Wilpas taisteli voittoon saarella (25.5.2019)

Ampiaiset hakivat suurella sydämellä Vikingavallenin tekonurmelta 3 sarjapistettä Saloon, kun lauantaina 11.5 pelattu sarjaottelu JIKiä vastaan päättyi raitapaitojen 0-2-voittoon. Mohamed Ali ja Henri Makkonen toimivat Keltamustan maalintekijöinä.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

JIK oli nuorekas, yritteliäs ja aktiivisesti liikkuva joukkue, joka pyrki toteuttamaan valmentajansa äärihaastavaa pelisysteemiä; muoto vaihtui 4-3-3:sen ja 3-4-3:sen välillä hybridimaisesti koko ottelun ajan. Prässikorkeus vaihteli aavistuksen verran, mutta pääsääntöisesti isännät iskivät 3/4-kentän korkeudelta. Kotijoukkue esitti myös pisimmät syöttöketjut, joiden perässä salolaiset ovat joutuneet juoksemaan tällä kaudella. Valkonutut olivat pelitavassaan rohkeita ja syöttökombinaatiot komeita, variaatioina lyhytsyöttöpeli ja komeat ja tarkat puolenvaihdot.

JIKin kapteeninnauhaa kantanut Scott Beeks oli joukkueensa paras vahvalla kahden suunnan pelillään. Pallotaiturina tiedetty entinen laituri vaikutti Jomalan formaation pelillisenä keskuksena keskikentän ytimenä, muttei tyytynyt pelkästään pohjapelintekijäksi, vaan pyrki kontrolloimaan koko kenttää hyvällä, aktiivisella liikkeellään. Peliväline ei polttanut kipparin jaloissa ja eteenpäinvieneiden ratkaisujen lisäksi Scott rytmitti, rauhoitti kotijoukkueen pallollista tekemistä. Sen päälle hyviä harhautuksia ja tilanluonteja kanssapelaajille, varmasti mukavaa olla Beeksin kanssa samalla puolella. IFK Mariehamnin organisaatiosta lainalla Wilpasta vastaan pelanneet toppari Petter Hemming ja keskikenttämies Joel Karlström erottuivat myös ryhdikkäällä ja laadukkaalla tekemisellään. Hemming oli vakuuttava kolmen topparin linjassa ja toisaalta kypsä pelinavaamisessaan; kivasti yläjalalle napsuneita 50 metrin puolenvaihtoja toistuvasti. Karlström taas oli aavistuksen Beeksiä tasapainottavammassa roolissa, mutta suoriutui siitä mallikkaasti seuraten kapun jalanjälkiä.

Ampiaiset olivat tehneet rohkeita, lähinnä hyökkäysvoimaa lisääviä muutoksia kokoonpanoonsa ja peliformatioonsa, mitkä tökkivät pahemman kerran. Osasyy tietysti erinomaisella vastustajalla, joka ei prässissä päästänyt tarpeeksi lähelle ja hukkasi salolaisten vinkkelistä liian harvakseltaan palloja. Pallollinen tekeminen jäi myös vähän nihkeäksi jomalalaisten hyvän pelivireen iskiessä kovaa kovaa vastaan. Keskikenttä oli valehtelematta saarelaisten hallussa ja se pakotti vieraat aavistuksen takajalalle.

Keltamustan kuninkaaksi kruunattiin maalivahti Kristian Viitanen, joka nousi valtaistuimelleen oikeastaan vasta toisen puoliskon viimeisen 20-minuuttisen aikana, kun vieraat olivat alivoimalla. Kovassa kulmapotkumyräkässä Krisu kasvoi kolmemetriseksi tarrahanskaksi, joka nappasi kaiken mahdollisen; oli hyviä keskitysten katkoja vaarattomimmille maisemille, yhden käden gamesavertippaus sekä muutama muu dyykkiseivi ja pallon sulkeminen karhumaiseen syliin. Kolmen pisteen ja nollapelin takuumies. Vaihdosta kehiin kirmannut Henri Makkonen toimi myös Wilppaan pahimman tuskan vapauttajana iskien tarkasti vasurillaan helpottavan 0-2-osuman. Schweinin menossa oli muutenkin terävyyttä ja päättäväisyyttä, jota ollaan pitkään ja hartaasti odotettu. Mohammed Ali nappasi yhden tähden komealla avausosumallaan, jonka mies täräytti vastustamattomasti volleystä takapesään, kun uusi kulmakuvio jätti hyökkääjälle aivan liikaa tilaa. Moulla oli hyvän prässäämisen lisäksi avausjaksolla mahdollisuus tehdän toinenkin häkki, mutta tilanteen yllättävyys jätti laakin osittain piippuun.

Ottelun jälkimainingit

“Toinen joukkue, jonka kanssa oltiin pelillisesti pulassa, eikä saatu 4-4-2:sta toimimaan. Vastustaja pääsi keskikentän hybridillään ja kolmen topparin linjallaan valtaamaan keskialueen, joka normaalisti on hyvin meidän pihdeissä. Kun vielä tuomarikolmikko veti niin härskisti kotiinpäin, ei voi kuin todeta, että tämä oli iso taisteluvoitto, jossa Wilpas-sydän sykki keltamustana. Never give up, never surrender, kuten isoisä Churchill sanoi. Tällaisissa peleissä meitä tosissaan testataan ja ylpeämpi ei voisi joukkueesta olla. Massiiviset 3p”, myönsi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho iho orvaskedellä tiukan taistelun jälkeen.

JIK – Salon Wilpas 0-2 (0-1), (0-1)

22min 0-1 Ali (Kesänen)
79min 0-2 Makkonen (Jaatinen)

Ottelutilastot (JIK – Salon Wilpas)

rikkeet 3 – 13
laukaukset (kohti/yht) 3/15 – 4/8
paitsiot 1 – 1
ylärimat/tolpat 1+2 – 0+0
kulmat 13 – 1
kelt.kortit + pun.kortit 0+0 – 2+1
pallonhallinta 61% – 39%

Wilppaan tähdet

*** Kristian Viitanen

** Henri Makkonen

* Mohammed Ali