajan puolustuslinjan taakse tuotti kuitenkin yllättäviä vaikeuksia jo ensimmäisellä jaksolla ja tästä johtuen vierailijoiden maalivahtia ei koko ottelun aikana päästy kunnolla työllistämään. Tekopaikkoja maalintekoon ei wilppaalle syntynyt juuri lainkaan ottelun aikana.

Jälkimmäisellä jaksolla JyTy rankaisi wilppaan virheistä kahdesti ja koska kokeneista ja lähes kaiken nähneistä pelimiehistä koostuva kotijoukkue ei sortunut virheisiin, jäivät pisteet ansaitustikin Turkulaisille.

Ensimmäinen osuma syntyi kun ottelun toista jaksoa oli pelattu noin kolme minuuttia. Noin 25 metristä lähtenyt veto upposi wilppaan maalia vartioineen Petri Salomaan maaliin hieman helposti, mutta tilanne ansaitusti JyTylle 1-0. Ottelun toinen osuma syntyi aivan ottelun loppuhetkillä, kun wilpas yritti kovasti saada tasoitusmaalia, Timo Taipale jälleen asialla. Tilanteessa Taipale pääsi haastamaan 1 vs 1 wilppaan puolustajan. Puolustaja Leppähaara harhautuksen jälkeen "kahville" ja pallo vasemmalla jalalla ohi maalivahti Salomaan – tilanne 2-0 ja näin ottelu oli loppuvihellystä vaille valmis.

Wilppaan seuraava kotiottelu pelataan jo Helatorstaina 17.5. Ottelu Wilpas – Hammarland IK Ahvenanmaalta alkaa jo klo 15 Salon KHT:lla (johtuen yleisurheilukilpailusta). Ja jälleen Sunnuntaina 20.5 pelataan ottelu Wilpas – ÅIFK. Ottelu alkaa klo 18.30 Ylänurmella!

LA 12.05.2007 Kupittaan tn, Turku

JyTy – Wilpas 2-0 (0-0)

1-0 ´48 Timo Taipale

2-0 ´88 Timo Taipale

  

Wilpas aloitus (vaihdot):
Aku Kesänen
Rauli Suominen
Jesse Määttä (81 min Markus Aho)
Tommi Leppähaara
Juha-Pekka Jokinen
Topi Luukkala (59 min Jussi Saario)
Juha Wähäsilta C 
Tom Mikkola (46 min Joni Loimulahti)
Rezin Muhamad
Marko Jalonen
MV Petri Salomaa

Vaihdossa:
Ville Batalha
Jyri Monerris Virkki
Kushtrim Myftari
MV Jani Iivonen

JyTy: MV Ekstrand, Alin, Niemelä, Liikkanen, Lönnfors, Johansson, Malminen, Mäkelä, Rauvola, Taipale, Ilonen.
Vaihdossa: MV Holmqvist, Ylänen, Pikkarainen, Remahl, högman, Karhunen ja Ahokas.