Otteluraportti 27.2.2016 Salon Wilpas – FC Boda

Otteluraportti 27.2.2016 Salon Wilpas – FC Boda

Salon Wilpas hukkasi kahdesti johtonsa (2.3.2016)

Keltamustat kohtasivat neloseen pudonneen FC Bodan lauantaina 27.2.2016. Kaunis helmikuun lopun päivä helli katsojia vienolla auringonpaisteella ja kotijoukkue vahvalla hallinnallaan. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla Ampiaislauma pyöritteli kemiönsaarelaista vierastaan kauniilla pallollisella otteellaan, mutta väkevästäkään pyörityksestä huolimatta se sai vain yhden maalin aikaiseksi, kun Markus Ahon millimetrin tarkka keskitys löysi Joni Parjasen. Toisella jaksolla salolaisille meinasi kuitenkin käydä ohraisesti virran loppuessa moottorista ja väsymyksen tullessa pystyraitapuseroihin. FC Boda tuli molemmilla kerroilla tasoihin rangaistuspilkulta. Wilppaan toisen osuman nikkasi, niin ikään Ahon esityöstä, Mikko Tapaninen. Lopputulos selvästi vieraita mairitteleva 2-2.

Ottelun kulku

Vahvasti uudistuneet, toisilleen vuosien varrella kovin tutuiksi tulleet, Salon Wilpas ja FC Boda iskivät yhteen Salon uudella tekonurmikentällä, käsikirjoituksen noudattaessa yllättävänkin paljon samanlaista draaman kaarta kuin viikko sitten seuran sisäisessä mittelössä. Astetta W2:sta Boda oli kuitenkin aktiivisempi ja uskalsi nostaa prässilinjansa keskiviivan yläpuolelle. Isäntien pelikontrolli ja maltti oli kuitenkin ensiluokkaista läpi ensimmäisen puolikkaan. Nyt sivuttaissyöttöjen kavereiksi tuli aktiivisesti haetut pystysyötöt linjojen väliin. Myös komeita puolenvaihtoja nähtiin huomattavasti viikon takaista enemmän. Wilppaan tehokas pallonsiirtely repikin välillä isoja rakoja tiiviiseen kemiönsaarelaispakettiin.

Todelliset maalipaikat kuitenkin olivat vähissä ja yritteliään Ampiaisparven viimeiset suoritukset hakivat vielä osoitettaan. Vierasjoukkueen merkittävin paikka ilmaantui pienen kommunikaation puutoksen johdosta ja FC Boda-peluri pääsi kuin varkain kokeilemaan noin 15 metristä, mutta laihoin tuloksin. Reilun puolen tunnin jälkeen kuitenkin lävähti, kun Keltamustat jauhoivat komealla kombinaatiolla vieraiden oikean sivustan reikäjuustoksi. Markus Aholle jäi kaikki maailman aika laittaa mittatilauspakettia eteenpäin. Tällä kertaa maukkaasti Joni Parjasen lapaan 5 metrin kulmaan tipahtanut keskitys jysähti ensin Wilpas-kärjen vasurista oikeaan pystypuuhun, mutta saman miehen jatkolaukaus pomppi sitten jo maaliviivan paremmalle puolelle. Uuden Wilppaan kauden 2016 ensimmäinen maali oli nähnyt päivänvalonsa. Samoissa lukemissa mentiin lopulta tauollekin.

Wilppaan toisen jakson tavoite oli houkutella alasvetäytynyt punamustalauma avoimempaan lähestymistapaan, mutta toisin kävi. Isännät sortuivat pelaamaan täysin vastustajan pussiin. Ensimmäisen 45-minuuttisen maltti ja järjestelmällinen vastustajan kappaleiksi repiminen vaihtui kärsimättömään väkisin puskemiseen. Kun tähän vielä lisättiin puolihuolimattomat suoritukset, sinnepäin sutaisut, muutamat haulikkokosketukset, kaiken kaikkiaan helpot ja turhat harhasyötöt, oli kasetin leviäminen tosiasia. Huolimatta tästä pallokontrolli pysyi Wilpuralla ja paine vastustajan kenttäpuoliskolla noin 75 minuuttiin saakka. Sen jälkeen väsymys otti ylivallan salolaisryhmästä.

