Wilpas romahti kanveesiin (20.7.2019)

FC Åland järjesti melkoiset turpakäräjät Salon Wilppaalle, kun joukkueet kohtasivat lauantaina 29.6 Salon Urheilupuiston ylänurmella. Ahvenanmaalaiset karkasivat kolmen maalin karkumatkalle jo 13.minuutissa, eikä loppua kärsimysnäytelmälle tullut ennen 90 minuuttia.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Keltamustan yleensä pitävä puolustuspää seilasi läpi ottelun ulapalla saarelaisten järjestämässä myrskynsilmässä. Pallonmenetyksiin reagoitiin ala-arvoisesti tai ei ollenkaan ja vieraat vyöryttivät ylivoimahyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen. Pallollisessa pelissä raitapaidat kykenivät ajoittain hyvinkin näyttävään peliin, mutta kun taululla komeilivat 0-3-numerot 13.minuutin kohdalla, oli joukkueen tekeminen lähinnä selviytymistä.

Severi Jaatinen oli harvoja Ampiaisten parvessa, joille voi puhtaita papereita jollain tavalla näyttää. Isäntien parhaat paikat aukesivat juuri Sevelle, joka ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa. Joonas Ojasen syöttötyöskentely ja peruspelaaminen puolustussuuntaan oli priimaa, mutta vastustajan juostessa jatkuvasti ylivoimalla puolustuslinjaa kohtaan, oli Jonnykin toivottoman tilanteen keskellä. Kakkosjoukkueesta mukaan nostettu Matias Willgren juoksi sähäkkänä vaihtomiehenä viheriölle yrittäen elvyttää laitapelaamista.

FC Ålandin lähestymistapa oli selvästi harkittu ja taktisesti täydellisesti maaliin viety. Se vetäytyi kurinalaisesti ja organisoidusti omalle puoliskolleen, josta käynnisteli aktiivisesti tilanneprässejään. Keskusta tukittiin viiden miehen linjalla, jota tuki kolmen topparin linja. Kun Wilpas ei onnistunut laidasta löytynyttä tilaa hyödyntämään tai edes löytämään, oli valkopaidat täydellisessä kontrollissa pelitapahtumista. Vieraiden väkevä vastahyökkäysvahvuus tuli kaikille harvinaisen selväksi.

FC Ålandin koko joukkue onnistui tekemisessään suvereenisti, mutta hyökkäyksessä kipittäneet Rezgar Amani ja Jimmy Sundman pääsivät naatiskelemaan useaan otteeseen joko viimeistelijänä, syöttäjänä tai varman maalin tuhrijana. Sillä vieraat olisivat voineet rehellisyyden nimissä tehdä muutaman maalin lisääkin, vaikka olivatkin tehokkaita paikoissaan. Thomas Mäkinen osoitti erinomaisuuttaan kahden suunnan boksista boksiin ravaavana keskikenttämiehenä. Erinomainen pallolla ja ilman palloa. Vahva, taitava ja nopea lapsitähti, jonka joka siirrossa oli järkeä.

Ottelun jälkimainingit

“Tämä oli oikeastaan surkean loppukeväämme umpisurkea loppu. Me olemme jo liian pitkään kärvistelleet loukkaantumissuman keskellä, keräilleet pelipäivän joukkuetta kokoon sieltä ja täältä, niin ei muuta voi oikein odottaakaan. Kun 8.minuutin jälkeen olet jo 0-2 -tappiolla, niin pelikirja lentää roskiin ja loppu on selviytymistä pahimman yli”, ynnäsi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho rökäletappion jälkeen.

Salon Wilpas – FC Åland 0-9 (0-4), (0-5)

4min 0-1
8min 0-2
13min 0-3
19min 0-4
62min 0-5
77min 0-6
80min 0-7
86min 0-8 rp
89min 0-9

Ottelutilastot (Salon Wilpas – FC Åland)

rikkeet 8 – 11
laukaukset (kohti/yht) 4/7 – 15/20
paitsiot 0 – 9
kulmat 1 – 2
kelt.kortit + pun.kortit 0+0 – 2+0
pilkut 0/0 – 1/1
pallonhallinta 62% – 38%

Wilppaan tähdet

*** Severi Jaatinen

** Joonas Ojanen

* Matias Willgren