Ampiaiset tykittivät Piffenin nurin! (13.4.2019)

Salon Wilpas tarjoili melkoisen maalikimaran voittaessa PIFin harjoitusottelussa lauantaina 16.3. Raitapaitojen maalintekijöinä kunnostautuivat kaksi maalia mieheen taituroineet Markus Kuivala ja Mohamed Ali sekä kertaalleen osunut Jesse Jokiniemi.

Ottelun maalit

Ottelun parhaat

Tuloksesta huolimatta salolaisten pelaaminen oli vähän puolivillaista; varsinkin hyökkäyspelaaminen jäi kollektiivisesti puolitehoiseksi, isäntien hyökätessä keskiarvolta toistuvasti turhan lyhytkestoisesti ja huonosti kentän leveyttä käyttäen. Ei ehkä pitkiä palloralleja ja syvälle vietyjä syöttöketjuja, mutta sitäkin erinomaisempia yksilöiden yksittäisiä onnistumisia. Paikat hyödynnettiin maksimaalisesti ja vähän ylikin. Koko joukkueen parasta antia oli nyt huomattavasti tiiviimpi linjapuolustus, jolla tilkittiin paraislaisten pelaaminen mallikkaasti.

Mohamed Alin 27:n minuutin cameo-rooli vaihtopelaajana riitti kevyesti parhaaseen pääroolipystiin. Taituri taikoi omilla sensaatiomaisilla suorituksillaan hatustaan kaksi maalia. Ensimmäisessä hyvä katko, parin puolustajan haasto ja kliininen pommi oikean pystypuun juureen. Toisessa häiriintynyt tempokuljetus, jonka pysäyttämiseen tarvittiin kolme vastustajaa ja rike. Maalintekijä luonnon armosta. Jesse Jokiniemi esiintyi myös edukseen olemalla puhtaasti oma hyvä itsensä. Jatkuvasti oikeita liikkeitä, syöttöjä, valintoja ja päätöksiä oman joukkueen hyökkäyspelin keskuksena. Maalissa pikahälytyksellä tuurannut Eetu Vesterinen oli mies paikallaan, kun miestä tarvittiin. Tärkeät seivit kotijoukkueen heikkoina hetkinä ja mahdollisuudet joukkueen voitolle. Ehdottomasti tähden arvoinen suoritus.

PIF oli pallollisessa tekemisessään odotetun vahva ja monipuolinen. Sen transitiot toimivat jäsennellysti ja pallo sekä pelaajat liikkuivat ja vaihtelivat paikkoja. Punapaitojen tarkoituksena oli prässätä ylhäältä, missä se muutaman kerran onnistuikin hyvin, mutta liian monta kertaa tuli ulospelatuksi. Ehkä osittain siksi vierailla oli myös usein oma paketti epätasapainossa ja Ampiaiset pääsivät pistämään liian helposti selustaan ja puolustuslinjan eteen.

Ville Ranta-Aho oli Piffenin paras ja edelleen ehkäpä pelipaikkansa ykkönen tulevan kauden Länsi-Suomen kolmosessa. Hanakasti noussut, haastanut ja keskittänyt vasuri oli kaikessa offensiivisessa tekemisessään vahva. Puolustuspelillisesti pari virhettä, joista yksi kostautui takaiskuna ja jätti jonkin verran petrattavaa. Omar Farhan oli puolestaan joukkueensa terävin hyökkäyspään kulmahammas. Vielä ei kuitenkaan nopealta ja taitavalta laiturilta saatu kokonaisvaltaisesti tyydyttävää suoritusta, mutta hyviä hetkiä kyllä, kuten esimerkiksi tyylikkäästi takapesään nostettu maali.

Ottelun jälkimainingit

“Tuloksellisesti paras harjoituskautemme peli toistaiseksi, mutta ei kokonaisuutena kovinkaan häävi suoritus. Kahdeksan kertaa kymmenestä todennäköisesti hävittäisiin vastaava peli, mutta tänään oltiin murhaavan tehokkaita paikoissamme, joissa erinomaiset yksilömme loistivat ja onnistuivat. Saatiin omaa pallotonta tiiviyttä harjoiteltua parempaan kuntoon, mutta pallollisesti olisimme voineet pelata huomattavasti paremmin. Liian ei-kontrolloitu ottelu minun makuuni”, myönsi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho kopin edustalta.

Salon Wilpas – PIF 5-2 (3-0), (2-2)

25min 1-0 Kuivala
34min 2-0 Jokiniemi (Balinca)
58min 3-0 Kuivala
65min 3-1 PIF
73min 3-2 PIF
75min 4-2 Ali
82min 5-2 Ali rp

Ottelutilastot (Salon Wilpas – PIF)

rikkeet 9 – 8
laukaukset (kohti/yht) 10/13 – 8/14
paitsiot 2 – 2
ylärimat/tolpat 0/1 – 0/0
kulmat 4 – 7
kelt.kortit + pun.kortit 0+0 – 3+0
pilkut 1/1 – 0/0
pallonhallinta 49% – 51%

Wilppaan tähdet

*** Mohamed Ali

** Jesse Jokiniemi

* Eetu Vesterinen