Otteluennakko: 26.7.2019 Salon Wilpas v TOVE

Otteluennakko: 26.7.2019 Salon Wilpas v TOVE

TOVE saapuu Keltamustan vieraaksi Saloon (25.7.2019)

Syyskierroksen ensimmäisessä kotiottelussaan Salon Wilpas kohtaa Toejoen Veikot. Länsi-Suomen miesten kolmosen sarjamatsi käynnistyy perjantaina 26.7 klo 19 Salon Urheilupuiston tekonurmella.

Ottelun lähtökohdat

Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa 14.4 Ampiaiset ottivat kontrolloidun 0-2-vierasvoiton TOVEsta Porin urheilukeskuksessa. Avausjaksolla salolaiset tuhlailivat tuhannen taalan paikkoja mielin määrin, mutta toisella jaksolla Mohammed Ali ja Kevin Kreen maalasivat lähes identtisellä tavalla. Saloon toejokilaiset saapuvat kolmen kotitappion putkessa, viisi pinnaa kotijoukkuetta perässä. Salosta vierasjoukkue yrittää myös saalistaa kauden ensimmäistä vierasvoittoaan, sillä toistaiseksi se on kuudessa vierasottelussaan pelannut kolme tasapeliä ja hävinnyt loput kolme.

”TOVE on mielestäni sijoitustaan parempi joukkue, mutta kauden alku on tärkeä ja silloin pitää päästä sarjan kärkipään imuun mukaan, muuten menee vaikeaksi. Ehkä heille on nyt käynyt niin, vaikka joukkueessa onkin kokeneita ja hyviä pelaajia tälle tasolle. Pitää muistaa myös, että heillä on lähtökohtaisesti enemmän vieraspelikilometrejä kuin muilla, jos ei saaren joukkueita oteta mukaan. Porilaisessa futiskartassa heillä on tärkeä lokaatio paikallisessa pelaajapolussa”, arvostaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

Salon Wilpas – 5 maalia – Kevin Kreen

TOVE – 4 maalia – Niko Vainionpää

Joukkueiden kuntopuntari (viim. 5 ottelua)

Salon Wilpas DLLLW

TOVE WDLLL

Salon Wilpas team news

Syyskierros starttasi Keltamustan osalta iloisesti, kun liian pitkäksi äitynyt loppukevään ränni saatiin katki ja paluu voittojen tielle tuli tasapainoisella esityksellä ÅIFKin vieraana.

”Tauon aikana saatiin paikattuja rivejämme ja tehtiin hyvin hommia sekä fysiikan että taktiikan saralla. Pelissä sitten pyrimme toteuttamaan uusia juttuja mahdollisimman hyvin ja esitys olikin rohkaiseva. Tietyt aspektit toimivat paremmin kuin osasimme odottaakaan, mutta luonnollisesti paljon jäi parannettavaakin. Tärkeintä oli tulos. Meille henkisesti iso voitto”, tunnustaa Manu.

Kotiotteluun raitapaidat lähtevät lähes edellisellä kokoonpanolla, tosin ilman parasta maalintekijäänsä, Kevin Kreeniä ja jalkavaivaista Severi Jaatista. Muut poissaolijat ovat edelleen samat: Ali, Auranen, Mäkinen ja Stenholm. Markus Kuivala, Mikko Tapaninen ja Valtteri Peltola kuitenkin palaavat Ampiaisten repertuaariin.

”Olimme valmennustiimin kanssa tyytyväisiä sekä yksilöiden että koko joukkueen suoritukseen ja todennäköisesti emme olisi tehneet muutoksia starttiin, kun nyt pakon sanelemana. TOVE juoksuttanee täyden kupongin meitä vastaan ja ovat varmasti paremmin varustettuja haastamaan meitä kuin Åbo”, arvelee Aho.

Wilpas-luotsi Toni Niemelä avaa vielä tunnelmiaan huomisesta: ”Odotan, että hyvä tekeminen jatkuu nyt myös kotona ja samalla saisi pestyä kasvoja Wilpas-kannattajien silmissä ja näyttää, että ollaan oikeasti kova futisjengi. TOVE on vaarallinen erikoistilanteissa, mutta meillä on Jonny. Keskikentällä uskon Jesen hyvän formin jatkuvan ja Jaskalle soisi pari byyriä. Pinnat jää Saloon, se on varma!”

Kapteenin kulmaus:

“Jännä nähdä miten Veikkojen peli on muovaantunut, kun alkukaudesta pelasivat kovankin prässin alla maata pitkin, lyhyellä rakentaen. Me päästään nyt irrottelemaan hieman vapautuneemmin heikompien tulosten putken katkettua. Huomenna kentällä nähdään iloinen ja työteliäs kollektiivi!”, lupaa Keltamustan kippari, Teemu Kesänen.

 

 

 

Kiinnitä katseesi häneen:

Vesa Vainio – Kaiken nähnyt ja kokenut liigajyrä palasi pitkän tauon jälkeen Wilppaan avauksen takalinjoille ja teki sen odotetusti voitokkaasti. Edelleen pelin rytmittäjänä ja murtavien syöttöjen antajana sarjan aatelia, jonka peruspelaaminen näyttää ihanan vaivattomalta ja kiireettömältä.