Otteluennakko: 18.8 Peimari UTD v Salon Wilpas

Otteluennakko: 18.8 Peimari UTD v Salon Wilpas

Ampiaiset kohtaavat Peimarin Paimiossa (17.8.2018)

Syyskierroksen avausvoittoa jahtaavan Keltamustan seuraava etappi on Paimio ja Soikan KHT, jossa se kohtaa Peimari Unitedin. 18.8 lauantaina käytävä Länsi-Suomen miesten kolmosen sarjaottelu alkaa klo 17.

Ottelun lähtökohdat

Kauden ensimmäisessä joukkueiden välisessä mittelössä 5.5 peimarilaiset taipuivat Salon Urheilupuiston tekonurmella 2-1-lukemin. Vähille maalipaikoille jätetyt vieraat jäivät silloin nuolemaan näppejään, kun kotijoukkue tarjoili vahvan taisteluilmeen, tiukkojen linjojen välisten etäisyyksien puolustuspaketin sekä fantastisen suunnanmuutospelaamisen kultaista kombinaatiota.

”Vahva suoritus pallottomana ja etenkin tiiviit linjat ja koko ottelun kurissa pysyneet välimatkat miellyttivät suuresti silloin. Alussa haettiin pallollisena vähän peliämme, kunnes hahmotimme tyhjän tilan vastustajan ensimmäisen prässilinjan takana. Sitten peli oli hyvää myös pallollisesti. Se oli pelillisesti parhaan vaiheemme antia”, nostalgisoi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho ottelun alla.

Peimari aloitti syyskierroksen ryminällä kolmella voitolla, mutta viime kierroksella PIF antoi Pajbackalla kyytiä 3-1-numeroin ja sysäsi sauvolaiset tappioon. Peimarin päävalmentaja Jorge Valinho on saanut syyskierrokselle muutaman vahvistuksen, joista merkittävin lienee seuran neljäs täysammattilainen, keskuspuolustuksessa viihtyvä Bruno Heleno Vieira. Samalla pelisysteemi on vakiintunut muutaman alkukauden kokeilun jälkeen tuttuun 4-2-3-1-ryhmitykseen.

”Hyvähenkinen, tiivis, vuosi sitten kakkosta pelannut ydin, jonka ympärille tuotu futista päivätyökseen tekeviä ammattimiehiä. Tulivoimaa löytyy ainakin sarjan parhaan maalintekijän verran, mutta samalla isoja ongelmia puolustuspäässä ja ehkä koko kenttäkoostumuksen tasapainossa. Niihin meidän on osattava iskeä lauantaina”, tiivistää Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

Peimari UTD – Bruno Braz Rodrigues – 14 maalia

Salon Wilpas – Jesse Jokiniemi – 7 maalia

Salon Wilpas team news

Raitapaidat palasivat saarelta arvokas tasapelipiste tuomisinaan ja jossiteltavaa jäi tälläkin kertaa ottelun jälkeen. ”Me olemme pelanneet nyt syksylläkin pelillisesti hyviä jaksoja otteluiden sisällä, muttei ehjää kokonaisuutta. FC ÅLAND-pelissä oltiin äärettömän hyvin fokuksessa ja meillä oli paikkamme voittaa ottelu, mutta toisaalta olisi voinut käteen jäädä tyhjä pistepussi. Joka tapauksessa joukkuehenkeä nostattava kokemus”, pyörittelee Manu pilke silmäkulmassa.

Mennyt treeniviikko on ollut Ampiaisten osalta hektinen ja sarjan pisin vierasmatka keskiviikon a-junioripeleineen ovat pitäneet huolen siitä, ettei monelle ole ehjää viikkoa kertynyt. Tämän päälle harmaita hiuksia Keltamustan valmennusjohdolle aiheuttavat tulevan viikonlopun Block ja Weekend festivaalit. ”Ongelma ei olisi niin suuri nyt, jos ja kun tällaisista olisi tiedetty tarpeeksi ajoissa. Vielä maanantaina kysyttäessä vain muutama oli estynyt ottelemaan lauantaina ja nyt poissaolijoita on sitten runsaammin!”, manaa Wilppaan ykköspiiskuri näreissään.

Festarijuhlijoiden lisäksi poissa lauantain pelistä ovat lomamatkailevat Tero Järvinen ja Niko Virtanen, kuumeflunssaiset Eemeli Mälkönen, Onni Vesterinen ja Jesse Koskinen, polveaan parantelevat Eemeli Auranen sekä Juha Wähäsilta, häävieraana oleva Niko Stenholm, takareisiongelmien kanssa tuskasteleva Vesa Vainio ja pelikieltoinen Alexander Strekalovskiy. Tämän lisäksi pelinsä tämän kauden osalta ovat pelanneet Yhdysvaltoihin vaihtoon matkannut Joonas Ojanen ja Ouluun opiskelemaan ja sm-futsalia pelaamaan palannut Juho Väinälä. Saaren reissun missanneet Jani Lehtinen, Niko Helminen ja Markus Kuivala palaavat kuitenkin pelipäivän kokoonpanoon.

Keltamustan starttiin joudutaan rukkaamaan pakosta neljä vaihdosta, kun Sauli Karjalainen tuuraa Eemeli Mälköstä maalinsuulla, Jani Lehtinen ja Antti Lehtonen laitapuolustavat, Markus Kuivala starttaa kympillä ja Mohammed Ali hyökkää Teemu Kesäsen kärkiparina. ”Lähtöasetelmat eivät ole parhaat mahdolliset tämän kaliiberin otteluun, kun ihan rehellisiä ollaan, mutta me luotamme paikkaajien tekevän homman siinä missä muutkin. Me haluamme jatkaa ja parantaa siitä, mihin Maarianhaminassa jäimme ja lähdemme Paimioon tavoittelemaan ehjää ottelukokonaisuutta ja tietysti lisää pisteitä tilillemme”, päättää Manu itsevarmasti.

Kiinnitä katseesi heihin:

Jani Lehtinen – Kiikalan karhu on kärsivällisesti rakentanut paluutaan nilkkavaivansa jäljiltä ja vihdoin mies on täydessä peli-iskussa. Voimanpesää tarvitaankin kipeästi, kun missioksi lankeaa sarjan parhaan maalintekijän kaitseminen. Jos joku, niin Bale, on enemmän kuin pätevä mies siihen tehtävään.

Valtteri Sinervo – Vidicin tarunhohtoinen sankarhahmo kohosi Maarianhaminan paikallisessa lehdistössä jo yli kahden metrin pituiseksi. Avausmaalinsa komealla tavalla kupolillaan takapesään ohjannut laatutoppari on pelipaikkansa kiistatonta eliittiä. Johtohahmon jämerää preesensiä tarvitaan takuuvarmasti Paimiossakin.

Teemu Kesänen – Kun paineet iskevät altavastaajaan, nostaa ajokoira päätään uhkaavasti muristen. Lannistumaton, periksiantamaton työmyyrä, joka painaa tuplavuoroa kitisemättä, kun kyseessä on joukkueen etu. Hate it or love it, the underdog is on top!

Luottomies-Kesänen antaa aina kaiken joukkueensa eteen!
Kiikalan Cavani is back!
Valtteri Sinervo ei ole hävinnyt yhtään pääpalloa tämän kauden mittelöissä!