Otteluennakko: 5.5 Salon Wilpas v Peimari Utd

Otteluennakko: 5.5 Salon Wilpas v Peimari Utd

Ampiaiset isännöi Peimari Unitedia (4.5.2018)

Keltamusta saa vieraakseen Peimari Unitedin, kun Länsi-Suomen kolmonen jatkuu salolaisten osalta tulevana lauantaina 5.5. Salon Urheilupuistossa pelattavan ottelun alkamisajankohta on tuttuun tyyliin klo 15.

Ottelun lähtökohdat

Täpärästi viime kauden päätteeksi kakkosesta tippuneet peimarilaiset ehtivät kirjoittaa kulttitarinaansa nousujohteisesti aina kutosesta kakkoseen saakka. Tippumisen myötä seura koki myös isoja muutoksia taustoissa, kun menestysvalmentaja Diogo Nobre pakkasi laukkunsa ja suuntasi muille maille. Samalla ovenavauksella lähtivät ammattipelaajat Leo Soares ja Adimar Neves. Brassivahti Gerson Lima pelasi jäähyväispelinsä Paraisilla, miehen pelien jatkuessa Karjaalla.

Peimari Utd ei jäänyt kuitenkaan makaamaan laakereillaan, vaan ilmoitti uudeksi päävalmentajakseen, Nobren tapaan portugalilaisen, Joaquim Valinhon. Valinhon ajattelutapa onkin aavistuksen edeltäjäänsä konservatiivisempi ja kurinalaisempi 4-2-3-1 -ryhmittymä. Seuran uudet ammattilaispelaajat ovat hyökkäyspään Edgar Mastianica ja Bruno Miguel Braz Rodrigues sekä maalivahti Fabio Mourao Santos Da Silva.

Tämän kauden kolmosen sauvolaiset ovat startanneet odotetun vahvasti kahdella voitolla (ÅIFK ja TPK), tasapelillä (PIF) ja tappiolla (FC Åland). Uuden valmentajan ajatukset vievät aikansa näkyäkseen kentällä ja vieraiden peli parannee kauden mittaan.

”Heillä on käytännössä täysin muuttumaton runko, jolla on vedetty kakkosta viime kaudella ja sen päälle on hankittu ulkomaalainen valmennustiimi sekä muutama ammattilainen. Kyseessä on äärettömän vahva pelaajamateriaali, joka asettaa meille jälleen kerran uuden haasteen. Tämmöisillä satsauksilla tavoitteena ei voi olla muuta kuin sarjanousu”, päättelee Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Parhaat maalintekijät tällä kaudella

Salon Wilpas – 6 maalia – Jesse Jokiniemi

Peimari Utd – 2 maalia – Ali Al-Take & Bruno Miguel Braz Rodrigues

Salon Wilpas team news

Salon Wilpas osoitti jo neljännen kerran asiantuntijat huijareiksi ja uhmasi putoamiskohtaloaann kaatamalla FC Ålandin varsin tasapainoisen suorituksen jälkeen 2-0-luvuin. Jos Åboa vastaan se oli huolimaton, oli se ahvenanmaalaisia vastaan äärettömän huolellinen tekemisessään. Virhemarginaali jätettiin varmalla otteella minimiin ja lopulta voittoon puristettiin energisten vaihtomiesten siivittäminä. Uuden vaihdon silmään iskemisestä onkin tullut salolaisille tavaramerkkiase.

”Joukkue-etiikkamme keskiössä on työmoraali ja työnteko. Me ymmärrämme, että vahvuutemme on enemmän kuin aloittava 11. On suoranainen luksus laittaa uusi nälkäinen kaveri jatkamaan startanneen pelaajan pyyteetöntä duunia ja se on kääntänyt meille oikeastaan jokaisen ottelun enemmän tai vähemmän. Meillä on käsittämätön kilpailutilanne joukkueen sisällä tällä hetkellä”, alleviivaa Manu.

Runkopelaajista poissa on temppuilevan takareiden kanssa painiva kapteeni Tomi Kuokkanen sekä edelleen polveaan paranteleva Juha Wähäsilta. Muuten yli 30 pelaajan rosteri pursuaa tasavertaisia vaihtoehtoja ja avauksen suhteen valmennustiimillä on ollut selvästi toistaiseksi kovin paikka: ”Yleensä olemme olleet pitkälti jo lähtötilanteessa samaa mieltä suurimmasta osasta ja vain muutamaa nimeä on pyöritelty viimeiseen saakka. Tulevaan peliin jouduimme vääntämään normaalia enemmän ja kiperiä päätöksiä oli usea. Uskomme kuitenkin löytäneen jälleen kerran parhaimman kokoonpanomme”.

Onni Vesterinen palaa Ampaisten pelaavaan kokoonpanoon taltutettuaan ärhäkkään flunssansa, Heikki Leppäkoski ja Tomas Vuoriranta puolestaan iskevät itsensä avaukseen ensimmäistä kertaa. Myös huilivuorossa ollut keskikentän kapellimestari Vesa Vainio ottaa paikkansa startista ja johtaa joukkojaan kapteeninnauha käsivarressaan.

”Teemme Åland-peliin peräti viisi vaihtoa, joista vain yksi on pakollinen. Meillä on tällä hetkellä niin kuumia pelaajia, joita on ihan mahdotonta penkittää. Odotankin innolla nuorten sensaatioiden, Jesse Koskisen ja Tomas Vuorirannan, lauantaisia pelisuorituksia. Siinä missä tietysti Veskunkin panosta”, summaa Aho.

Kiinnitä katseesi heihin:

Jesse Jokiniemi – Man on fire! Sarjan kuumin pelaaja juuri tällä hetkellä ja pitkälti Ampiaisten pelillinen nero ja keulakuva. Taikurin pelatessa hyvin, joukkue pelaa hyvin.

Alexander Strekalovskiy – Vasemman laidan siperialainen pikajuna, joka puksuttaa non-stoppina raiteillaan välittämättä siitä, mitä eteen sattuu. Vahva, energinen ja aktiivinen pelaaja, joka hoitaa velvoitteensa puolustussuuntaan ja tarjoaa hyökkäykseen yhden ulottuvuuden lisää.

Tomas Vuoriranta – Jenkki-mainoksen uusin kiiltokuvapoika, jonka hymyssä on sitä jotain magiaa. Supertalentti on iskenyt kahdessa pelissä kaksi maalia ja lentelee omissa sfääreissään. Mieletön visio, Sterling-jalat ja skillsit, joilla veivata. Purkka suuhun!

Mitä Tomppa jauhaa lauantaina?