Otteluraportti: 31.5-19 Salon Wilpas v PIF 2-4

Otteluraportti: 31.5-19 Salon Wilpas v PIF 2-4

Keltamusta romahti kotona (13.6.2019)

Länsi-Suomen kolmosen kärkiottelussa kohtasivat 31.5 perjantaina Salon Wilpas ja Paraisten IF. Helteisissä olosuhteissa Salon Urheilupuiston ylänurmella käyty hegemoniakamppailu päättyi lopulta vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen vieraiden voittoon 2-4-numeroin. Ampiaisten maaleista vastasivat upean soolo-osuman taituroinut Severi Jaatinen sekä kapteeni Teemu Kesänen rangaistuspotkusta.

Ottelun kulku

Ottelun parhaat

Salon Wilppaan kasetti pysyi yllättävän hyvin kasassa, vaikka kylmää tuli niskaan heti ottelun alkumetreillä; ensin Sashan polvi meni pahasti ja sitten omissa kolisi hieman erikoisella tavalla. Kotijoukkueen hyvä tekeminen kuitenkin sai ansaitsemansa palkinnon, kun Seve ja Teme veivät isännät tauolle johtoasemassa. Jälkimmäinen puolisko oli enempi Piffenin, eikä Keltamusta saanut yleensä hyvin virtaavaa laitapeliään kuntoon. Vauhdikkaan ja kovatempoisen päästä päähän -matsin olisi voinut viedä kumpi tahansa, mutta tällä kertaa paraislaisten murtautuminen ja viimeistely oli Ampiaisia parempaa.

Salolaisten paras löytyi keskikentältä ja numeron 9 takaa. Jesse Jokiniemi. Pohjapelintekijänä täydet minuutit urakoinut Taikuri vakuutti tasapainoisella kahden suunnan pelaamisellaan, ollen hyvä pallottomana ja pallollisena, tavoileen uskollisena. Uskomattoman korkealle vedetyt standardit ovat tällä sarjan parhaalla pelaajalla. Jani Lehtinen tuli pikakomennuksella kentälle Sashan loukkaantuessa ja otti heti isännän otteet vasemmalla laidalla perinnökseen. Ei tultu muuten ohi kertaakaan ja päälle painettiin toiseen päätyyn urakalla. Kypsä ja hyvä pallollinen peli tuli esiin hyvinä ratkaisuna ahtaissa paikoissa, joista Bale passasi tai driblasi järkevästi itsensä ulos. Kuka tahansa Wilppaan tasaisesti pelanneesta puolustuslinjasta olisi voinut saada yhden tähden, mutta tarkemman syynin jälkeen se meni Vesa Vainiolle. Wesku haki hetken linjapelaamista, mutta äkkiä se konkarin hypotalamuksesta löytyi ja varsinkin katkoihin mies tuli ärhäkkäästi. Pallollinen pelaaminen ja avaussyötöt olivat tutun priimaa.

Odotusten mukaisesti hyvin kautensa startanneet punapaidat tulivat pelaamaan aktiivisesti Urheilupuistoon ja se pyrki tarjoamaan korkeaa prässiä. Ekalla jaksolla vieraat tulivat enemmän ulospelatuksi rohkeassa lähestymistavassaan, mutta toisella sen ote oli lujempi. Salolaiset keskustan hyvin tukkoon ja Piffen löi liiaksi pitkää tai puolipitkää laitoihin ja linjojen taakse, sen enempää onnistumatta. Toisella 45-minuuttisella se löysi välit paremmin, jotka myös hyödynsi paremmin. Ahnaan prässin vastapainona oli nopea, suoraviivainen hyökkääminen, jossa urut olivat auki päästä päähän. Kova tempo ja direkti ote toi palkkion neljästi ja päälle tukun hyviä maalipaikkoja.

PIFin ykköseksi pelasi Gesim Voca, joka myös oli vieraiden voiton takuumies kahdella täysosumallaan. Futsal-parketeita dominoinut hyökkääjä esittikin samettisella ylänurmella parhaita puoliaan; hyvää teknistä osaamista, pallonkäsittelytaitoa, luovuutta ja armottoman kovaa laukaustaan. Kaiken kaikkiaan tulinen all around performanssi. Omar Farhan paineli laidalla herkällä askeleella ja oli jatkuvasti esillä. Terävää pallonkuljetusta kovalla vauhdilla, haastamista ja paikanvaihtoja. Tärkeän voittomaalin mies pamautti irtopallosta maalin kattoon. FC Interin organisaatiosta Paraisille saapunut Wille Öhman esiintyi varmana laitapakkina ja myöhemmin jämeränä keskikentän rikkojana, kun enempi fyysistä vääntövoimaa kaivattiin keskikentälle.

Ottelun jälkimainingit

”Kärkiottelut ovat pääsääntöisesti tällaisia, joissa molempien hyvä tekeminen tulee esiin ja toisen hyökkäysten puolustaminen minimiin on valinnaista omien hyökkäysten kustannuksella, joten päästä päähän mentiin. Pelillisesti tasapainossa olimme niin kauan, kun jaksettiin tehdä topparilta hakuja ja saada niihin vastaliike muilta. Sen loputtua game over. Piffenin laadukkaampi tekeminen tuli pitkässä juoksussa esille ja siten heidän voitto oikeutettu”, myönsi tulokseen syvästi pettynyt Salon Wilppaan päävalmentaja Markus Aho.

Salon Wilpas – PIF 2-4 (2-1), (0-3)

7min 0-1
35min Jaatinen (Kesänen)
45+4min Kesänen rp (Jaatinen)
60min 2-2
70min 2-3
86min 2-4

Ottelutilastot (Salon Wilpas – PIF)

rikkeet 9 8
laukaukset (kohti/yht) 5/8 – 10/19
paitsiot 0 – 3
kulmat 5 – 9
kelt.kortit + pun.kortit 1+0 – 1+0
pilkut 1/1 – 0/0
pallonhallinta 61% – 39%

Wilppaan tähdet

*** Jesse Jokiniemi

** Jani Lehtinen

* Vesa Vainio