Harjoitusotteluennakko: 22.2.2020 Salon Wilpas v W2

Harjoitusotteluennakko: 22.2.2020 Salon Wilpas v W2

Ampiaiset avaavat harjoituspelikautensa perinteikkäästi W2:sta vastaan (21.2.2020)

Salon Wilppaan miesten edustusjoukkueen harjoituspelikausi käynnistyy jo traditioksi muodostuneella seuran sisäisellä kamppailulla, kun neloseen nousseen 2-joukkueen nykykunto mitataan. Treenimatsi pelataan lauantaina 22.2 klo 15 alkaen Salon Urheilupuiston tekonurmella.

Ottelun lähtökohdat

Rauli Suomisen nouseva käyrä kakkosen peräsimessä sai uuden huipun, kun viime kausi päättyi sarjanousuun. Ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana neloseen valmistautuva reservi onkin nykymuodossaan kaikkien aikojen laadukkain, josta löytyy usea edustusjoukkuettakin pitkään palvellut pelimanni. Jo reilun kuukauden harjoitellut ryhmä tullee olemaan hyvä mittari edustusjoukkueelle, sen ottaessa selvää omasta tekemisestään.

Markus Ahon päävalmentajakauden viidenteen W2-matsiin ykkösjoukkue lähtee kahden tasapelin ja kahden voiton siivittämänä. 363 päivää sitten edari saalisti Ahon aikakauden suurimman voittonsa kakkosesta, kun taululle tykitettiin 7-3-lukemat. Lauantain otteluun joukkueet lähtenevät omilla rostereillaan ja molemmilla osapuolilla on heittää kehiin uutta ja uusvanhaa pelaajaa. Näin Raffe tunnelmoi ottelun alla: ”Pieni ydinryhmä on treenannut hyvin ja nyt ulkotreenien alettua loputkin on heräilemässä jalkapallon pariin. Huomenna tullaan näkemään muutamia uusvanhoja kasvoja sekä jokunen yllätysnimi tulee mukaan kokoonpanoon. Mielenkiinnolla tullaan haastamaan edustusta ja katsomaan missä mennään ja mihin osa-alueisiin pitää treeneissä kiinnittää huomiota. Muutamia mielenkiintoisia pelipaikkakokeiluja testataan sekä ryhmitysmuutoksia ja erikoistilannekokeiluja nähtäneen myös. Pääpointtina saada hyvä harjoitustapahtuma isolla ryhmällä”.

Parhaat maalintekijät viime kaudella

Salon Wilpas – 7 maalia – Teemu Kesänen & Kevin Kreen

W2 – 14 maalia – Juha Virtanen

Killer Bees team news

1,5 kuukautta intensiivisesti treenanneen Ampiaisparven ensimmäiseen harjoitusotteluun lähdetään aiempien vuosien kaltaisista lähtöasetelmista: fysiikkaa on tehty hartiavoimin, mutta koko joukkueen yhteistä harjoittelua liittyen taktiikkaan ja peliformaatioon on niukasti. ”Meillä on lauantain pelissä henkilökohtaisia tavoitteita sekä koko joukkueen tavoitteita. Pari selvää isoa päämäärää ja muutama makrotason juttu. Pääpaino on luonnollisesti yksilöissä tässä kohtaa. Yritämme tietenkin harjoitusotella pelaamiseen liittyvät isot linjaukset mahdollisimman nopeasti kuntoon”, täsmentää Manu.

W2:sta vastaan edustus saa jalkeille 15 pelaajan nipun ja kaikille tarjoiltua vähintään 45 minuuttia pelituntumaa. Poissa ovat maanantain harjoituksissa nivusensa loukannut Jashar Balinca, kipuilleen polven kanssa varovaisesti ottanut Joonas Ojanen, armeijassa viikonlopun kiinniolevat Kevin Kreen ja Teemu Koskinen, sekä työkiireinen Eemeli Auranen ja sitkeän flunssan kourissa oleva Otso Tuominen.

Apulaisvalmentajaksi nimitetty Teemu Kesänen summaa lauantain odotukset loppuun: ”Monellakin tapaa luvassa on mielenkiintoinen ottelu, ensinnäkin W2 on hyvin valmennettu joukkue ja heillä on erittäin hyviä pelaajia. Toiseksi saamme tärkeää informaatiota siitä, missä me mennään ja näemme mehukkaita debyyttejä”.

Kapteeniston kulmaus

Jese: ”Erittäin hyvällä fiiliksellä taas pitkästä aikaa pelaamaan! Niinkuin Manu valmistavissa harjoituksissa sanoi, niin tavoitteena vähintäänkin ehjä puoliaika. Lähetään reenaamaan uutta pelisysteemiä ja koitetaan saada uudet äijät kuvioihin mukaan”.

Albo: ”Jeseltä hyvä kommentti! Koitetaan tosiaan ajaa uutta pelityyliä ja samalla otetaan uudet ukot kuvioihin mukaan, niin hyvä tulee”.

Mälkis: ”Innolla odotan uutta pelisysteemiä. Totta kai odotettavissa on, että pakka rikkoontuu jossain kohtaa, kun pelataan kauden ensimmäinen harkkapeli. Odotukset ovat kovat kurinalaiseen työskentelyyn ja toivomuksena olisi, että pelissä kuuluu järkevää pelinohjausta sekä kannustavaa palautetta kaverille. Lauantain jälkeen ollaan taas viisaampia ja osataan kehittää omia pelillisiä puutteitamme”.

Kiinnitä katseesi häneen:

Jaakko Viitaniemi – Joutsenlaumasta Ampiaisparveen siirtynyt nuorukainen on Salon Wilppaan edustusjoukkueen tammikuun pelaaja ja tehnyt harjoituksissa vaikutuksen sekä pelikavereihin että valmennusjohtoon. Hanakasti haastava juoksukone on armottomassa fyysisessä kunnossa ja pitkine raajoineen monipuolinen pelaaja, jolta voi odottaa heti läpimurtoa miesten peleissä.