Otteluennakko 3.10.20 3div Salon Wilpas v TPS 2

Otteluennakko 3.10.20 3div Salon Wilpas v TPS 2

Viimeistä viedään! (2.10.2020)

Salon Wilpas päättää tynkäkauden Salon Urheilupuiston ylänurmella, kun kauden viimeisellä kierroksella vastaan asettuu TPS 2. Sarjan päätös otellaan lauantaina klo 16.

Ottelun lähtökohdat

Hataran alun jälkeen TPS 2 on löytänyt hyvän vireen ja alla ennen lauantain kamppailua on kolme perättäistä voittoa. Viimeisestä kuudesta pelistä se on vuorostaan voittanut viisi ja hyvän vireen myötä putoamispeikko karistettiin lopullisesti viime kierroksen 7-0 -murskavoitolla TOVEsta.

”TPS on yksi, kansallisella tasolla mitattuna, parhaista juniorityötä tekevistä seuroista. Laadukas satsaus nuoriin on näkynyt edustus- ja reservijoukkueen tiiviinä yhteistyönä ja moni seuran oma kasvatti on päässyt maistelemaan Veikkausliigan tasoa tänä vuonna. Heidän kokoonpanonsa on elänyt ykkösjoukkueen tarpeiden mukaan ja, kun sarjapaikka on ensi kaudelle uusittu, on vaikea sanoa millä kokoonpanolla ja agendalla he Saloon saapuvat. Oli se mikä tahansa, on se taatusti laadukas”, arvioi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella:

Salon Wilpas – 5 maalia – Jashar Balinca

TPS 2 – 6 maalia – Kabamba Kalabatama

Killer Bees team news

Viime kierroksen Åbo-tappio tietää Keltamustalle putoamisviivan alapuolelle jäämistä, muttei välttämättä putoamista. Sillä liikkuvia tekijöitä riittää sarjaporrasta ylempänä ja nousukarsinnassa.

”Meidän osaksemme jää hoitaa oma ruutumme, mikä tarkoittaa vähintään EuPan pitämistä selän takana, koska kaikki muut juonikuviot tietävät lähtöä. Parhaiten se toteutuu voittamalla oma peli. Joten voitetaan oma peli. Piste”, typistää Manu.

Lauantain TPS-ottelu jää toistaiseksi myös Ahon viimeiseksi, sillä Ampiaisten pitkäaikainen vastuuvalmentaja siirtyy kauden päätteeksi uusiin valmennustehtäviin.

”Kiitetään ja kumarretaan sitten, kun sen aika on, mutta nyt kaikki fokus on lauantain ottelussa ja siinä, että päätetään vaikea kausi voitokkaasti”, toteaa Wilpas-kasvatti.

Kauden päätökseen raitapaidat lähtevät suurin piirtein samoista asetelmista kuin ÅIFK-peliin; sivussa edelleen Jaakko Viitaniemi, Jani Lehtinen, Eemeli Mälkönen sekä uusina loukkaantuneina Jesse Koskinen ja Kristian Viitanen. Tommi Opoku ja Alex Arinze palaavat kokoonpanoon ja SalPasta avuksi saapuvat Juho Henttinen ja Rasmus Karjalainen.

Apulaisvalmentaja Teemu Kesäsen viimeinen viesti joukkueelle on selkeä: ”Huomenna saadaan lyhyt, mutta vaikea kausi päätökseen ja nyt on hyvä hetki ottaa pelaamisesta ilo irti. Annetaan Manun jäähyväisottelussa rohkea ja positiivinen esitys. Manu on tehnyt uskomattoman hyvää työtä tämän joukkueen eteen ja antanut seuralle niin paljon tinkimättömällä työnteolla. This man deserves a proper farewell!!!”