Otteluraportti 3.3.2018 Harjoitusottelu: Salon Wilpas – TPS2 0-6

Otteluraportti 3.3.2018 Harjoitusottelu: Salon Wilpas – TPS2 0-6

Tepsin nuoret pyyhki salolaisilla Urheilupuiston tekonurmea (16.3.2018)

Salon Wilpas sai tyytyä statistin rooliin, kun se kohtasi kauden toisessa harjoitusottelussaan TPS:n 2-joukkueen 3.3 lauantaina. Nuoret vieraat pyörittivät keskeneräistä salolaislaumaa pahemman kerran ja murjoi taululle lopulta häijyt 0-6-lukemat.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Ampiaisparvi oli pahalla tuuliajolla, kun vieraat veivät isäntien vikistessä. Salolaisten otteista puuttui terävyyttä, luonnetta, periksiantamattomuutta ja loppujen lopuksi päättäväisyyttä ja kovuuttakin. TPS2 oli joka osa-alueella kotijoukkuetta edellä ja parempi ja se näkyi kaikessa tekemisessä. Keskeneräinen askartelu jäi valmiin lopputuloksen alle ja pahasti. Suurimpana erona joukkueiden välinen hyökkäyspeli, siinä missä turkulaiset naputtelivat kauniita syöttökombinaatioita, jäi Keltamustan hyökkääjien osaksi helpot pallonmenetykset, eikä hyökkäyksiä saatu juurikaan rakennettu muutamaa pistohyökkäystä lukuunottamatta.

Wilppaan ehdoton ykköshahmo oli Valtteri Sinervo. Vidicin työskentely kentällä kesti helposti vertailun vieraiden ja koko kentän parhaimpiin verrattuna. Häkellyttävät 37 onnistunutta katkoa oli vain osa vahvaa tekemistä sheriffin liian tiukan työpäivän keskellä. Kun laidat vuoti, piti konstaapelin kiirehtiä omilta kiireiltään paikkaamaan vielä muidenkin selustat. Kaiken kaikkiaan miehekkään väkevä suoritus. Jesse Jokiniemi pelasi perustasollaan, joka yleensä riittää aina tähdistöön. Turkulaisten paineen keskellä mukavuusalueellaan pyörinyt Taikuri napsautteli palloja kiitettävään tahtiin omille, mutta tuskastui syöttösuuntien niukkuuteen, kun tarkoitus oli käynnistellä atakkeja. Teemu Kesänen uurasteli työmiehen haalarit päällä sen, minkä pystyi ja teki yleisesti ottaen duuninsa molempiin suuntiin tyydyttävästi.

Murhaavaa jälkeä viime kaudella miesten kutosessa tehnyt TPS2 on jo lunastanut varman nousijaehdokkuuden vitosesta vahvoilla treenipelituloksillaan, kun matkan varrella on Wilppaan lisäksi kaatunut Länsi-Suomen miesten kolmosen kärkijoukkueita. Systemaattisesti vahvalla pelirohkeudella omaa peli-identiteettiään toteuttaneet turkulaiset olivat pallollisesti selkeitä ja monipuolisia. Hyvillä syöttöketjuilla nopeasti ja suoraviivaisesti eteenpäin. Taitoa ja nopeutta löytyi niin keskeltä kuin laidoiltakin, josta vieraat tulivat jatkuvasti.

Ottelun jälkimainingit

”Harjoituspelin voittaa yleensä valmiimpi joukkue ja nyt joukkueiden välinen ero valmiudessa tuli aika karkealla kädellä näkyviin. Reilut neljä kuukautta työtä tehneet turkulaisnuoret olivat varmasti juurikin sen pari kuukautta meitä edellä. Yksilökohtainen vertailu ei saanut meitä näyttämään kovinkaan hyvältä, ja se konkretisoitui todella pahoina henkilökohtaisina virheinä, joita teimme ihan liikaa. Tämä oli tähän kohtaan hyvä oppitunti ja reality check. Hommia meillä on”, myönsi Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho selkäsaunan päätteeksi.

Salon Wilpas – TPS2 0-6 (0-2), (0-4)

37min 0-1

44min 0-2

56min 0-3 rp.

65min 0-4

74min 0-5

76min 0-6

Ottelutilastot (Salon Wilpas – TPS2)
rikkeet 7 – 11
laukaukset (kohti/yht) 4/7 – 9/16
paitsiot 1 – 6
kulmat 1 – 4
kelt.kortit + pun.kortit 1+0 – 0+0
pilkut 0/0 – 1/1
pallonhallinta 49% – 51%

Wilpas team sheet

Seppä, Koskinen, Sinervo, Vainio, Leinikka, Kesänen, Jokiniemi, Aho, Virtanen, Lehtinen (85min Helminen), Helminen (74min Omar-Khel)

Wilppaan tähdet

*** Valtteri Sinervo

** Jesse Jokiniemi

* Teemu Kesänen