Harjoitusotteluennakko: 7.3.2020 Salon Wilpas v Peimari Utd

Harjoitusotteluennakko: 7.3.2020 Salon Wilpas v Peimari Utd

Ampiaisten harjoitusotteluvieraaksi Peimari Utd (6.3.2020)

Salon Wilppaan preseason tour jatkuu kotiottelulla tulevaa lohkokumppania vastaan, kun tuttu kiistakumppani Peimari Utd saapuu Salon Urheilupuistoon vieraaksi. Ennakkoasetelmia tulevan kauden kolmoseen haetaan lauantaina 7.3 klo 15 lähtien.

Ottelun lähtökohdat

Peimari sijoittui viime kaudella Länsi-Suomen miesten kolmosen kolmannelle sijalle, jääden sarjavoittoon kruisaillusta Piffenistä lopulta 7 pistettä. Portugalilaiseen valmentajatrioon luottavat vieraat ovat pitäneet mediahiljaisuutta tekemisestään, mutta luvanneet julkaista ensi kauden joukkueen 10.3, joten enteitä Peimarin edustusjoukkueesta saadaan varmasti jo tulevana lauantaina.

”Yleensä he ovat aktiivisia tiedottamaan tekemisistään ja sikäli he ovat poikenneet jo aiemmasta lähestymistavastaan. Kun kyse on tulevan kauden sarjavastustajasta, olemme luonnollisesti kiinnostuneet heidän tekemisestään ja onkin mielenkiintoista nähdä minkälaisen joukkueen he juoksuttavat meitä vastaan”, intoilee Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

ja assistantti Teemu Kesänen lisää: ”Peimarista on jäänyt mielikuva aktiivisesta puolustamisesta, joten odotan niin ikään mielenkiinnolla millainen on joukkueemme vastaus vastustajan toisenlaiseen lähestymistapaan kuin W2- ja LoPa-peleissä”.

Parhaat maalintekijät viime kaudella

Salon Wilpas – 7 maalia – Teemu Kesänen & Kevin Kreen

Peimari utd – 9 maalia – Samuli Vihervirta

Killer Bees team news

Keltamusta koki viime sunnuntaina harjoituskauden avaustappionsa, kun se ei kyennyt muuttamaan vahvaa pelinhallintaansa maaleiksi Lohjan Palloa vastaan. Vieraat iskivät ottelun ainokaisen nopean pistohyökkäyksen päätteeksi. ”Me hallitsimme molempia jaksoja selvästi, vaikka toisella jouduimme miehen vajaallekin Salen suihkukomennuksen myötä. Pallonhallintaan nähden loimme liian vähän paikkoja, vaikkakin riittävästi pelin voittamiseen. Murtautuminen ja viimeistely jäivätkin suurimmiksi parannettaviksi osa-alueiksi”, myöntää Manu.

Raitapaidat saavat Peimarin isännöintiin muhkean rosterin, kun yhteistyöseuran SalPan lahjakkaat ja Ampiaisfaneille tutut, Valtteri Peltola ja Akseli Auranen pelaavat kauden ensiminuuttinsa Wilppaan osalta. Myös Joonas Ojanen ja Kevin Kreen ovat ensikertaa salolaisten käytettävissä. Runkopelaajista sivussa ovat työkiireinen Eemeli Auranen, sairaslomalla toipuva Jani Lehtinen sekä nivusvaivasta kärsivä Jashar Balinca.

Kapteeniston kulmaus

Mälkis: “Erittäin hyvillä fiiliksillä menossa pelaamaan lauantaina! Kiva mennä pelaamaan samassa sarjassa olevaa vastustajaa vastaan, jolloin näkee missä mennään. Positiivista on se myös, että huomiseen peliin löytyy leveyttä penkiltä, jolloin pelin tempo pysyy kovana”.

Jese: ”Hyvä taktiikkapalaveri ja valmistavat treenit torstaina. Kaikilla selvät kuviot, mitä lähdetään hakemaan Peimaria vastaan lauantaina”.

Albo: ”Toivottavasti pystymme hyökkäämään pelissä samalla temmolla kuin treeneissä”.

Kiinnitä katseesi häneen:

Seurapomo Sami Keto-oja ja Ben Okafor

Ben Okafor – Nigerialaiskörmy on tehnyt lyhyessä ajassa selväksi kaikille, että minkälainen takalinjan lukko on kyseessä. Fyysisesti vahva toppari on puolustuspelissään intohimoinen ja aktiivinen pallollisena. Erinomaisesti linjassa sijoittuva järkäle pitää huolen, ettei Wilppaan puolustuskolmanneksella rellestellä!