TuTo keskinkertaisellakin esityksellä Wilpasta tehokkaampi maalein 5-1 (2-1)

Wilppaan vierailut Turussa eivät kuluvalla kaudella ole olleet joukkueelle suotuisia. Wilpas on onnistunut kotiuttamaan ainoastaan neljä vieraspistettä Suomen vanhimman kaupungin jalkapallokentiltä (TPK2-Wilpas 0-0, TPK-Wilpas 0-1) 15 mahdollisesta pisteestä.

Perjantai-illan kolmosen kamppailu ei tasoltaan noussut korkeatasoiseksi, sillä molemmat joukkueet sortuivat huonoon syöttötyöskentelyyn. TuTon sortuessa huonoon syöttötyöskentelyyn lähinnä ensimmäisellä ja Wilpas varsinkin toisella jaksolla. Lisäksi eteenkin jälkimmäisellä jaksolla vieraiden liikkuminen kentällä oli laiskaa ja ponnetonta sekä etäisyydet pelaajien välillä kasvoivat ensimmäisen jakson jälkeen, jos niin vieläkin enemmän.

Ottelu alkoi vieraiden osalta lupaavasti, sillä tuto oli ottelun alkuhetkillä umpisurkea saamatta palloa pysymään joukkueellaan yhtä syöttöä pidempään. Wilpas hyödynsi tilanteen ottelun 9. minuutilla. Topi Luukkala riisti pallon keskialueella kotijoukkueelta ja syötti taidokkaasti Jussi Saarion keskeltä läpiajoon. Läpiajon päätteeksi J. Saario sijoitti pallon hallitusti tuto:n maalin vasempaan alakulmaan. Tämän jälkeen Wilpas rakensi vielä useita hyviä hyökkäyksiä lähinnä oikean laidan kautta, jossa nilkkavammasta puolittain pelikuntoon toipunut Joni Loimulahti esiintyi pirteästi. Mutta kuten niin usein kuluvalla kaudella keltamustat eivät osanneet hyödyntää omaa etsikkoaikaansa useamman maalin arvoisesti. Ja näin pikku hiljaa pelin edetessä se kääntyi puoliväkisinkin isäntäjoukkueelle wilpas puolustuksen torkahdellessa, törmäillessä ja ihaillessa vierestä, kun tuto tyylitteli viisi maalia. TuTo:n illan maalit: 1-1 ´27, 2-1 ´40, 3-1 ´68, 4-1 ´90+1 ja 5-1 ´90+3. Paikkoja isännillä olisi ollut vieläkin useampaan, mutta onneksi wilpasvahti Petri Salomaan ja toppari Rauli Suomisen kunnia ei antanut periksi kaikista tilanteista maalia tehdä. Wilppaan on syytä unohtaa perjantainen Turun vierailu nopeasti ja keskittyä tuleviin kamppailuihin, joista on varmasti ottettavissa hyvillä esityksillä ja kovalla tsempillä vielä mukava pistepotti.

Wilppaan seuraava ottelu perjantaina 31.8 klo 18.30 Wilpas – PIF Salon Urheilupuiston ylänurmella.

PE 24.08.2007 Turun Urheilupuiston yläkenttä
TuTo – Wilpas 5-1 (2-1) ET: Markus Okko AET1: Al-amarah Radhwan AET2: Sami Kattelus
0-1 ´9 Jussi Saario (Topi Luukkala)
1-1 ´27 TuTo Jussi Mäkilä
2-1 ´40 TuTo Atte Nurminen
3-1 ´68 TuTo Kalle Karhunen
4-1 ´90+1 TuTo Jari Vellamo
5-1 ´90+3 TuTo Joonas Hänninen

Wilpas aloitus (vaihdot):
Rauli Suominen
Tomi Kuokkanen
Aku Kesänen
Jesse Määttä (79 min. Juha-Pekka Jokinen)
Juha Wähäsilta, C
Topi Luukkala
Joni Loimulahti
Markus Aho
Timo Saario (85 min Jussi Lindroos)
Jussi Saario
MV Petri Salomaa

Vaihdossa:
MV Toni Nurmi ja Rezin Muhamad.

TuTo aloitus (vaihdot):
MV Jarno Suhonen
Eero Mäntylä (46 min. Joonas Hänninen)
Marko Mäkilä
Jussi Mäkilä (89 min. Juhana Hautala)
Lauri Mäntylä
Erkki Vanhanen, C
Kalle Karhunen
Joni-Petteri Malka (85 min. Jari Vellamo)
Kim Virta
Atte Nurminen (89 min. Eerikki Vainio)
Jaakko Vesala

Vaihdossa:
MV Kaj Loven ja Aki Karjula.