Otteluraportti 25.5.2018 Länsi-Suomen 3div: Salon Wilpas v P-Iirot 2-0

Otteluraportti 25.5.2018 Länsi-Suomen 3div: Salon Wilpas v P-Iirot 2-0

Ampiaiset kaatoivat Länsi-Suomen kärkikamppailussa Pallo-Iirot! (4.7.2018)

Keltamusta esitti kauden parhaimman kokonaisuutensa perjantaina 25.5, kun Rauman Pallo-Iirot kaatui Salon Urheilupuiston kauniilla ylänurmella loppunumeroin 2-0. Salolaisten osumista vastasivat rankkarin hankkinut ja upottanut Tomas Vuoriranta sekä ottelun lopullisesti sinetöinyt Teemu Kesänen.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Salon Wilppaan pelisuunnitelmaan kuului pallonhallinnan luovuttaminen vieraille, vieraiden pallollisen pelin ohjaaminen ja hitaaksi tekeminen. Molemmissa isännät onnistuivat erinomaisesti ja Iirojen väkevä hyökkäyskalusto saatiin näyttämään nallipyssyosastolta. Vahvan kollektiivisen onnistumisen salolaismausteina toimivat yhtenäisyys, valtava joukkuehenki ja himo kaksinkamppailuihin ja niiden jälkeisiin irtopalloihin. Wilpas jätti viheriölle koko sydämensä ja ansaitsi millä tahansa kriteerillä voittonsa. Sen vastahyökkäämisessä piili aina vaara ja raumalaispakeilla piti kiirettä läpi ottelun raitapaitahyökkääjien kanssa. Rehellisyyden nimissä kotijoukkue olisi voinut iskeä mehukkaista paikoistaan pari reppua lisääkin.

Wilppaan koko joukkue oli enemmän tai vähemmän täynnä onnistujia, mutta top kolmeen ylsivät Valtteri Sinervo, Eemeli Mälkönen ja Joonas Ojanen. Sinervo oli kuitenkin kaikessa tekemisessään muiden yläpuolella ja kentän kiistaton alfaomega. Käsittämätöntä defensiivistä dominointia ilmassa, maassa ja ihan missä vaan. Tämän lisäksi Vidic kävi nuijimassa kerran pallon verkkoon, joka liputettiin mahdollisimman tiukoin marginaalein paitsioksi. Ja sitten se täyteläisen esityksen kruunannut häiriintynyt, mielipuolinen, sairas katko ja sitä seurannut hyökkäykseen lähtö, joka päättyi kisskissmäiseen syöttöön Teemu Kesäselle, joka naulasi pelin purkkiin. Kapteeni Leonidas, joka johti joukkonsa altavastaajana historian kirjoihin. Eemeli Mälkönen puolestaan koppasi maalillaan kaiken mahdollisen, vaikkei ihan äärimmilleen tarvinnutkaan venyä hyvin edessä pelanneen puolustuslinjan johdosta. Ääni, komentava preesens, katkot, hyvä jalalla pelaaminen, varmat keskitysten poiminnat ja peruskopit olivat Mälkiksen repertuaarin korkeatasoista sisältöä. Sinervon toppariparina puolustanut Joonas Ojanen oli myös tekemisessään vakuuttava ja virheetön. Vanhaa seuraansa vastaan pelannut Jonny ei tarvinnut ekstralatinkia, vaan se näkyi kaikessa. Tämän pelin mies tahtoi voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Pallo-Iirot vakuutti pallollisella pelaamisellaan, joka oli juuri niin tehokasta lyhytsyöttelyn ja repivien pystysyöttöjen sinfoniaa. Peliväline liikkui nopeasti jäsenten välillä 1-3 kosketuksella, pelaajat vaihtoivat rooleja jäsennellysti non-stoppina ja palloa käytettiin koko kentän mitalla. Lähes mahdotonta puolustaa niin, etteikö vieraat olisi päässeet maalipaikoille lainkaan, mutta tuhannen taalojen saumoja salolaiset pihtasivat kartanon vanhan piian tavoin. Suurimmaksi kysymykseksi nousikin mitä Iirot olisivat voineet tehdä toisin? Hyvä kysymys, johon vastausta on vaikea löytää. Tänään salolaiset olivat parempia.

Mustapaitojen paras oli keskikentän pohjapelintekijänä uurastanut Nico Rinne. Vakuuttava pallon kanssa ja poikkeuksellisesti vain rationaalisia, plusmerkkisiä suorituksia läpi ottelun omiensa pelin edistämiseksi. Laajalla säteellä aktiivisella otteella palloa pelattavaksi vaatinut ja eteenpäin toimittanut Iniestan kaltainen pelimanne, jota ei voi yrittämisen puutteesta syyttää. Rinteen rintamatoveri Eetu Kaipio väläytteli osaamistaan hetkittäin, vaikka jäi muuten vähän vaisuksi, johtuen keskikentän menneen tiukaksi kaksinkamppailemiseksi, mikä ei Eetun suoranainen vahvuus ollut tai ole. Aika ja tila oli kortilla ja liika leipominen teki kipeää Ampiaisten pistäessä terävästi iholle. Roope Virtanen säväytti vasempana laiturina muutaman kerran, mutta sai ikäväkseen Onni Vesterisen samalle laidalle ja ilonpito loppui varsin nopeasti. Taitava väkkärä kuitenkin sai muutaman paikan joukkueelleen värkättyä hyvällä haastamisellaan.

Ottelun jälkimainingit

”Meiltä pallottoman kontrolloinnin mestarinäytös! Saatiin vastustaja pelaamaan sinne, minne halusimme ja puolustimme heidät aseettomiksi. Heidän pelaamisestaan tuli hidasta ja ennalta-arvattavaa, mutta kyllä se meiltä vaati hitosti sydäntä ja työtä, huh huh! Ei voi kuin koko joukkueelle nostaa hattua ja aplodeerata. Ylipäätään puolustuspelillisesti aika napakymppi, aina prässääjällä tuki, vaikka Iirot pelasi lyhyesti ja ajoittain todella näyttävästi, niin ylivoimia ei päässyt missään vaiheessa syntymään. Vastahyökkäämisessä oltiin teräviä ja vastustajan alakerta tuntui olevan koko ajan lirissä tai ainakin kiirettä piti meidän hyökkien kanssa. Very, very good team effort!”, ylisti Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho omiaan ennen voittotunnelmiin siirtymistä.

Salon Wilpas – P-Iirot 2-0 (1-0), (1-0)

31min 1-0 Tomas Vuoriranta rp.

74min 2-0 Teemu Kesänen (Sinervo)

Ottelutilastot (Salon Wilpas – P-Iirot)

rikkeet 14 – 11
laukaukset (kohti/yht) 4/10 – 6/10
paitsiot 3 – 2
kulmat 3 – 6
kelt.kortit + pun.kortit 0+0 – 3+0
pilkut 1/1 – 0/0
pallonhallinta 33% – 67%

Wilppaan tähdet

*** Valtteri Sinervo

** Eemeli Mälkönen

* Joonas Ojanen