Pelin hajoamisen lisäksi jobin postia isännille toi maalivahti Teemu Sepän loukkaantuminen. Jälkikäteen videolta tarkastettuna punamustapaita olisi hyvin voinut jättää karanneen pallon perään heitetyn liukutaklauksen tekemättä. Mutta eipä jättänyt ja nastat iskivät ikävästi Wilpas-kassarin sääreen ja peli miehen osalta päättyi siihen paikkaan.

Jälkimmäisellä puoliskolla myös päästiin maalipaikkoihin käsiksi. Ensiksi vieraat tulivat tasoihin 50.minuutilla rangaistuspotkusta, jota edelsi löysä Keltamustien pelaaminen. Muutama varma katkonpaikka jätettiin käyttämättä ja sattuihan se peliväline vielä onnekkaasti pomppimaankin saarelaisten eduksi. Lopulta kontakti oli selvä ja sikäli 11-metrinen myös, kun Wilpas-toppari torppasi vastustajan boksin sisällä kumoon. Varmaa työtä vieraiden osalta ja kuula vastustamattomasti oikeaan alapussiin, Teemu Sepän ulottumattomiin.

Peli oli astetta enemmän päädystä päätyyn toisella jaksolla, jossa Wilpas piti palloa ja haki pelaamalla ratkaisuja murtautumiseen, FC Bodan kytätessä vastaiskun paikkoja tuoreine jalkoineen. Reilun tunnin paikkeilla Ampiaiset fiilasivat hienosti vasemman kaistan auki ja lopulta Parjiksen ärhäkkä haasto päättyi napakkaan, matalaan keskitykseen etutolpalle, jonne Mikko Batalha säntäsi. Tuikkaus ensin tolppaan ja sen jälkeen maasta vielä sohaisu, mutta maalin sijaan pallo rähmäsillään olleen Erald Glondedaj’n syliin. Hetkeä myöhemmin Mikko oli porhaltanut hyvän lyhytsyöttöpelin jälkeen boksiin, mutta veto etukulmaan kimposi jälleen Boda-rysärin näpeistä kulmaksi.

Salolaiset siirtyivät johtoon kuitenkin 75.minuutilla, kun Aho latasi täydellisesti sisäänpäin kiertävän vapaapotkun noin 18 metristä, oikealta sektorilta ja keskitykseen iski kolme Wilpas-pelaajaa ennen vastustajaa. Tällä kertaa kupolinsa keskitykseen sai Mikko Tapaninen, jolla oli helppo työ nikata peliväline lähietäisyydeltä verkon perukoille ja numeroiksi 2-1.

Kuten aiemmin todettu, suurin piirtein tähän myös jaksoi isännät, kunnes moottori alkoi käydä puolivaloilla. 79.minuutilla vietiin palloa toistamiseen pilkulle ja samoin lopputuloksin, 2-2. Tämän jälkeen vierailla oli useampi 3v3 tai jopa hetkittäinen ylivoimavastahyökkäys, jotka Wilpas-alakerta kuitenkin puolusti tyylikkäästi. Ehkä kiperin tilanne tuli, kun paitsiolta haiskanneesta tilanteesta FC Boda-laituri pääsi jo puolittain karkuun, mutta Karjalaisen hyvä vastaantulo ja puolittainen torjunta oli riittävä, kunnes miesten debyyttinsä tehnyt Joonatan Reunanen ehti putsaamaan pelivälineen väljemmille vesille maaliviivan tuntumasta.

Lopputulos siis Wilppaan kannalta selittämätön 2-2, mutta vieraiden hyvähenkisyyden ja vaihtojen avulla lopun paremmin jaksamisen myötä ehkäpä jopa siedettävä.

