Otteluraportti 24.9 3.div Salon Wilpas – PaiHa

Otteluraportti 24.9 3.div Salon Wilpas – PaiHa

Wilpas päätti kautensa kotivoittoon (13.11.2016)

Keltamusta sai vähän balsamia haavoilleen, kun se palkitsi kotiyleisön voittamalla kauden viimeisessä ottelussaan lauantaina 24.9 Paimion Hakan 3-1-lukemin. Vapautuneesti pelanneet salolaiset tarjoilivat ajoittain kauniisti virrannutta hyökkäyspeliä, Jani Lehtisen avatessa maaliputken. Otto Hölsö tasoitti pelin 67.minuutilla, mutta sitten show’n varasti Mikko Batalha, joka ampui ensin Ampiaiset 2-1-johtoon upealla suoralla vapaapotkulla ja sinetöi ottelun hetkeä myöhemmin varmalla rangaistuspotkumaalilla.

Ottelun kulku

Vaikka Wilppaan kohtalo oli jo sementoitu, halusi se ehdottomasti päättää synkän kauden valoisalla suorituksella ja palkita upeat kannattajansa ja taustajoukkonsa voitolla. Herkulla, jota sen uskolliset seuraajat olivat liian harvakseltaan päässeet maistamaan. PaiHan kohtalo puolestaan oli vielä epäselvä, mutta vaati isoja ristiinpelaamisia muilta. Syyskuun lopun lauantain ottelu tarjosi lopulta vauhdikkaan avoimen kamppailun.

1.jakso

Alun tunnustelun jälkeen vieraat tulevat ensimmäisen kerran 13.minuutilla, kun hyvä vastahyökkäys avaa laukauspaikan Mikko Kraakkussuolle. Ovela kärkipotku 24 metristä karkaa kuitenkin jäähallin katolle.

Nelisen minuuttia myöhemmin yksi paimiolaistopparin lukuisista pitkistä palloista kolahtaa kerrankin kohdilleen ja Ville Batalha joutuu juoksukisaan vastustajan kanssa. Salolaistoppari pysyy hyvin kyydissä ja paimentaa valkopaidan pieneen kulmaan, josta satelliitiksi kohoava nosto tippuu maalinkatolle.

Kotijoukkue tarjoilee hyvää hyökkäämistä 19.minuutilla, kun Villen erinomainen katko saa seurakseen eteenpäin pelatun passin oikeaan laitaan Teemu Kesäselle. Teme äkkää Markus Ahon viereltä, joka kääntyy ja vaihtaa puolen maukkaalla 40 jaardin crossilla. Jani Lehtinen noukkii kuulan vauhdissa mukaansa ja Ryan Shenasin tarjoillessa hyvää taustajuoksua, pääsee Kiikalan karhu leikkaamaan keskelle. Napakka pystypallo Jesse Jokiniemelle 18 metriin, jonka tanssiaskeleet vapauttavat oikean jalan. Matala laaki vasempaan etukulmaan jää osittain piippuun ja Jani Granit Hakan maalilla torjuu helpohkosti.

Vieraiden ensimmäisen jakson vaarallisin tilanne synty 24.minuutilla, kun Wilpas-pelaaja hukkaa pelivälineen omalla puolustusalueella. Keskeltä nopeasti oikeaan laitaan ja sieltä suoraviivaisesti maalille. Hyvä pusku noin 10 metristä pysähtyy Teemu Sepän komeaan lähitorjuntaan ja, kun valkonuttu ei saa irtopalloa käännettyä vitosen kulmilta kuin sivuverkkoihin, selviää kotijoukkue pälkähästä.

Heti paimiolaisten tilanteen perään napsahtaakin toisessa päässä. Seppä reagoi nopeasti ja pelaa maalipotkun lyhyeenä ja saa kuulan Tomi Kuokkaselta uudelleen. Tarkka pidempi avaus tavoittaa Mikko Batalhan otsalohkon keskiviivan tuntumassa ja pallo jatkaa ihanaisesti matkaansa Jani Lehtiselle, joka tikkaa laidalta karkumatkalle. Tiukka vasurikuti 15 metristä sujahtaa vastustamattomasti etukulmasta, lähes tolpan juuresta sisään, 1-0.

