Maanantaina 20.8 Wilpas2 matkusti Turkuun pelaamaan Impivaaran uusitulle tekonurmelle vastustajanaan futsalista paremmin tunnettu GPR. Wilppaan
Kategoria: Uutiset
W35 jatkoi pelejään vierasvoitolla Paimiosta. Paimion paikallinen Haka kaatui Wilppaan käsittelyssä 0-3 (0-1). Wilpas aloitti
Wilppaan vierailut Turussa eivät kuluvalla kaudella ole olleet joukkueelle suotuisia. Wilpas on onnistunut kotiuttamaan ainoastaan
Wilpas kitkerään 1-3 (0-1) tappioon perjantain kotiottelussa. "Naapuri" FC Boda vieraili Salon urheilupuiston ylänurmella hyvävireisenä,
Wilppaan kolmosjoukkue oli aikalailla nukuksissa vieraillessaan Pansiossa Functio Laesan vieraana.
Ahvenanmaalta kotiuduttua, Wilpas2 kohtasi kotonaan tiistaina 7.8 Nauvon. Peli kulki täydellisesti wilppaan hallussa, mutta pari
Kauden pisin vieraspeli kohdistui Jomalaan 4.8. Avauspelissään tappion kärsinyt ja loukkaantumisien riivaama Wilpas2 oli itsevarmana
Wilpas ei pystynyt horjuttamaan Åifk:n asemaa kolmosen ehdottomana voittajasuosikkina. 2-0 (1-0) tappio Turussa ei silti
Wilpas on pelannut koko keskikesän tappioitta (seitsämän ottelua) ja perjantaina se jatkoi kotikentällään elonkorjuutaan samalla
W35:n syyskierroksen toisesta ottelusta ei jälkipolville jäänyt paljon kerrottavaa. Ottelu päättyi tunnin "räpellyksen" jälkeen 0-0