Otteluennakko: 19.6 Salon Wilpas v SC Wolves

Otteluennakko: 19.6 Salon Wilpas v SC Wolves

Ampiaiset hamuavat voittojen tielle Susien isäntinä (18.6.2018)

Keltamusta saa vastaansa tutun vastustajan viime kaudelta, kun SC Wolves saapuu Salon Urheilupuiston ylänurmelle. Länsi-Suomen miesten kolmosen sarjaottelu käynnistyy tiistaina 19.6 klo 19:00.

Ottelun lähtökohdat

SC Wolves nousi kolmoseen viime vuonna nelosesta suvereenilla tavalla pelaten tappiottoman kauden. Samassa lohkossa salolaisten kanssa olleet paraislaiset voittivat tulevat isäntänsä kolmesti ja jättivät lopulta Wilppaan 11 pinnan päähän. Tämän kauden kolmonen on puolestaan alkanut Hukkien kannalta tahmeasti ja se on putoamisviivan alapuolella ja on onnistunut voittamaan 11 ottelustaan vain kaksi.

SCW:n joukkue on materiaaliltaan pitkälti viime vuoden kalustoa muutamalla uudella kasvolla. Merkittävin muutos koettiin valmennuksen puolella, kun mm. JyTystä tuttu konkarikoutsi Marko Malmborg saapui Susien peräsimeen. Vahvaan puolustuspeliin pelin perustava Malppi ei toistaiseksi ole vielä onnistunut vakuuttamaan kädenjäljellään, sillä Wolvesin verkkoon on tehty eniten maaleja sarjassa, peräti 28 kappaletta. Samaan aikaan tehot hyökkäyspäässä ovat kokeneet inflaation viime kaudesta. Yhtälönä hankala ja pahasti miinusmerkkinen.

”Wolvesin runko on säilynyt pitkälti samana ja heillä on rosterissaan erinomaisia pelimiehiä, kuten esimerkiksi Jami Hannuniemi ja Patri Filatoff. Periaatteessa ihan kokenutta kolmosen rutiinia ja kaveriporukan tyypillinen vahvuus yhtenäisenä joukkuehenkenä ovat voimavaroja, joiden kanssa on aina oltava varuillaan. He pystyvät tekemään vastustajan pelistä vaikeaa hyvällä puolustamisella ja toisaalta heillä on loistavia vastahyökkäyspelaajia”, varoittaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

Salon Wilpas – 7 maalia – Jesse Jokiniemi

SC Wolves – 6 maalia – Jami Hannuniemi

Salon Wilpas team news

Wilppaan ihanainen kevätpörinä on vaimentunut aavistuksen alkukaudesta ja meno on ollut kolmessa viime pelissä takkuista. Weikot kaatui Raunistulassa nihkeästi 0-1, Maskun kanssa pelattiin vauhdikas 1-1 ja viimeksi FC Boda onnistui aiheuttamaan Keltamustalle kauden toisen tappion.

”Meillä on ollut hyvien tulosten ja niitä seuraavien lieveilmiöiden kanssa jo pitkään nähtävissä olleita ikäviä piirteitä, kuten pallon kanssa puskeminen ja liian vaikeiden suoritusten tekeminen, jotka ovat vahvassa vireessämme hyvällä itseluottamuksella tuottaneet komeita onnistumisia, mutta samalla olemme unohtaneet helpon syötön ja nimenomaan nopean pallonliikuttelun merkityksen. Tiistaina tärkein parannettava osa-alueemme on ehdottomasti pallollinen peli ja nimenomaan pallollinen tempo”, painottaa Aho.

Ampiaiset saavat rosteriinsa ison tukun loukeilta ja poissaoloilta palaavia pelimiehiä, kun pelipäivän rosteriin palaavat Tomas Vuoriranta, Jesse Koskinen, Valtteri Sinervo, Alexander Strekalovskiy ja Niko Stenholm, joista kaikki nappaavat paikan avauksesta, kun salolaisten valmennustiimi ravistelee joukkuettaan oikein olan takaa. Maalissa vuorostaan vartioi superlupaus Heikki Leppäkoski. Wilppaan riveihin ovat palanneet myös valtion palveluksen päättänyt maalivahti Sauli Karjalainen sekä Suomen taitavin futsal-pelaaja Juho Väinälä.

”Tärkeitä lenkkejä meille ja hienoa saada taas koko repertuaari käyttöön parin vähän kapeamman kokoonpanon jälkeen. Nyt on vaihtoehtoja ja ulkopuolellekin jää erinomaisia pelimiehiä, jotka ottavat minuutteja samaan aikaan kakkosjoukkueemme riveistä”, iloitsee Manu.

SC Wolves-pelistä poissa ovat edelleen polvivaivaiset Onni VesterinenNiko Helminen, Mikko Tapaninen ja Eemeli Auranen, työkiiireinen Juha Wähäsilta, selkäongelmien kanssa painiskeleva Eemeli Mälkönen, sekä varpaansa telonut Tomi Kuokkanen että nilkkaansa parantelevat Jani Lehtinen ja Olli Jakonen.

”Valmistava treeni vedettiin normaalia kovempana ja joukkueen ilme levätyn loppuviikon jälkeen oli energinen, aggressiivinen ja kuunteleva. Me haluamme parantaa peliämme ja tuntui, että saatiin hiottua meille tärkeitä juttuja pitkästä aikaa isolla osanottajamäärällä. Tiistaina käännetään kurssi!”, lupaa Aho loppuun.

Kiinnitä katseesi heihin:

Valtteri Sinervo – Vidicin Keski-Suomen visiitti on ohi ja sarjan paras toppari palaa Ampiaisten takalinjoille. Alakerran johtaja ja ohittamaton objekti, josta ei ohi pääse pallolla. Brutaali puolustuksen nuorempi konstaapeli, jonka päivystysaikana ei korttelissa kekkaloida!

Markus Aho – Old but gold. Tulisieluinen taistelija palasi viime pelissä kentälle ja teki sen vakuuttavalla tavalla. Periksiantamaton ikitaistelija vääntää kaksinkamppailut omille ja vie homman äärirajoille. Se balanssi Wilppaan keskikentällä.

Jesse Koskinen – Pikku-Taikuri lomaili Robert Lewandowskin kotimaassa ja opiskeli siellä erikoisalaansa, eli maalintekoa. Pienellä ja salakavalalla maalintekijäninjalla onkin musta vyö erikoisosaamisessaan; viimeistelyssä. Maaleja tältä pikkuruiselta tehopakkaukselta odotetaan tiistainakin!

See you up there! Manun muskelit ovat edelleen kovaa valuuttaa keskikentän herruuden taistelussa
Karkaako Pikku-Taikuri Lingz jälleen kerran pahantekoon?