Puolen tunnin pelin paikkeilla sattuu kotijoukkueen jäsenelle pallonmenetys pahassa paikassa, ja sitä seuraa vähän sekavat suoritteet. Ensin Shenas liukuu hyvin palloon ja Mikko Tapaninen katkoo, mutta katkonjälkeinen harhapassi Wilpas-topparilta avaa vetomestan, jonka Haka-pelaaja käyttää sumeilematta. Laukaus 23 metristä metritolkulla yli maalin.

31.minuutilla Keltamustan pitäisi siirtyä väistämättä kahden maalin johtoasemaan, kun Janin fantastinen liukukatko keskialueella saa jatkeeksi täydellisen läpisyötön, jonka avulla Mikko Batalha polkee puhtaaseen 1v1-tilanteeseen Haka-veskarin kanssa. Kahdella käsittämättömällä haamutorjunnalla Granit kuitenkin nollaa Batan!

35.minuutilla PaiHan Iiro Sarparanta kokeilee optimistisella vetoyrityksellään suunnilleen 35 metristä ja kuti pomppii metrikaupalla vasemmalta ohi. Pari minuuttia myöhemmin vieraat aiheuttavat hämminkiä isäntien maalilla, kun vapaapotku 37 metristä nostetaan laatikkoon. Ville Batalha hoitaa miehekkäästi ykköspallon, mutta joukkuetoveri häviää kakkosen. Pallo kimpoilee pelaajamassan keskellä noin viiteen metriin, josta PaiHan pelaaja pääsee tuikkaamaan. Maaliyrityksen tielle ehtii viime hetkillä Wilpas-kippari Kuokkanen.

42.minuutilla Ampiaiset pörräävät kauniin hyökkäyspään sommitelman. Tilanne käynnistyy Bzen Mamon rajusta ajosta keskelle ja hyvästä pelaamisesta Batalle, joka kääntää laitaan Shenasille. Ryan painelee menemään pystyyn vapaasti ja pelaa juonikkaan kantapääsyötön kiertoa tekevälle Mikko Tapaniselle. Hyvä vastustajan kusetus ja leikkaus keskustaan, päätepisteenä maukas poikitaissyötö Bazenille n. 17 metriin. Etiopialaissähikäisen oikea sisäsyrjä laulaa välittömästi ja laaku pakottaa Granitin hyvään tippaukseen.

Aivan avausjakson lopussa Wilppaalla on oiva tilaisuus tuplata johtonta. Teme heittää mielipuolisen puolenvaihdon oikealta Jesse Jokiniemelle, joka malttaa ottaa kuulan haltuun ja haastaa onnistuneesti vastustajan. Hyvä passi ohituksen perään Batalle boksiin, jonka tuikkaukseen 5 metrin rajoilta paimiolaisveskari ennättää hyvällä refleksitorjunnalla. Rebound putoaa kuitenkin Lehtiselle kuin tarjottimelle, mutta samoin lopputuloksin. Jani Granit pitää huikeilla otteillaan vieraat pelissä mukana.

Tauolle mennään hyvistä paikoista puolin ja toisin huolimatta 1-0-kotijohdossa. Suuriin muutoksiin ei kopissa nähdä, huolellisuutta omaan tekemiseen ja erityisesti maalipaikkojen viimeistelemiseen. Nyt herkullisia tontteja on riittänyt, mutta turhan monta kertaa hukattavaksi. Pallot reppuun ja peli purkkiin. Puoliajalla tehdään kaksi jo ennaltasovittua vaihtoa, kun Jesse ja Bazen tekevät tilaa Alban Sadikaj’lle ja Aki Ajalinille. Teme pudottaa pykälän alemmas oikeaksi laitapakiksi, Akin tullessa linkiksi ja Albo perii itselleen 10-paikan.

