Otteluennakko 21.8-20 3.div Salon Wilpas v Peimari Utd

Otteluennakko 21.8-20 3.div Salon Wilpas v Peimari Utd

Keltamusta kohtaa Peimarin Salon sametilla (20.8.2020)

Putoamisviiva on lähestynyt turhan liki kolmen tappion putkessa purjehtivalle Ampiaisparvelle, joka lähtee lyömään ränniä poikki Peimarin isäntänä. Länsi-Suomen kolmosen sarjamatsi potkaistaan käyntiin perjantaina 21.8 klo 19 Salon Urheilupuiston ylänurmella.

Ottelun lähtökohdat

Peimari majailee ennen perjantain kamppailua sarjakakkosena, toistaiseksi tappiottomalla sarjallaan; 4 voittoa ja 2 tasapeliä. United on joukkueena pitänyt rivinsä lähestulkoon entisellään jo useamman vuoden ja täksi kaudeksi merkittävimmät tulijat lienevät uudet täysammattilaiset Efraim Mavengo ja Jakson Mendes.

”Heillä on fyysinen ja yhtenäinen ryhmä, jota koutsaa ammattilaisvalmentajatrio Portugalista. He ovat kurinalaisia ja hyvin organisoituja. Tasaisen vahva joka pelin osa-alueella ilman merkittäviä heikkouksia. He eivät ole sarjan taitavin joukkue, mutta heillä on erinomainen kyky voittaa pelejä. He ovat kyenneet pusertamaan tasaiset pelit maalin voitoiksi (mm. ÅIFK 3-2, VG-62 2-1 & TOVE 1-0)”, analysoi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho tulevaa vastustajaansa.

Aiemmat kohtaamiset:

4.10.2019 3div Wilpas – Peimari UTD 2-6
19.6.2019 3div Peimari UTD – Wilpas 2-0
23.3.2019 3div Wilpas – Peimari UTD 0-0
18.8.2018 3div Peimari UTD – Wilpas 2-1
5.5.2018 3div Wilpas – Peimari UTD 2-1
20.8.2016 3div Peimari UTD – Wilpas 3-0
20.5.2016 3div Wilpas – Peimari UTD 2-4

Parhaat maalintekijät tällä kaudella:

Salon Wilpas – 2 maalia – Jashar Balinca & Jani Lehtinen

Peimari Utd – 4 maalia – Efraim Mavengo

Killer Bees team news

Raitapaitojen kahta avausvoittoa on seurannut ikävä kolmen pelin tappioputki, jonka salolaiset haluavat pistää poikki. Kolhut ja poissaolot ovat veroittaneet Wilppaan rivejä lähes joka pelissä ja tärkeitä miehiä on poissa perjantainakin, kun mm. Ben Okafor kärsii yhden ottelun pelikieltoaan ja Alex Arinzen pohjevamma ei ota helpottaakseen. Tämän lisäksi synkkiä uutisia toi lisää Jare Roosin vakava polvivamma, joka päätti nuoren lupauksen kauden ennenaikaisesti.

”Meitä koetellaan nyt loukkaantumisten ja muiden poissaolojen osalta, mutta sellaista se on amatööritasolla, kun pelaajat käyvät töissä tai opiskelevat, osalla on perhettä ja muita velvoitteita. Meillä ei myöskään ole ammattitason huoltoa, joilla voisimme pienentää loukkaantumisriskiä. Meidän on vain tultava toimeen tilanteen kanssa”, painottaa Aho.

Aho ja Kesänen ovatkin nopeasti reagoineet tilanteeseen ja uutta systeemiä on ajettu kuluneella viikolla sisään. ”Formaation tulee aina palvella pelaajistoa ja sen pitää rakentua pelaajien vahvuuksien ympärille. Meidän pitää taktisesti olla parempia ja kaikki muutokset ovat tehty nykytilanteessa, mutta sillä ajatuksella, että ne voivat olla pysyviäkin”, valaisee Manu.

Peimarin kaatamiseksi Ampiaiset saavat riveihinsä takaisin Joonas Ojasen, Drilon Musaj’n, Mohamed Alin ja Kevin Kreenin. Yhteistyöseura SalPasta mukana ovat Joonas Kontkanen, joka tuuraa työkiireistä Eemeli Mälköstä sekä Akseli Auranen.

Kiinnitä katseesi häneen:

Mitä veijarit Jokiniemi ja Musaj juonivat perjantaina??? (Kuva: Sinikka Makkonen)

Jesse Jokiniemi – Taikurille on räätälöity Peimari-otteluun astetta hyökkäävämpi rooli, jonka tarkoitus on päästää taitoniekka paremmin maalipaikoille. Voittoon tarvitaankin jälleen kerran kuuluisaa Jese-magiikkaa!