Otteluennakko: 29.8.2019 SoVo v Salon Wilpas

Otteluennakko: 29.8.2019 SoVo v Salon Wilpas

Keltamusta suuntaa Somerolle kuuden pinnan matsiin (28.8.2019)

Ampiaiset ovat tiukassa paikassa, kun Suur-Salon paikallisherruudesta mitellään arvokkaiden sarjapisteiden lisäksi. SoVo isännöi Salon Wilpasta Länsi-Suomen miesten kolmosen ottelussa torstaina 29.8 klo 19:00 alkaen.

Ottelun lähtökohdat

Kevätkierroksella 16.5 pinnat jaettiin Salon Urheilupuiston ylänurmella tasan tuloksella 2-2. Silloin somerolaiset saivat salolaisten pelin näyttämään tahmealta, mutta Wilpas osoitti periksiantamattoman luonteensa tullessaan kahdesti tasoihin. Viiden ottelun tappioputkessa rämpivät valkopaidat ovat kärsineet Keltamustan tavoin viimeisimmissä otteluissaan pahasta pelaajakadosta, joka osittain selittää huonoa tulosantia. Torstain peliin Voima lähtee 3 pinnaa Wilppaan perässä, sarjan yhdensäntenä.

”Kokenut palkka-armeija, jonka riveissä on vähintään kakkosen tasolla marinoituja ja meritoituneita pelimanneja. Parhaimmillaan yksi sarjan parhaista ryhmistä ja pahimmillaan taas päinvastoin, mutta aina hankala vastustaja. Toivottavasti heidän pelaajapulansa ja takkuilunsa jatkuu myös torstaina”, toivoo Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

SoVo – 11 maalia – John George Digha

Salon Wilpas – 6 maalia – Kevin Kreen

Joukkueiden kuntopuntari (viim. 5 ottelua)

SoVo LLLLL

Salon Wilpas DWLLL

Killer Bees team news

Ampiaisten murheellisten laulujen taival ei saanut mollilleen duuria viime lauantaina pelatussa kotiottelussa, jonka JIK vei 0-3-lukemin. Jälleen kerran raajarikkoisena isännöineen Wilppaan syksyn kierre onkin pudottanut joukkueen keskelle putoamiskamppailua.

”Me emme ole olleet varautuneet sellaisiin ongelmiin, mitä olemme kohdanneet tällä kaudella ja runkopelaajien säännöllinen puuttuminen on näkynyt sekä harjoittelumme tasossa että luonnollisesti peliesityksissämme. Samalla olemme soutaneet ja huopaneet taktisten päätösten kanssa ihan liikaa. Tällä viikolla me olemmekin palauttaneet peli-identiteettimme perusarvoja, jotka ovat päässeet huonojen tulosten keskellä unohtumaan. Become yourself and be yourself!”, jyrähtää Manu.

Somerolle massiiviseen 9 pinnan peliin raitapaidat lähtevät pitkästä aikaa lähes täydellä repertuaarillaan, kun käytössä on Kosti Leinikkaa, Eemeli Aurasta, Niko Stenholmia, Bazen Mamoa ja Vesa Vainiota lukuunottamatta kaikki. JIK-pelin avaus kokeekin mullistavat 8 muutosta, kun ykköstykit palaavat kehiin.

”Tiistain valmistavat harjoitukset olivat intensiiviset ja meno oli pitkästä aikaa raivokasta. Harjoittelimme meille tärkeitä hyveitä ja saimme niiden muistijäljet piiskattua esiin. Aktiivinen, aloitteellinen ja aggressiivinen lähestymistapa on mielentila. Meidän pitää tehdä asioita ensin yksilöinä paremmin ja sitä kautta koko joukkueena. Tämä sama joukkue pelasi 7 tappiotonta peliä putkeen alkukaudesta”, muistuttaa Aho.

Kapteenin kulmaus:

”Viimeksi, kun kohtasimme, aiheutti rutinoitunut SoVo meille todellisia vaikeuksia. SoVo on taitava joukkue, joka tykkää pallosta. Huomisen tärkein tehtävä onkin saada SoVo epämukavuusalueelle eli pelaamaan ilman palloa. Sen toteuttamiseen vaaditaan selkeä parannus meidän prässipelaamiseen. Tämän lisäksi meidän on pystyttävä olemaan kypsempi joukkue pallon kanssa”, luettelee Salon Wilppaan kapteeni, Teemu Kesänen.