Otteluennakko: 24.3.2018 Salon Wilpas v FC Boda

Otteluennakko: 24.3.2018 Salon Wilpas v FC Boda

Salon Wilpas kohtaa tulevan kauden sarjavastustajan treenimatsissa (23.3.2018)

Keltamusta saa Saloon vieraakseen tutun kiistakumppanin menneiltä vuosilta, kun FC Boda saapuu Saloon. Osviittaa joukkueiden voimasuhteista saadaan Salon Urheilupuistossa lauantaina 24.3 klo 16:00 alkaen.

Ottelun lähtökohdat

FC Boda tippui kolme vuotta sitten pitkän taipaleensa jälkeen piirin ylimmältä tasolta. Samalla joukkueen valmennukseen tuli muutos, kun kovan linjan seuraikonit John Byman ja Sven Ivars ottivat homman haltuun. Björkbodan ylpeys kävikin nelosessa vain kääntymässä, sillä nousu tuli näytöstyyliin. Viime vuonna se sijoittui Länsi-Suomen miesten kolmosessa kahdenneksi ja jätti itsestään varsin positiivisen kuvan. Uuden valmennuksen ja uusien nuorten myötä sen otteisiin tuli sellaista pelaavuutta, jota ei Kemiössä oltu totuttu näkemään ennen.

Nyt valmennuksesta vastaa Anton Brotkin, apurinaan Sven Ivars, joka myös on palannut pelaajarooliin. Harjoituspelikauden se on aloittanut maaliskuun alussa pelaamalla kahdesti: 3.3 FC Boda v SC Wolves 0-1 ja 9.3 FC Boda v PaiHa 3-0. Bodan rosteri ei ole virallisten tietojen mukaan vahvistunut, mutta varmoja menetyksiä ovat SalPan yhteistyön päätyttyä ainakin salolaiset nuoret, mm. Ryan Shenas ja Markus Kuivala. Sekä jo varmistunut FC Inter/2:seen siirtynyt Djibril Lakh.

”Bodalla on aina ollut vahvasti sen lähiö mukana joukkueen tukena ja tietyssä kyläläisyydessä on erilaista yhteisöllistä voimaa. Toki resurssit ovat isompia kuntia niukemmat ja varsinkin pelaajia on vaikea haalia muualta. Siksi FC Boda on aina ja tulee aina olemaan oman pitäjän joukkue. Ruotsinkielisen alueen joukkueena he ovat tyypillisesti vahvoja kaksinkamppailuissa ja hyviä erikoistilanteissa. Meille he edustavat sitä kolmosen tasoa, jonka yläpuolelle me tahdomme päästä ja siksi lauantaina he ovat meille mitä parhain mittari”, luonnehtii Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät viime kaudella

Salon Wilpas – 9 maalia – Niko Virtanen

FC Boda – 7 maalia – Jimmy Röblom

Salon Wilpas team news

Ampiaiset joutuivat tyytymään joukkueharjoituksiin viime lauantaina harjoituspelin sijaan, kun EBK perui tulonsa viime hetkillä, eikä uutta vastustajaa noin nopealla aikataululla löytynyt. Samalla katkesi peli per viikko -tahti ja sen tuoma ottelutuntuma. Viimeisimmässä ottelussa 10.3 kaatui Jyrkkälän Tykit 2-0-numeroin. ”JyTy-pelissä saimme korjattua TPS2-pelissä tehtyjä joukkuevirheitä ja sen jälkeen olemmekin käyneet koko joukkueen pelaamista ahkerasti läpi. EBK-pelin peruuntuminen oli massiivinen takaisku, jota paikkaamme pelaamalla pääsiäisviikolla kaksi ottelua, kun jo sovitun la 31.3 SaTo-pelin lisäksi torstaina 29.3 matkataan Espooseen EsPan vieraaksi”, valaisee Aho.

Wilpas on tulevan lauantain ottelussa ilman yhteistyöseuran, SalPan, nuoria, jotka pelaavat jo aikaisemmin samana päivänä viimeisen A-SM-karsintapelin klo 12.15 HJK:ta vastaan. Kokeneet konkarit Juha Wähäsilta ja Mikko Tapaninen tekevät ensiesiintymisen 2018 harjoituskauden osalta. Tämän lisäksi Jussi Ojansuu pelannee avausminuuttinsa edustuksen osalta ja Mohamed Siddiqui on puolestaan debyytin partaalla. ”Wähis on rakentanut fysiikkaansa entistä ehompaan kuntoon personal trainerinä, mutta pallollinen osuus herättää kysymyksiä, joihin mies vastaa lauantaina. Tapsan polvi tähystettiin viime kauden päätteeksi ja mies on tehnyt itselleen tutulla tinkimättömällä asenteella kuntoutusta, eikä treeneissä voisi uskoa hänen olleen päivääkään poissa. Ojis puolestaan pelasi W2:sen riveissä 24.2 harjoituskauden avajaisissa. Moha liittyi joukkueeseen reilu viikko sitten Jämsänkosken Ilveksestä ja pääsee nyt esittämään osaamistaan tositoimiin”, tarkentaa Manu.

”Me lähdemme hakemaan omaa pakettiamme ja tekemään siitä jälleen astetta paremman, eheämmän ja hallitumman kokonaisuuden. Ja siihen pyrkiessämme FC Boda on taas pykälää kovempi kirittäjä. Pelimme pitää olla viitekehykseltään jo suhteellisen valmista ja pelaajistolla selkeä ajatus siitä, mitä haemme. Odotan innolla FC Bodan kohtaamista”, päättää Salon Wilppaan päävalmentaja.

Kiinnitä katseesi heihin:

Mikko Tapaninen – 20-vuotiaan polven saanut veteraani on näyttänyt viikon harjoituksissa nuorekkaalta ja nälkäiseltä. Prässit iskevät tutulla aggressiivisuudella, lantiot veivaa sulavasti ja heat map hehkuu punaisena ympäri kenttää. We welcome you back, Tapsa!

Teemu Kesänen – Viime kauden loppuvaiheiden ykköstykki, joka säkenöi hyökkääjänä. Ajoituksen ja reagoinnin mestari on erinomainen juoksualoitteissaan, oivalluksissaan ja on herkkine takareisineen ilkeä haastaja. Lauantaina kehrää!