2.jakso

Toista 45-minuuttista ehtii vanheta kaksi minuuttia, kun vaihdosta pirteästi sisään tullut Aki Ajalin pääsee hyvään maalipaikkaan käsiksi. Teme naputtaa hyvän rauhoittavan ja vastustajan prässin murtavan passin hallitun tsipin muodossa Manulle, jolle jää aikaa kääntyä ja miettiä seuraavaa siirtoaan, joka on fantastinen läpisyöttö oikeaan laitaan, missä Aki painelee puolittain läpi. PaiHa-kassari ryntää todella ulos maaliltaan, mutta Akin suora nostoyritys epäonnistuu pahemman kerran.

51.minuutilla Haka pyörittää hyvin, Wilppaan passivoituessa. Keskitys vasemmaltak aistalta nousee korkeana ruutuun ja salolaisveskari lähtee katkolle. Sepän nyrkeistä pallo jää elämään alueelle ja tarvitaan erinomainen jalkatorjunta tilanteen selvittämiseksi. Toinen irtopala päätyy vetoon 19 metristä, joka kiitää kirkkaana yli maalin.

Vajaan tunnin pelin paikkeilla PaiHan hyvä pallonhallinta poikii Emil Johanssonille laukauspaikan 18 metriin, taivaisiin lähtee tämäkin kuti. Viisi minuuttia myöhemmin Batan kulma kiertää suunnitellusti etutolpalle, jonne Jani Lehtinen porhaltaa päällikkönä. Jatko päällä/selällä lähettää pelivälineen kuitenkin metrin tai kaksi ohi maalin.

67.minuutilla Keltamustan maalivahti ja toppari sekoilevat pahasti keskinäisen kommunikaation puuttuessa ja vieraat pääsevät kuin varkain tasoittamaan ottelun. Täysin vaaraton pystypallo, jonka koppaamista toppari odottaa maalivahdilta ja, kun niin ei käykään, on myöhäistä siivota pallo omatoimisesti. Valkonuttu väliin ja lopulta Otto Hölsölle pallo 17 metriin, josta miehellä on helppo työ sijoittaa pallo oikeaan alakulmaan, 1-1.

70.minuutilla Hakan kulma kaartaa yli pelaajamassan, aina 16m-alueen ulkopuolelle, josta kuitenkin löytyy paimiolainen. Uutta keskitystä boksiin, jonka Ville Batalha käsittelee hyvin. Katko jää kuitenkin alueelle pyörimään ja vastustaja tinttaa 12 metristä vasemmalta sektorilta pelivälineen volleystä yli verkkoaidan.

Kotiyleisö räjähtää liitoksistaan 71.minuutilla, kun Wilpas saa mehukkaan vapaapotkun laatikon rajoilta, kun Manu torpataan tylysti takaapäin nurin. Mikko Batalha ottaa sankarin viitan kannettavakseen ja lataa vaparin maagisesti suoraan oikeaan yläkulmaan, 2-1. Get in!!!

Jussi Ojansuu säntää minuuttia myöhemmin kentälle Teemu Kesäsen luovuttaessa paikkansa Aki Ajalinille. Ojis puolestaan perii täten oikean laitahyökkääjän roolin.

79.minuutilla Bata iskee illan toisensa ja samalla arkunnaulan paimiolaisten kirstuun. Mikko ensin petaa paikan keskialueelta käsin hyvällä harhautuksella ja harhautuksen perään lähtevällä krouvipallolla linjan taakse, jonka perään Jani Lehtinen tikittää menemään. Hyvin pelannut Jani Granit PaiHan maalinsuulla, kampeaa todella kömpelösti Balen nurin ja erotuomari näyttää napakasti spottia. Bata asettuu pallon taakse ja ampu vaparin tavoin kuulan oikeaan yläpussukkaan, 3-1.