Ottelun parhaat

Salon Wilppaan selkeä ykköskolmikko löytyi keskikaistalta. Mikko Tapaninen oli vakuuttava pallollisen topparin roolissaan ja nakutteli 94 prosentin tarkkuudella pelivälinettä omille! Aktiivisesti kuulaa kierrätykseen ja eteenpäin, löytäen tarkasti omia ahtaistakin raoista. Tähän päälle jämerää puolustuspelaamista ja komeasti puskettu 2-1 -maali. Ottelun pelaaja -palkinto oikeutetusti Pertteliin. Hyvää taustatukea pakkiparilleen antoi kapteeni Tomi Kuokkanen, joka jatkoi viikon takaisesta ja nosti tasoaan jälleen muutaman prosentin verran. Kokonaisuutena Tapsan tapaan hyvin eheää jälkeä. Wilppaan kolmas valopilkku oli keskikentällä täyden päivätyön uurastanut Vesa Vainio. Maestron ehtymätön energia konkretisoitui useana riistona ja tärkeänä katkona, joiden jälkeen salolaiset käynnistelivät useita hyviä suunnanmuutospelejään. Pallollisena edelleen ylivertainen Wesku hallitsi ja rytmitti kenttätapahtumia omalla laajalla syöttövalikoimallaan.

FC Bodan paras oli Anton Brotkin. Joukkueensa kippari rakensi, rauhoitti, repi ja riisti kiitettävään tahtiin omiensa edestä, mutta jäi turhan usein liian yksinäiseksi Ampiaislauman keskellä. Joka tapauksessa selvästi enemmän plusmerkkisiä suorituksia kuin miinuksia ja edelleen, kuten ennakkoon tiedettiin, varsin pätevä pelimies tälle tasolle. Myös kemiönsaarelaistan nro 21 vakuutti ahnaalla kahden suunnan pelillään ja kävi kiskaisemassa pelin tiimellyksessä kolme kertaa, kahdesti hyväksytysti, kuulan spotista pussiin.

Ottelun jälkimainingit

”Vähän tällainen tohtori Jekyll ja Hyde tämä matsi oli. Kaksi hyvin erilaista puolta pelin sisällä. Siinä missä ensimmäinen jakso oli hallittu kokonaisuus, oli toinen sitten kaaosmaista puskemista. Olin kovin tyytyväinen ekaan 45-minuuttiseen, mutta sitten hyvin pettynyt jälkimmäiseen. Teimme paljon töitä johtomaaliemme eteen ja heitimme molemmilla kerroilla ne asemat kovin halvalla pois. Helppoja, turhia virheitä, joista meitä rankaistiin kovalla kädellä. Halusin testata meidän tämän päivän kokoonpanomme pelikuntoa ja tarkoituksella mentiin parilla vaihtomiehellä. Eikä kestetty täyttä peliä, niinkuin ei tähän aikaan pidäkään kestää. Paransimme kuitenkin pallollista peliämme ja kokonaisuutta W2-pelistä ja tästä on ihan mukava jatkaa eteenpäin”, kommentoi Wilpas-luotsi Markus Aho.

Salon Wilpas – FC Boda 2-2 (1-0), (1-2)

35′ Parjanen (Aho)

50′ 1-1 rp.

75′ Tapaninen (Aho)

79′ 2-2 rp.

Ottelutilastot (Wilpas – FC Boda)

laukaukset kohti/yhteensä 7/11 – 3/8

kulmat 1 – 3

rikkeet 12 – 11

paitsiot 3 – 2

keltaiset kortit 1 – 0

rangaistuspotkut 0/0 – 2/2

ylärimat/tolpat 0/2 – 0/0

pallonhallinta 70% – 30%

Wilpas team sheet

Seppä (61min Karjalainen), Yaqubi, Kuokkanen, Tapaninen, Reunanen (45min Mamo (65min Reunanen)), Haddouti, Vainio, Aho, M.Batalha, Mamo (45min Saarimäki), Parjanen

IMG-20160302-WA0001[1]
Wilppaan avaus la 27.2 FC Bodaa vastaan
Wilppaan tähdet

*** Mikko Tapaninen

** Tomi Kuokkanen

* Vesa Vainio

DSC06276
Mikko Tapaninen oli Wilppaan alakerran päällikkö