Otteluennakko 28.8-20 3div Masku v Salon Wilpas

Otteluennakko 28.8-20 3div Masku v Salon Wilpas

Ampiaiset matkaavat pistejahtiin Taponkedolle (27.8.2020)

Neljän perättäisen tappion myötä putoamisviivan alapuolelle valuneet salolaiset ovat tiukan paikan edessä, kun isännäksi asettuu Masku. Länsi-Suomen kolmosen sarjaottelu starttaa perjantaina 28.8 Taponkedon nurmikentällä klo 18:30.

Ottelun lähtökohdat

Ennen Wilpas-matsia maskulaiset ovat vain kolmen pinnan päässä sarjaa johtavasta Peimari Unitedista ja vahvasti nousukamppailussa mukana. Kotijoukkue janoaakin takaisin voittojen tielle, sillä kahdessa edellisessä ottelussa se on kärsinyt ensin kauden ensimmäisen tappionsa (14.8 Masku v VG-62 1-3) ja viimeksi se jäi maalittomaan tasapeliin TOVEn vieraana (22.8 TOVE v Masku 0-0).

”Kokeneella, kaiken nähneellä valmentajavelholla Kari Hagelbergillä on tutuhko ryhmä kasassa, joka on ollut ydinrungoltaan muuttumaton jo useamman kauden, joina Masku on ollut aina kolmosen kärkikastissa. Monen laatupelaajan ympärille on nostettu omaa juniorikantaa ja sekoitus näyttää olevan varsin onnistunut. Ehdottomasti yksi sarjan parhaista jengeistä, joka nostaa voittoon tarvittavan standardin ja tulee vaatimaan meiltä hyvän pelin”, arvostaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Aiemmat kohtaamiset:

20.9.2019 3D Wilpas – Masku 1-1
7.6.2019 3D Masku – Wilpas 2-2
21.9.2018 3D Masku – Wilpas 3-0
8.6.2018 3D Wilpas – Masku 1-1
9.9.2016 3D Wilpas – Masku 0-5
10.6.2016 3D Masku – Wilpas 3-1

Parhaat maalintekijät tällä kaudella:

Masku – 3 maalia – Topias Tiainen

Salon Wilpas – 2 maalia – Jashar Balinca & Jani Lehtinen

Killer Bees team news

Keltamusta kykeni haastamaan sarjajohtaja Peimarin tasaväkiseen kamppailuun, mutta teki kaksi räikeää, maaleihin johtanutta, virhettä. Aho näki kuitenkin pelissä elementtejä, joilla voidaan pistetiliä kartuttaa jatkossa: ”Peruslähtökohta pitää olla, että ollaan valmiita tappelemaan, koska pelissä tulee aina olemaan kontaktia, kaksinkamppailuita, kakkospalloja, joita voittaakseen pitää olla valmis antamaan ja ottamaan osumia. Se puoli meillä oli hyvin viime perjantaina kunnossa ja pelikin oli ihan hyvällä tasolla, mutta helppoja virheitä meille sattuu vielä pelistä toiseen. Vanhan kliseen mukaan virheet pois, niin hyvä tulee”.

Ampiaisten rivit näyttävät pitkästä aikaa eheältä ja Masku-pelin rosterissa alkaa olla jo vaihtoehtoja monenlaisiin virityksiin. Uusia kuvioita onkin jo hierottu pelivalikoimaan. ”Me olemme saaneet suhteellisen hyvin taktista treeniä sisään ja harjoiteltu eri variaatioita laadukkaasti. Pikkuhiljaa olemme siinä pisteessä, että voimme ottaa niitä jo peleihinkin mukaan”, arvioi Manu.

Merkittävimmät kokoonpanoon palaajat ovat kapteeni Eemeli Mälkönen sekä yhden ottelun pelikieltonsa kärsinyt Ben Okafor. Yhteistyöseura-SalPasta mukana ovat raitapaidoille tutut Valtteri Peltola sekä Akseli Auranen. Poissa ovat työkiireinen Mohammed Ali ja jo kautensa vakaviin loukkaantumisiin päättäneet Jare Roos ja Alexander Strekalovskiy. Myös Alex Arinzen uusiutunut pohjevamma pitänee miehen loppukauden sivussa.

Kiinnitä katseesi häneen:

Sarjan paras pelintekijä? Drilon Musaj (Kuva: Sinikka Makkonen)

Drilon Musaj – Tappiollisesta Peimari-pelistä huolimatta kentän kuningas oli Drilon. Samettimaisella pallokosketuksella peliä rakentava Perniön Pirlo pystyy kentällä ällistyttäviin asioihin. Näitä ihanuuksia odotellaan Taponkedollakin nähtävän.