Ottelun lopun kymmenminuuttinen tarjoaa vielä puolin ja toisin kelpo tontteja maalintekoon. Heti 3-1-maalia seuraavalla minuutilla Iiro Sarparanta on ohjata pallon maalin edestä verkon perukoille. Tilanne lähtee pitkästä pallosta 16m-alueen nurkille, missä varmaa katkoa seuraa helppo pallonmenetys salolaispakin toimesta. Nopeasti matalaa keskitystä vitosen rajoille, mutta PaiHa-hyökkääjän kurotus lähettää pallon leveäksi.

85.minuutilla vähän vastaavanlainen tilanne, kun puolesta kentästä lähtevän pitkän pallon käsittelemisessä epäonnistuvat kaksi Amppari-pelaajaa putkeen ja napakka veto pomppupallosta jysähtää 14 metristä keittiön puolelle.

89.minuutilla tarvitaan Seppää Wilpas-maalilla, kun paineetonta syöttöhassia seuraa keskiviivan tuntumasta lähtevä pystypallo. Sarparanta polkee läpiajoon, mutta Sepän briljantti jalkaseivi nollaa Haka-tykin. Irtopallon salolaispakki hätäilee suoraan keskelle ja vastustajan kinttuun, josta lähteekin tulinen pommi 30 metristä, mutta yli ja ohi maalin kiitäen.

90.minuutilla Tomi pelaa keskikentän vaparin nopeana Shensille laitaan, joka leikkaa keskustaan ja vetää yllättäen noin 35 metristä. Sähäkkä kuti viuhahtaa etutolpan ohi muutaman metrin verran.

Vielä yliajalla vieraat tulevat kahdesti pitkien pallojen aiheuttamilla jälkitilanteilla. Ensin PaiHan kenttäpuoliskolta lähtevä pitkä saa jatkosuorituksen suoran ilmasta lähtevän laukausyrityksen muodossa, joka epäonnistuu totaalisesti. Toinen pitkä pallo poikii hävityn pääpallon jälkeisenä kakkospallona volley-vetopaikan 15 metriin, mutta tämäkin kuti menee muutamalla metrillä ohi maalin.

Ottelun päättävä loppuvihellys jättää numeroiksi taululle 3-1 ja näin Wilpas voittaa kauden päätöspelinsä Salon urheilupuiston uudella tekonurmella.

Ottelun parhaat

Salon Wilpas onnistui päätöspelissään erityisesti pallollisesti, mikä on ollut sen yksi kauden murheenkryyneistä. Nyt kenttää käytettiin kokonaisvaltaisesti ja sen metrit hallittiin niin leveys- kuin pystysuunnassa. Vastustajaa juoksutettiin järkevillä syöttöratkaisuilla ja pelin kannalta positiivinen kierrätys paistoi iloisesti. Ahtaasta pois ja lyhytsyöttöpelin päälle tärkeitä puolenvaihtoja ja pystypalloja, jotka repivät Hakan linjone väliset etäisyydet toivottomiksi. Pelin merkityksettömyys sijoituksen tai kohtalon kannalta näkyi avoimena pelinä, jossa mentiin suurimmaksi osaksi kovalla vauhdilla päädystä päätyyn. Jälleen kerran pitänee kuitenkin todeta, että taululla olisi voinut olla enemmänkin paikat huomioiden, mutta kolmella tehdyllä pitää peli voittaa.

