Otteluennakko: 28.9 Salon Wilpas v FC Boda

Otteluennakko: 28.9 Salon Wilpas v FC Boda

Ampiaiset hamuavat revanssia FC Bodasta (27.9.2018)

Salon Wilpas pelaa kauden toiseksi viimeisen kotiottelunsa perjantaina 28.9, kun sen vieraaksi Salon Urheilupuiston tekonurmelle saapuu FC Boda. Länsi-Suomen miesten kolmosen sarjamatsi starttaa klo 19.

Ottelun lähtökohdat

Björkbodalaiset saapuvat Saloon pelaamaan puhtaasti kunniasta, sillä tulevan vierasjoukkueen kohtaloksi on tippuminen sinetöitynyt jo tässä vaiheessa ja Boda hakee uutta vauhtia ensi vuonna nelosesta. Kredentiaalit hännänhuipuksi alleviivaa murheellinen yhtälö: saarelaiset ovat tehneet vähiten ja päästäneet eniten maaleja sarjassa. Wilppaan vieraaksi joukkue tulee 12 ottelun tappioputkessa ja sen viimeisin voitto on 13.6, tosin juuri Keltamustasta.

”Sympaattinen kyläseura pitkillä perinteillä, jonka olisimme halunneet kohdata sarjassa ensikaudellakin, mutta niin ei tule tapahtumaan. Björkbodan kehnolla nurmella he puolustivat täydellä sydämellä kauneuspisteitä kursailematta ja iskivät varkain johtoon ensimmäisen 45-minuuttisen loppupuolella. Silloin me emme saaneet heidän puolustusmuuriaan auki ja tuskailimme heikon alustan kanssa. Perjantaisesta tulee täysin eri peli”, lupaa Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

Salon Wilpas – Jesse Jokiniemi – 11 maalia

FC Boda – Ahmed Al-Shekhli – 11 maalia

Salon Wilpas team news

Raitapaidat saivat viikko sitten köniinsä Taponkedon nurmella, kun Masku nujersi salolaiset 3-0-lukemin. ”Väkevän avauspuoliskon jälkeen tauolle olisi pitänyt siirtyä meidän johdossa. Puoliajalla painotettiin keskittymistä ja skarppina oloa. No kuinkas sitten kävikään, kaveri iski hillopullamaalin laukauksen kimmotessa omasta pelaajasta maaliin. Johtoasemassa Masku pelasi fiksusti, kontrolloi palloa ja juoksutti meitä sitten olan takaa”, kertaa Aho.

Menneellä harjoitusviikolla Manu onkin piiskannut omiaan ärhäköillä pienpeleillä ja kovatempoisilla pallonhallintaosuuksilla, eikä loppujuoksuissakaan olla säästelty. ”Meidän täytyy vihata häviämistä kuin ruttoa ja sen oppimiseen tarvitaan muistijälkiä, ikäviä sellaisia. Olemme myös siinä vaiheessa kautta, että pelaajien energiatasojen pitää pysyä ylhäällä”, noteeraa Wilppaan Gaffer.

Boda-kamppailun tulevat missaamaan SalPan edustuksen peliin keskittyvä Onni Vesterinen, lomareissaileva Mikko Tapaninen, korttitilin täyttymisen myötä yhden pelin huilaava Teemu Kesänen, pohjevammainen Vesa Vainio ja polvikipuinen Matti Saario. Eemeli Mälkönen, Severi Jaatinen, Mohamed Ali sekä Tomas Vuoriranta palaavat pelaavaan kokoonpanoon. Joni Juhola vuorostaan kärkkyy miesten debyyttiään.

Avaukseen Wilpas tekee kolme muutosta. Eemeli Mälkönen palaa raitapaitojen maalinsuulle, Valtteri Peltola korvaa Onni Vesterisen oikealla ja Severi Jaatinen hyökkää vasemmalla. ”Räätälöimme kokoonpanoamme entistä hyökkäävämpään ja kontrolloivampaan suuntaan, sillä me haluamme dominoida Bodaa alkuvihellyksestä päätöspilliin asti. Me emme ole todellakaan unohtaneet mitä viimeksi kävi ja palamme halusta laittaa asiat päiväjärjestykseen”, korostaa Salon Wilppaan käskyttäjä.

Kiinnitä katseesi heihin:

Severi Jaatinen – Lupaavaa menoa ovat häirinneet viime aikaiset pienet sairastelut, mutta nyt ehjiä treeniviikkoja alkaa olla sen verran alla, että meno maistuu taas! Ensimmäistä kertaa valjastettuna hyökkäävään rooliin. Looking forward to it!

Jeremias Erikäinen – Komeetan lailla avaukseen noussut topparilupaus on paikan saadessaan iskenyt siihen kiinni kynsin ja hampain. Eikä ole aikomustakaan luovuttaa sitä kenellekään!

Valtteri Peltola – Akatemiaan valittu helmi, jolta on vaikea löytää heikkouksia. Jäätävä nopeuskestävyys ja maksimivauhti ynnättynä aktiiviseen hyökkäysten tukemiseen, maukkaiden keskitysten viljelyyn sekä hurjiin ohituksiin tykittäminen tekee Peltsistä kaiken kaikkiaan täyteläisen paketin.