Jani Lehtinen oli hyvällä pelipäällä, vaikka raaka flunssakuume-epidemia oli Kiikalan karkun pitänyt turhan pitkään toipilaana. Hyvää pallollista pelaamista ja aloitteellista liikehdintää, joissa ajoittain oli tuttua dynaamisuutta. Komeasti viimeistelty avausmaali ja rangaistuspotkun aiheuttama loppuun asti pelaaminen oli vain pilkahduksia, muuten ehjässä ottelukokonaisuudessa. Mikko Batalha heitti todelliset grande finalet salolaisyleisölle, jos tämä nyt viimeiseksi esitykseksi jäi. Täyteläistä sentteripeliä, jossa taituri väläytteli leveää yksilötaitorepertuaariaan, älykästä liikkumista pelattavaksi sekä tärkeitä pystyjuoksuja, jotka loivat tilaa muille. Mikko onnistui erinomaisesti myös pääpelissä sekä tarjosi tutun ahnaan non-stop-prässinsä. Batan kauden paras peli. Avoimessa pelissä korostui alakerran henkilökohtainen ammattitaito, jonka pääluottamusmiehenä Tomi Kuokkanen kapteenin roolissaan oli. Ei yhtään hävittyä pääpalloa ja katkoissa elegantti, kuten aina.

PaiHan kunniaksi voidaan luetella se, että se tuli Saloon pelaamaan, eikä peruuttelemaan. Se yritti prässätä Wilpasta korkealta, vaikkei siinä muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta onnistunutkaan. Se pyrki pelaamaan kontrolloidusti, vaikka parhaat paikkansa saikin pitkillä palloilla. Kokenut, fyysinen, äijälauma, joka yritti.

Eemeli Laaksonen osoitti pelinavaustaitojaan topparin tontilla ja oli hyvä myös puolustussuuntaan. Pallovarma ja hyvä pelinlukija teki rutkasti enemmän positiivismerkkisiä suorituksia ja nousi kokonaissuorituksellaan Hakan päivän parhaaksi pelimieheksi. Iiro Sarparanta oli yritteliäs ja aktiivinen hyökkäyspäässä, mutta jäi turhan usein manaamaan omiensa puutetta parempaan tarjoiluun. Ehkä juuri Albert Freixerin kokoinen luovuus puuttui vierasjoukkueen tekemisestä.

Ottelun jälkimainingit

”Tämä oli kaikesta huolimatta tärkeä voitto henkisestä ja jatkon kannalta, vaikkei koko kauden jättämää pettymystä pois pyyhikään. Pallollisesti olimme hyviä, paljon oikeita valintoja ja pelasimme järkevästi koko kenttää käyttäen. Nyt vastustaja joutui tekemään paljon töitä saadakseen meiltä pallon pois. Pelirohkeutemme kesti hienosti vastustajan korkean prässin, jonka ohitimme kypsästi ja maltillisesti toistuvasti. Saimme heidän pakettinsa todella levälleen ja näin tilaa tuli hyökätä monipuolisesti. Maaleja olisimme voineet tehdä lisää, mutta niin olisi voinut tehdä Paimiokin. Mutta tällaista jalkapallo on. Kerrankin näin päin. Isot kiitokset koko kauden meitä hienosti kannattaneille faneille, tärkeille taustatukijoillemme sekä yhteistyökumppaneillemme, joista erityiskiitos SalPalle ja David Moorelle”, päätti silminnähden huojentunut Salon Wilppaan pääavalmentaja Markus Aho.

Salon Wilpas – PaiHa 3-1 (1-0), (2-1)

25′ Jani Lehtinen (M.Batalha)

67′ Otto Hölsö

71′ Mikko Batalha (Aho)

79′ Mikko Batalha (Lehtinen)

 

Ottelutilastot (Salon Wilpas – PaiHa)

laukaukset kohti/yhteensä 9/12 – 4/18
kulmat 4 – 2
rikkeet 10 – 18

rangaistuspotkut 1/1 – 0/0

varoitukset 3 – 2
paitsiot 6 – 2
pallonhallinta 56% – 44%

Wilpas team sheet

Seppä, Shenas, V.Batalha, Kuokkanen, Mamo (45min Kesänen (72min Ajalin)), Tapaninen, Aho, Lehtinen, Jokiniemi (45min Sadikaj), Kesänen (45min Ajalin (72min Ojansuu)), M.Batalha

Wilppaan tähdet

*** Jani Lehtinen

** Mikko Batalha

* Tomi Kuokkanen